keskiviikko 21. helmikuuta 2018

Vedeneristys


Mikään pykälä tai vakuutusyhtiö ei vaadi vedeneristystä vessoihin (mikäli ne ovat kuivatiloja). Oma mielipiteeni on kuitenkin se, että jokaisen laatoitetun seinän/lattian taakse (sisätiloissa) pitää laittaa vedeneristys. Ihan jo pelkästään mahdollisien ylläpitopesujen takia. On hullua, jos laatoitettua tilaa ei saa pestä reilulla vedellä, vaan kostealla rätillä. Valitettavasti tämä jää laittamatta lähes kaikilta rakentajilta. Joten kerron tässä päivityksessä perusteita vedeneristyksen laittamiseen tiloihin, jotka eivät ole kosteita tiloja. Näillä tarkoitan lähinnä vessoja. Muistathan, että kosteiden tilojen vedeneristykset tulee aina jättää ammattilaisten tehtäväksi.

Se etteikö itse osaisi tehdä vedeneristystä, on höpö höpö juttuja. Jokainen kuka osaa maalata seinää ja lukea ohjeet vedeneristyspurkin kyljestä, osaaa myös laittaa vedeneristyksen. Ihmiset luulevat että vedeneristämisen osaaminen vaatii jonkun erikoistutkinnon. Kuitenkin todellisuudesssa vedeneristyksen tekeminen on lähes yhtä helppoa kuin seinien maalaaminen. Maalaisjärjen käytöllä pääsee rakentamisessa todella pitkälle ja aina jos jokin epäilyttäää, voi kysyä apua. Ei ole tyhmiä kysymyksiä, kun kyseessä on talon rakentaminen. Jokainen meistä haluaa kuitenkin hyvälaatuisen talon, joka ei ole rakennettu mututuntumalla ja ole muutaman vuoden päästä home/ongelma talo. Vai olenko väärässä? 


Ottakaa kuitenkin huomioon, että luette ohjeet huolellisesti ennen laittoa. Ja muistakaa käyttää vedeneristyksessä aina saman tuoteperheen tarvikkeita. Meidän talossa kaikki laastit ja vedeneristeet oli Weber-merkkisiä. Ihan siitä syystä ettei valmistajat anna takuita tuotteille, jotka eivät ole tehty täysin heidän tuoteperheellä, koska he eivät voi tietää mitä yhdisteitä kilpailojoiden valmisteissa on. Täten kilpailevan valmistajan tuotteet voivat huonontaa vedeneristystä. En kuitenkaan lähde suosittelemaan mikä vedeneristeistä on paras, koska erinomaisia tuotteita on monia. Varmaan eniten käytettyjä on Weber ja Kiillon tarvikkeet. Ne ovat hinta-laatusuhteeltaan molemmat erinomaisia valintoja. Sekä mikä parasta, näitä tuotteita löytyy jokaisesta rautakaupasta!

Aluksi levitimme Weber Vetonit vedeneristysmassaa nurkkiin sudilla, jotta saimme niihin reilusti vedeneristysmassa. Tuote on 1-komponenttinen käyttövalmis vedeneristysmassa märkätilojen vedeneristykseen. Vedeneristysmassaa voi levittää telalla tai sivellä pensselillä. Kunhan pinnasta tulee tasainen, eikä isoja nystyröitä jää eristeen pintaan.
Kuvassa käyttämme vedeneristemassa. Samalla tuotteella tehtiin myös kosteat tilat. Ystäväni tuli tekemään kanssani ne tilat. Hänellä kun oma yritys (Renoworks Oy), joka tekee juuri kyseisiä laatoitus- ja vedeneristystöitä. Näin koko talon vedeneristys tuotteet tulee samasta paikasta ja hukkaa ei juuri tule, kun kaikki tilat tehdään samoilla materiaaleilla.




Jokaisen nurkan ja levysaumojen kohdalle asennetaan aina vahvike. Me käytimme Weber Vetonit ST 120mm vahvikenauhaa. Vahvikenauhat saa parhaiten asennettua paikalleen tapettilastalla. Tapettilastan pinnasta saa myöhemmin irroittettua helposti kuivuneen vedeneristysmassan, joten sillä voi halutessaan myöhemmin vielä vaikka laitella tapetteja kiinni.

Hanakulmien ympärille tulee silikonitiivistys, jonka päälle tulee vedeneristys. Kaikkien läpivientien kohdille myydään valmiita läpivientikappaleita. Läpivientikappaleita löytyy ihan perinteisestä rautakaupasta, mutta näppärä kaveri voi myös itse leikata läpiviennit muotoonsa.

Ison vessan seinät vedeneristetty.

Vasta kun seinät on laatoitettu, tehdään lattian vedeneristys. Tämä työjärjestys siitä syystä, jotta lattian vedeneristys pysyisi ehjänä työskentelyn ajan. Oikealla työjärjestyksellä saadaan vedeneristyksestä laadukkaasti tehty. 

Yhteenveto


Vedeneristyksessä on muutamia työtapoja, mainitsen kuitenkin vain yhden näistä. Tämä tapa on käytännössä suosituin ja suurin osa (vedeneristys) valmistajista suosittelee tätä tapaa. Eli seinät ja nurkat vedeneristetään ensimmäisiksi. Sitten laatoitetaan seinät, mutta jätetään kuitenkin viimeinen alimmainen laattarivi laittamatta. Tämä siistä syystä jos laastia tippuu lattialle, se on helppo poistaa, eikä kengistä tulleet terävät kivet ynnä muut pääse vahingoittamaan vedeneristettä. Kun seinät on laatoitettu, laitetaan vedeneriste lattiaan ja tehdään samalla nostot vedeneristetylle seinälle. Nurkkiin asennetaan jälleen vahvikenauhat.

Tässä siis karkeasti vedeneristys. Sen laitto on helppoa ja vähintäänkin suosittelen laatoitettavien tilojen vedeneristystä vähintään pelkällä vedeneristysmassalla (vain kuivat tilat). Jotta kosteus ei pääse laattojen saumoista rakenteisiin niin helposti. Koska laattasaumat imevät vettä kuin sienet...

Jos asentaminen kiinnosti, suosittelen lukemaan Weberin seinien vedeneristys -ohjeen, josta löytyy tarkemmat vinkit itse vedeneristykseen. Tässä myös Weberin vedeneristys -ohjeet. Ja vielä kerran muistutan; märkätilojen eristykset pitää aina jättää ammattilaisille, vain kuivien tilojen vedeneristyksen saa tehdä itse. Kuiviksi tiloiksi luokitellaan käytännössä kaikki tilat, joissa ei ole kaivoja, esimerkiksi vessat.


Mikko

6 kommenttia:

  1. Minkäs valmistajan setti tuo laattojen tasausjärjestelmä on? Millaisia käyttökokemuksia, toimiko hyvin ja oliko kätevä asentaa?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. EASYTILER- järjestelmää käytin. Tässä yksi linkki mistä järjestelmää saa, itse ostin K-Rauta 75 kaupasta.
      https://www.stark-suomi.fi/fi/easytiler-laatantasausjärjestelmä

      Järjestelmä oli todella helppo käyttöinen ja omasta mielestäni edullinen. Kiilat sai käytettyä uudestaan ja kätevä säilyttää ämpärissä (jossa aloituspakkaus tulee). Sanotaan että näiden avulla saa millin tarkkaa jälkeä, parempa ja tasaisempaa jälkeä kun 20 vuotta laatoittanut ilman järjestelmää. 😜 Lisäksi kiilat on helppo irroittaa käsin.

      Mikko

      Poista
  2. Hei Mikko,

    Mikä on sinun näkemys eri vedeneristysaineista, esim. Weber, Kiilto, Ardex? Tai miksi otit omaan taloosi juuri Weberin kamat? Ja onko näissä mitään muuta keskinäistä eroa kuin hinta? Kaikki mitä Suomessa saa myydä, ovat kuitenkin VTT:n hyväksymiä, eikö vain?

    Ja se on tosiaan totta se, että Suomessa mikään laki ei vaadi vedeneristyksen tekijältä mitään vedeneristäjän tutkintoa. Mutta AsOy -maailmassa moni taloyhtiö kylläkin voi vaatia, ja silloin esim. talossa asuva osakas tai firma ei tee sellaisessa taloyhtiössä vedeneristystöitä, jos VTT:n sivuilta ei voimassaolevia sertifikaatteja ko. henkilölle löydy.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ardex:istä ei itsellä ole kokemusta muuten kuin niiden hintalappujen ihmettelemisestä kaupassa... Ainakin tuttavieni mukaan on hyvä tuote, mutta hintalaatu suhde ei vaan ole niin hyvin kohdallaan. Weber ja Kiilto on ainakin minun työmaillani eniten käytetyt tuotteet, sinäänsä en osaa sanoa kumpi niistä on parempi. Rehellisesti teen päätöksen vasta rautakaupassa, päätös perustuu hintaan ja löytyykö tarvittavat tuotteet heti. Aika usein olen ottanut Weberin matkaan, kuten nyt. Tosin hinta ero oli joitain senttejä. Jos molemmat olisi täysin saman hintaiset ostaisin varmaan Weberin, sitä kun on eniten nyt itte käyttänyt ja niiden laastit yms on itelle muutenkin tutummat. Kaikki kuitenkin mitä Suomessa isoissa rautakauppa ketjuissa myydään on hyväksyttyjä. (Tästä olen joskus rautakaupassa jutellut kauppiaan kanssa, aika tarkkoja ovat mitä tuotteita laittavat myyntiin. Eivät halua maksaa korvauksia kenellekkään...)

      Tätä oon itse ihmetellyt monesti että miksi aina puhutaan että "Laiton vedeneristys" tjs. Ainoa velvollisuus tulee niinkun sanot jos ostaja vaatii jotain. Sertifikaattejakin löytyy monia erilaisia, VTT:n tunnetuin ja "laajin". Kuitenkin jokainen valmistaja järjestää omille tuotteilleen omat koulutukset ja sertifikaatit yms. Isoilla työmailla ei lähellekkään kaikilla "tarvittavia" sertifikaatteja ole, vaan homma tehdään yhden valvojan kautta. Eli käytännössä kun yhdellä löytyy tarvittavat paperit, hän tarkastaa kaikki ja laittaa oman nimen papereihin että teki itse. Vastuu on kuitenkin yrityksellä eikä henkilöllä, tosin pienestä yrityksestä ei paljon korvauksia saada jos jotain on tehty väärin.

      Mikko

      Poista
  3. Moikka,
    Meillä on vedeneristysasiat ajankohtaisia omassa projektissa, ja siihen liittyen nyt tätä lueskelin. Osaisitko kertoa, mistä löytyy tuo määräys että "märkätilojen eristykset pitää aina jättää ammattilaisille, vain kuivien tilojen vedeneristyksen saa tehdä itse", vai oliko se vain oma mielipiteesi? Olen nyt saanut asiasta kahdenlaista viestiä että saako vai eikö, mutta ei kukaan vielä ole osannut kertoa mikä määräyskokoelma tätä asiaa säätelee niin että itse EI SAA tehdä :/

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mikään laki ei määrää etteikö vedeneristysyä saa tehdä itse, kuitenkin taloyhtiöt yms. monesti vaativat vedeneristys sertifikaatin suorittaneen asentaja. Vakuutusyhtiöiden kanta on että vedeneristys on tehty ohjeiden mukaisesti ja koepalat/kuvat työvaiheista kannattaa säilyttää, jolla voi tarvittaessa vakuutusyhtiölle oikea työjärjestys yms. Oma kantani on kuitenkin selvä ja yksinkertainen, ”Tilaa kosteidentilojen vedeneristys aina rakennusalan ammattilaiselta.” Näin ongelma tapauksessa yrityksen vastuuvakuutus turvaa ja antaa työlle edes jonkin asteiden ”takuun”.


      Mutta mikään laki ei määrää ketä saa vedeneristyksiä tehdä. On vain olemassa suosituksia ja mahdollisen tilaajan/taloyhtiön/osakeyhtiön vaatimuksia. 👌

      Toivottavasti tästä oli apua :)

      Mikko

      Poista