maanantai 26. helmikuuta 2018

Suihkun seinien laatoitus ja vedeneristys


Ennen laatoituksen aloittamista vedeneristys pitää tietenkin olla tehtynä. Ja tietenkin ennen laatoitusta vedeneristyksestä otetaan koepala, jolla varmistutaan vedeneristeen oikeaoppisesta paksuudesta. Kuten normaalistikin laatoituskohteissa, työjärjestys alkaa seinistä. Kun seinät on vedeneristetty ja laatoitettu, eristetään lattia. Tämän jälkeen lattia laatoitetaan ja lopuksi seinien alariviin asennetaan viimeiset laatat. Tässä siis koko operaatio karkeasti ja tiivistettynä.

On tietenkin muitakin tapoja ja jotkut laattavalinnat vaativat erillaisen tyylin. Esimerkiksi jotkut laatat imevät itseenä "likaa", joten näitä laattoja ei suositella asennettavaksi alareunaan siten, että alareunaa tarvitsee leikata. Koska leikkausaumasta lika imeytyy aina paremmin kuin valmiista tehdasreunoista. Suosittelen kuitenkin kiertämään kyseiset laatat kaukaa, yleensä näitä laattoja näkee lähinnä hintahaitarin alimmassa osassa. Vaikka alimmat laatat asennettaisiin täysinä, imeytyy lika silti nurkista ja reunoista leikatuista laatoista... Joka onkin jo toinen tarina sinänsä. Panostakaa siis laatuun! Koko talon laatoitukset toteutettiin 2mm saumalla ja laatoituksessa käytettiin laattaristejä (eikä perinteistä laatoitusnarua/saumanaru). Tiedän myös laatoittajia, jotka kieltäytyy laatoittamasta 2mm saumalla, vaan tekevät minimissään 3mm saumalla. Tämä siitä syystä, että 3mm saumalla on paljon helpompi "piilotella" mahdollisia heittoja, eikä virheet näy niin helposti.

Aluksi vedeneriste levitetään seinille, yleensä 2-3 kertaa riippuen kerrospaksuudesta. Käytimme pitkäkarvaista telaa vedeneristeen levitykseen ja telasimme seinät kolmesti, jotta vähintäänkin minimipaksuudet täyttyvät.

Vedeneristyksessä pitää käyttää erityistä huomiota Unidrain kaivoja kohtaan. Niistä poistettiin suojamuovit ja ne putsattiin asetonilla ennen vedeneristeen levittämistä. Lisäksi jokaisen Unidrainin reunaan tuli vielä reunavahvikkeet.

Unidrain kaivot suojattiin kuitenkin laatoituksen ajaksi suojateipillä, jotta mahdolliset saneerauslaastin rippeet eivät tippuisi kaivon näkyvälle osalle. 

Seinien vedeneristyksestä otettiin tietenkin koepalat. Koepala laitettiin minicrip-pussiin.

Koepala ylitti minimit helposti, koska seinissä kerrospaksuus pitää olla minimissään (Weberin ohjeiden mukaan) 0,4 mm. Kun itselle rakennetaan, ei minimeillä tehdä mitään...

Valitsimme laatoiksi 30cm x 60cm kiiltäviä valkoisiä laattoja, ne on helppo pitää puhtaana laatan pinnassa olevan lasituksen vuoksi. Lasitus ei ime likaa itseensä niin helposti kun perinteinen laatta, sekä shampoo ynnä muut tahrat irtoavat helpommin. Suihku- ja saunatilasta tulee suht hämärät, eli valaistus on melko pientä. Tämän takia pinnoilta haetaan sitä "valoisuutta" ja omasta mielestäni pesutilojen pitää olla avaran oloiset. Tässä seinien laatoituksesta lisää kuvina.

Suihkun hyllyihin laitettiin rosteriset kulmalistat. Periaatteessa hyllyt voisi tehdä myös ilman listoja, mutta sen tekeminen on todella hidasta ja laatoista tulee paljon hukkaa. Ajallisesti, jopa listoja käyttämällä, hyllyjen laatoitukseen menee yhtä paljon aikaa kun muun suihkutilan laatoitukseen (kun puhutaan perinteisen kokoisista suihkutiloista). Kuvassa Renoworks Oy:n Heikki laittamassa nurkkalistoja asennusliimalla. Käytimme asennuksesa apuna ristiviivalaseria, jonka avulla saimme listat millilleen samalle tasolle.

Ja kuten lukijat varmaan jo tietävät, tykkään suunnitella "vauhdissa". Niimpä tämä kuvan vasemman puoleinen, karhea mattapintainen laattapaketti lähti mukaan K-Rauta 75:sta. Tästä tulee siis suihkun hyllyt. Samalla laatalla tehdään myös pystyraita hyllyjen kohdalle.

 Ensimmäiseksi laatoituksen alaosaan laitetaan ohjuri. Käytimmetähän hommaan kaksi metristä alumiini linjaaria. Tämä on laatoituksen tärkein osuus, sillä jos linja on vinossa edes hiukan, näkyy se isolla laatalla laatoitettuna jo muutaman varvin jälkeen. Varvi tarkoittaa vaakariviä, nimitystä käytetään niin muurauksessa kuin laatoituksessa. Laattajako tulee olemaan ehkä vähän "hassu", koska harvoin alas laitetaan näin pientä laattaa. Halusin kuitenkin laattajaon menevän hyllyjen kanssa yksi yhteen, ihan kuten sen suunnittelinkin. Ja normaalistikin pyritään siihen, että ylös jäisi mahdollisimman iso laatta, mitä lähempänä täyttä sitä parempi. Eli alareunaan jätetään käytännössä se mikä sattuu laattajakoon osumaan, tai sitten asiakas voi tietenkin toivoa ylä- ja alareunaan samankokoiset. Laattajako on kuitenkin täysin asiakkaan päätettävissä. Kannattaa kuitenkin kuunnella ammattilaisen vinkkejä ja pyrkiä jättämään mahdollisimman vähän pieniä soiroja reunoihin. Laatoitus kannattaa myös jakaa aina keskeisesti, jos reunoihin tulee palaset, olisi ne samankokoiset molemmissa nurkissa.

Heikki aloitti suihkuseinän laatoituksen.

Kolme ensimmäistä varvia valmiina. Käytimme koko talon laatoituksessa EASYTILER-järjestelmää, jotta mikään laatta ei hammastaisi milliäkään. Normaalisti tätä järjestelmää käytetään lähinnä vain lattialaatoituksissa, mutta ostin itselleni leikatut laatat pyöristettyjen sijaan. Pyöristetyt laatat "saavat" hammastaa vaikka jokaisen laatan kohdalla millin tai kaksi ja se valitettavasti menee rakennustoleransseissa läpi. Leikatuissa teräväkulmaisissa laatoissa puolen millinkin hammastus näyttää pahalta, tästä syystä päätin että koko talon laatoitukset tehdään EASYTILER järjestelmää käyttäen. Ostin kyseiset tarvikkeet K-Rauta 75:sta, näitä kuitenkin löytyy lähes jokaisesta hyvin varustellusta rautakaupasta. 
Tässä EASYTILER järjestelmän käyttämisestä asennusvideo.


Seinä laatoitettu valmiiksi, vain hyllyn palaset puuttuvat. EASYTILER järjestelmän kiilat päästään tiputtamaan seuraavana aamuna, ne suorastaan lentävät pois jopa pienellä sivuttais kopautuksella. Asennusvideolla lyötiin kiiloja kumivasaralla, itse tönin kaikki pois käsin, kevyt tönäisy kiilan sivuun poikkaisi asennusankkurin oikeasta kohtaa. Ja tässä tulee se paras osuus; kaikki kiilat on uudelleen käytettävissä, vain ankkureita pitää ostaa lisää.

Kiilat poistettu ja jälki on suorastaan timanttista. Hyvin kerkesin aamulla poistamaan kiilat ja siivoamaan mestat valmiiksi ennen kun Heikki tuli jatkamaan laatoitusta. Näin säästin pitkän pennin tekemällä kaikki mahdolliset työvaiheet, laatoitin kuitenkin itse kaikki "kuivat tilat" (eli vessat).

Toinen päätyseinä lähes valmis.

Oikean puoleinen seinä valmis, samalla Heikki askarteli laatat hyllyjen väleihin.

Kuvassa menossa viimeisen suihkuhyllyn laatoitus. Leikkimielisesti sanottuna Kiran oma hylly, kun alin hylly sijaitsee noin 40cm lattian pinnasta. Kyseinen hylly on niin matala ettei sitä aikuiset oikeen käytä, mutta sitäkin enemmän iloa siitä on lapselle.

Viimeinen suihkuseinä menossa ja suihkuhyllyt laatoitettuna.

Tästä kuvasta hahmottaa hyvin kunka hyvin laatat ovat tasassaan, eli yksikään ei hammasta milliäkään.

Suihkun seinät valmiina, kuten kuvassa näkyy menossa on kodarin laatoitukset.

Seuraavassa päivityksessä käymme läpi muiden tilojen laatoituksia, jonka jälkeen tulee lattianlaatoituksen vuoro. Lattia laatoitettiin vasta kun kaikki muut laatoitukset oli valmiina. Laatoitimme lattian yhdessä Renoworksin Heikin kanssa, koska lattialaattojen koko on 60cmX60cm, eli isoja. Mitä isommat laatat on kyseessä, sitä tärkeämmässä roolissa tarkkuus on laattojen asennuksessa. Ja kuten aikaisemmin mainitsin, hyllyjen laatoituksessa meni lähes yhtä paljon aikaa, kun koko muun pesutilan laatoituksessa. Tämä siis lisää rakentamisen hintaa merkittävästi, mikäli suunnittelet pesutiloihisi kiinteitä hyllyjä. Kuitenkin nyt omasta kokemuksesta voin sanoa, että se  todellakin kannattaa. Tottakai nämä on mielipideasioita, mutta hyvin suunnitellut tilat toimivat arkikäytössä ilman mitään ylimääräisiä metalli/muovi hyllyjä.


Timpuri
Mikko Merelä

8 kommenttia:

  1. Moi! Vasta löysin blogisi. Näyttää hyvältä, itse vasta suunnitellaan taloa ja mietitään paljonko tilaa tarvitaan eri toiminnoille. Voitko kertoa, kuinka leveä on teidän suihkuhuoneen seinä, se mihin tulee suihkut? Laatoista arvelisin, että n. 2,1 m? t. Teija

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Aika tarkan arvion sait laskettua, mittaa nyt tähän hätään ei ole käsissä. Kuitenkin ellen väärin muita suihkutilan leveys on 208cm. Suihkujen välinen etäisyys toisistaan on 90cm, (suihkun keskipisteestä toiseen mitattuna.) 100cm on myös hyvä suihkujen välinen etäisyys, ainakaan siitä suurempi on ihan turha. Noissa mitoissa se vaihtelee, meilläkin laattajako teki todellisen "pääätöksen". ;)

      Omasta mielestäni kahdelle suihkulle 200cm on minimi huoneen leveys, jotta pystyy peseytymään kunnolla. Kuitenkaan hiveästi leveämmällä suihkutilallakaan ei mitään tee. Kuitenkin todellisuus on että todella harvoin suihkussa käy kaksi yhtä aikaa, ainakin meidän perheessä kun taloudessa asuu vain 3 ihmistä.


      Mikko

      Poista
    2. Totta puhut! Meitäkin on vain 3, mutta rakennamme taloa myös sillä ajatuksella, että siellä asutaan hautaan asti kävi miten kävi eli pesutiloissa pitää pystyä pyörimään myös mahdollisen pyörätuolin ja avustajan kanssa ilman että kolahtelee. Mutta eiköhän tuon pitäisi riittää. Kiitos tiedoista! t. Teija

      Poista
    3. Totta 👍 Hyvin suunniteltu talo on puoliksi rakennettu. 🔨

      Mikko

      Poista
  2. Moikka!

    Linkkasin tämän postauksen meidän blogiin kun tuli käytyä hieman ideavarkaissa tuon suihkuhyllyn suhteen! ;)

    T.Anni-Maaria

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mahtavaa että blogistani on löytynyt mieluisia ideoita. Ja kiitos linkkauksesta, kävinkin juuri lukaisemassa päivityksenä 😜 hyvältä näyttö ja mahtava tuo ylhäältäpäin ”otettu” 3D piirustus 👌

      Mikko

      Poista
  3. Laitettiinko hyllyihin ekaks pelkät listat paikoilleen ja niiden kuivuttua sitten laatat ? Kysyn sillä kun perinteisesti ne listat menee samalla kuin laatoitus mutta on aika sählääminen noin pienissä paloissa ja linjaamisessa kaikki yhteen.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo aluksi laitettiin listat kiinni, koska palasia tuli niin monta. Jos olisi tehnyt isommista paloista olisi voinut laatoituksen kanssa saman aikaisesti kiinnittää listat. Haluttiin kuitenkin varmistaa että jokainen lista ja jiiri on täydellinen ennen laatoituksen aloittamista. 👌 Ja etenkin tuo samaan linjaan saaminen oli oma operaatio, onneksi on laaserit käytössä nykyään työmailla 😎

      Mikko

      Poista