Timpurille talo -Rakennusblogi: Raksablogin aloitus

Täällä kirjoittelee 25-vuotiaat Mikko ja Mari Vantaalta. Olemme yhdessä etsineet jo vuoden päivät unelmatonttia ja ”se oikea” vihdoin löytyi pari viikkoa sitten. Blogi kertoo meidän perheen yhteisestä taloprojektista aina tontin ostamisesta valmistukseen asti, ja tietenkin kaikesta siltä väliltä. Mukana menossa vilahtelee myös tällä hetkellä 1,5-vuotias esikoisemme Kira, jota myös ”Kirpuksi” kutsutaan. Koska Mikko on ammatiltaan kirvesmies, talo rakennetaan kokonaan omalla sekä toivottavasti ystävien työpanoksella.
Mutta siis takaisin asiaan. Teimme tontista heti tarjouksen ja varattiin se meille. Tänään pankinjohtajalta napsahti sähköpostiin viesti, jossa luki: ”Hanke vaikuttaa hyvältä ja vakuus saadaan riittämään. Voimme edetä hankkeessa siten, että annan alustavan lainalupauksen. Lopullista lainaa varten tarvitsee sitten kustannusarvion ja piirrustukset rakennettavasta talosta.” Hyviä uutisia siis.
Olemme punninneet eri vaihtoehtoja jo pitkään. Karkeat suunnitelmamme tällä hetkellä on Kastellin Kaarna 116/134 talopaketti peruspakettina, lämmitysmuotona maalampö, rapattu talo ja mahdollisesti pulpettikatto. Vastaava mestari projektille saatiinkin jo järkättyä. Hänen avulla varmistamme, että kaikki asiat tulee huomioitua ja saamme apua sekä tukea tarvittaessa. Vaikka Mikolle talon rakentaminen on tuttua, niin onhan se eri asia rakentaa työn ohessa omalle perheelle ja vastata itse suunnittelusta ja koko paletista. 
Projektin edetessä kirjoitamme tarkemmin valintojen ja ratkaisujen syistä. Toivottavasti ollaan kohta taas kuulolla :). 


Mikko ja Mari

Scroll to Top