lauantai 10. helmikuuta 2018

Kaadot kuntoon linjalattiakaivoille



Lasiseinän asiosta saadaan rakennettua sauna ilman kaivoa ja lisäksi saadaan asennettua lattiaan isompaa laattaa. Hyvin suunnitellussa talossa ei juuri tarvitse tehdä kompromisseja. Halusin esimerkiksi isot laatat ja suunnittelin tilat siis siten, että ne saatiin. Normaalisi sauna vaatii aina kaivon. Se on kuitenkin todella epäkäytännöllistä. Se pitäisi kuitenkin putsata vähintään kerran vuodessa, mieluiten vähintään kaksi kertaa. Koska suunnittelin tilat '"yhtenäiseksi", väliin tulee vain lasiseinä. Saunan lattiakaadot saa siten kunnolla kaatamaan suihkun puolelle, epä tarvitse putsailla saunan kaivoa. Ainoa kaivo jota pesutiloissa tarvitsee puhdistella, on Unidrain kaivot, jotka on laitettu suihkujen eteen.

Otin laatoituksiin ja vedeneristyksiin ulkopuolisen tekijän, jotta kaikki vakuutukset ynnä muut olisivat tulevaisuudessakin kunnossa. Olin kuitenkin tapani mukaan mukana tekemässä, onhan tekijänä ystäväni yritys Renoworks Oy. Tässä päivityksessä käsitellään lattiakaatojen korjauksia, myöhemmissä päivityksissä käsitellään vedeneristys ja laatoitus.

Käydään taas työvaiheita läpi kuvien avulla. Ennen tasaustöitä lattia pitää imuroida huolella ja käsitellä primerilla. Me käytettiin tuotteena Weber MD 16 tuotetta, joka on nimenomaan tarkoitettu tasotteiden pohjustusaineeksi. Älkää ihmetelkö miksi käytän vain Weberin tuotteita. Kyseessä ei ole millään tavalla mikään blogiyhteistyö tai vastaava. On käytettävä aina saman yrityksen tuoteperhettä, eli voit halutessasi käyttää myös esimerkiksi Kiillon tuoteperhettä.


weber.vetonit MD 16
MD 16 Primer.

Aluksi asensimme lattiaan ohjurit, joiden mukaan saadaan lattia millilleen korkoon ja kaadot oikeaan suuntaan. Ohjureina käytimme normaaleja lattialistoja, jotka vain sahattiin kaatojen mukaan oikeaan korkeuteensa. 

Listat asennettiin paikalleen Weberin 6000 laastilla.

Asensimme kaksi listaa sopivalle etäisyydelle toisistaan, jotta linjarilla (metallinen "lauta" joka on suora, kyseisen työn voi tehdän myös suoralla laudalla) tasoitteen saa ohjureiden mukaisesti samaan korkoon.

Suurimmat tasoitepaksuudet tuli tietenkin saunan takaosaan, jossa käytimme Weberin 6000 laastia. Suihkun puolella käytimme Weberin 4100 tasoitetta, joka on tarkoitettu pienempiin täyttöihin.

Listat otettiin pois samana päivänä, heti kun lattia kesti kävelyn. Tämän jälkeen listojen kolot täytettiin laastilla.

Käytimme pesutilojen ylimääräiset laastit kodinhoitohuoneeseen. Ylimääräiset Weber 4100 laastit kurakaivon ympärille.

Kodinhoitohuoneen lattia tasattiin lopullisesti Weber 3100 laastilla, joka oli helppo levittää ja se tasottui lähes itsekseen.

Kodinhoitohuoneen ja vessan lattia vedeneristystä vaille valmiita.

Suihkuun ja saunaan tehtiin myös sama pintakäsittely, eli pinta tasattiin vielä Weber 3100 laastilla. Ison laatan asennuksessa ei lattiassa saa käytännössä olla ollenkaan heittoa, muuten se kostautuu laatoituksessa.

Panoraama kuva kodinhoitohuoneesta, vedeneristykset seinillä valmiina ja lattia hiottu.

Kodinhoitohuone suihkun oven luota kuvattuna.

Suihku/saunan lattia hiottu ja seinät vedeneristetty.

Isojen laattojen kanssa lattian pitää olla millilleen suorassa. Kaltevuus pitää olla suihkussa vähintään 1:100, eli metrin matkalla kaatoa pitää olla vähintään sentti metrillä. Kuitenkin olisi parempi mikäli kaatoa on enemmän. Lisäksi suihkun välittömässä läheisyydessä suositellaan kaadoksi jopa 1:50, jotta vesi ei jäisi suihkun alapuolelle, vaan vesi menisi nopeasti kaivoon. Mikäli kohteessa käytetään isoja laattoja, suosittelen hiomaan lattian lattianhiontakoneella ennen vedeneristyksen asentamista. Vedeneristyksen jälkeen mahdolliset lisäkaatojen tekemiset on hankalaa, eikä isoja kaatoja saa  tehtyä pelkällä saneerauslaastilla. Eikä saneerauslaastilla saada huonosti tehtyjä kaatoja korjattua, koska vesi kulkee myös laattojen alapuolella. Eli saneerauslaastilla ei saada korjattua väärin tehtyjä kaatoja, sen avulla saadaan kuitenkin mahdollisesti hiukan jyrkennettyjä kaatoja reunoilta.

Timpuri
Mikko Merelä

2 kommenttia:

  1. Varmaankin käsittelet asiaa vielä jossain vaiheessa, mutta huomasin että saunassa näyttäisit käyttäneen nostolaatan levynä vaneria. Olen kuullut että monesti ainakin ennen on yleisesti käytetty tätä rakennetta, mutta onko tietoa miksi? Oman käsityksen mukaan vanerissa ei ole mitään hyviä puolia. Puuhan on orgaaninen elävä materiaali joten suurimman osan vedeneristekategorian aineille tämä ei edes sovellu valmistajan ohjeiden mukaan. Eikö tähän olisi parempi esim ihan kipsilevy (märkätila tai ek) taikka lujalevy jossa ei olisi elämistä nimeksikään?

    Toinen mielenkiintoinen seikka koskee foliota. Onko tämän käyttöön erityistä syytä? Itse tottunut että laadukkaasti rakentaen 2000-luvulla tulee melkeen järestään kingspan levy jossa parempi ilmantiiveys ja lämmöneristävyys.

    PS. Tarkoitus ei ole moittia. Työnjälkesi ihannoitavan tarkkaa johon jokaisen rakentajan tulisi pyrkiä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hyviä pointteja. Syy miksi Saunan korotukset monesti tehdään vanerista, on ettei saunaan saisi ikinä laittaa gyproc levyä, se kun ei kestä kosteutta tippaakaan. Niin kauan kun vesieriteet pysyvät aivan tip top, niin teoriassa sinäänsä ei ole kyseessä riskirakenne. Kuitenkin olen yhden saunan purkanut missä kyseinen nosto oli tehty gyprocin tyyppisellä levyllä, ja se saunan purku meni vähän pitkäksi... Oli levyt murentunut vedeneristeen takana ja vesi oli tuhonnut välineinärakenteiden alaosat täysin. Kuitenkin tähän on olemassa eri koulukuntia suurin osa käyttää vaneria. Vanereidenkin käytöstä on erimielipiteitä, jotkut vannovat vesivanerin nimeen sen huonon veden imemiskyvyn takia eikä se levy juuri elä. Kuitenkin kuiva vaneri ei hiveesti pääse tilassa elämään, kun se on kiinnitetty runkopuihin tiukasti. Vaneri kun kestää vedeneristeen alla vähintään sen mitä vedeneristekkin, eli 15-20 vuotta on vedeneristeen kestoikä.

      Lisäksi saunassa vedeneristeen todellinen tarve seinänostoissa on hyvin minimaalinen, lähinnä jos saunan pesee suihkuttamalla se on oikeesti hyödyllinen. Ei siinä kyllä se pitää kaikissa saunoissa olla, varmuuden vuoksi niin nukkuu jokainen yönsä paremmin. :) Lisäksi vedeneriste on joustavaa materiaalia, jos puun pinta hiukan elää vedeneriste elää yleensä hyvin mukana. Yksi syy miksi saunan nostoissa vähän käytetään paksuja märkätila levyjä esim. Finnfoam Tulppa, on niiden paksuus. Mitä pakumpia levyjä on käytetty nostoissa, sitä enemmän seiniä tarvitsee koolata. Jotta tuuletusrako jää tarpeeksi isoksi seinän alareunan kohdalla.


      Sitten tuo folio ja villa. Kyllä mietin asentavani seiniin kingspan eristeitä ja kyllä se on parempi eriste kun villa+folio. Kuitenkin hintakin monin kertainen ja niin paljon parempi eriste ei ole kyseessä. Ja itselläni oli ylimääräsenä 50mm villaa, joka on minimi paksuus saunan seiniin. Katossa minimi on 100mm, sinne tosin asensin kattoon yhden 30mm Kingspan eristeen ja lisäksi kaikki ylimääräiset 50mm villat mitä löysin. Saunan katossa on Kingspanin lisäksi nyt 100-150mm villaa. Kattoon asensin siksi Kingspanin kun se on helpompi saada tiiviiksi ja Saunan katossa se on erityisen tärkeetä. (Muistaakseni 30mm kingspania vastaa noin 50mm normi villaa.) Saunoja nykyään rakennetaan paljon pelkällä 1kerroksella Kingspania ja harvoin asentajat asentavat sitä kaksinkerroin kattoon... Joten tässä valvonta kannattaa olla tarkkana, tämä on niitä hullunkilpailutuksen lopputuloksia kun säästetään pakollisista materiaaleistakin. Eikä ketään valitettavasti pääse sitä tarkistamaan, ainakaan helposti... En osaa sanoa prosenteissa, mutta kyllä edelleen perinteistä villa+folio yhdistelmää käytetään reilusti. Ei tosin läheskään yhtäpaljon kuin Kingspania, mutta on henkilöitä ketkä vannoo tämän vanhemman yhdistelmän nimiin ja jopa heitä ketä ei taloonsa finnfoamia halua.

      Joka tapauksessa todella monta saunaa vielä tänäpäivänäkin rakennetaan perinteisesti, eli normi villalla ja foliopaperilla. Nämä kuitenkin vaatii enemmän tarkkuutta asentajalta kun Kingspan. Rakenteena molemmat on toimivia ja kaikki kriteerit täyttäviä, toinen vain maksaa enemmän.


      Sehän meni pitkäksi, mutta toivottavasti sain tarpeeksi selvästi kerrottua. :)

      Mikko

      Poista