Timpurille talo: Rock, Rock, Rock

Perjantai 17.3.2017


Maanantai 20.3.2017

Tiistai 21.3.2017

Keskiviikko 22.3.2017


Torstai 23.3.2017

Perjantai 24.3.2017

Sunnuntai 26.3.2017

Kuva otettu tontin länsipuolelta.
Kulmassa olevalta kalliolta otettu kuva.
Ehdin kävelemään autolle asti, kun ensimmäiset kannot lensivät jo kekoon. Hyvillä mielin pystyi lähteä jatkamaan palkkatöitä.
Koulupoikamme Olli harjottelemassa linjapukkijen tekoa.

Pitihän Ollille vähintään pizzat tarjota avusta 😛

Talon lounas-kulmalta löytynyt kallio.
Aamun sarastaessa klo. 6.15 otettu kuva edellisen päivän aikaansaannista.

Kuorma-autot tulivat tontille nätissä jonossa klo.6.45, jotta ralli pääsisi heti täyteen vauhtiin.

Kallio koluttu näkyviin.

Tontin kulmassa olevan kallion päältä otettu kuva. Aika erinäköistä kun aloitustilanne toisessa kuvassa.

Tontin kallio on hyvin näkyvissä. Isoimmat louhinnat tulevat olemaan viemäri- ja vesikanaalin ampuminen.
Tulevan talomme paikka on merkitty sinisellä. Piirrety vapaalla kädellä, joten talo ei ole mittakaavassa.
Tällainen paperi tarvitaan, että huoltomies tulee maanantaina aamulla avaamaan ovet.

Kympin pullolla saa uskomattoman paljon hymyä aikaseksi, sekä meille tärkeimmän, eli luvan katselmoinnin suorittamiseen.

SeagerinSeager Oyluodin Seager OyMaanrakennus Wiik OySeager:inSeagerSetpal OyRäjäytyskonsultitSeagerMikko SeppänenMika TaskinenRäjäytyskonsultitRuudustaKuluvalla viikolla tapahtui niin paljon, että päätimme käydä tapahtumat läpi päiväkohtaisesti.

Scroll to Top