|
| Lattiavalun valmistelu alkaa kämpän tyhjennyksellä. |
|
| Tein pienille tavaroille kulmahyllyn ylimääräisistä liimapuupalkeista. Ylimmällä hyllyllä on Unidrainin lattiakaivot valmiina odottamassa asennusta. |
|
| Tein hyllyn seinälle kakkoskakkosille. |
|
| Ankkuroin putken paikalleen muutamalla reikänauhalla. Reikänauhat sidotaan raudoitusverkkoon. Vaikka sepeli jostain ihmeen syystä painuisi kasaan lattian alla, se ei vaikuta viemäriin mitenkään. Ainakin viemärin kaato riittää, kolmen metrin matkalla yli 10cm. Kaadoksi riittäisi hyvin pelkästään 1-1.5cm metrille. |
|
| Styroksin asennus on nopeaa, kun pohja on suora ja puhdas. Eristettä joutui leikkelemään vain takan kohdalta. Levyt painelin nauloilla sieltä täältä kiinni alla olevaan finnfoamiin, ettei levyt pääse liikkumaan kävellessä. Kun levyjen liikkuminen estetään, tulee vähemmän styroksin ”muruja”, jotka pitää imutoida kuitenkin ennen valua. |
|
| 25mm lisäeristeet asennettu. Huomatkaa muovi on levitetty styroksin päälle, jotta höyrysulku olisi yhtenäinen myös lattian osalta. |
|
| Talomme mittakuva, jonka mukaan mitoitin väliseinät. |
|
| Merkkasin seinät spraymaalilla (paukkumaali itselle tutumpi nimitys). |
|
| Seinien mitoituksessa laseretäisyysmittari on aivan täydellinen kaveri. Mitoitus tämän avulla on helppoa ja nopeaa, eikä tarvitse apukäsiä pitämään mitasta kiinni. Pisimmillään tämä malli mittaa 50 metrin matkan alle millin tarkkuudella. Ja yllätys kun on mun työkaluista kyse, laitteen merkki on tietenkin Bosch. |
|
| Kaikki tarvittavat merkinnät piirretty. Mitoitin samalla vesipisteet, wc-pönttöjen paikat ja saarekkeen sähköjen varauksen paikan. Heti perään rupesin asentamaan irrotuskaistaa, joka irroittaa valun seinän koolauksista. jotta lattia pääsee elämään ilman että se painaa tai vääntää seinärunkoa. Irrotuskaista vain nidotaan koolauspuihin kiinni. Nurkkien kohdalla on oltava huolellinen, jotta irrotuskaista kulkee nurkissa 90 asteen kulmassa. Ilman, että kulmat jäävät pyöreiksi. Muuten on riski, että ne tulee näkyviin valmiissa lattiassa. Etenkin meillä, kun betonilattiaa ei peitetä millään puulla tai laminaatilla. |
|
| Pakko kehua Onnisen palvelua täälläkin. Instagramin puolella asiasta jo mainitsin. Kauppa sulkee ovensa siis klo. 18.00. Saavuimme kauppaan tuli hännän alla ja ovista menimme sisään klo. 18.10 ja saimme palvelua. Eikä myyjä edes hoputtanut, vaan palvelu oli kiireetöntä ja hyvää. Saimme kaikki tarpeelliset putket ja kaivot. Lähdimme kaupasta klo. 18.45, jolloin myyjä vielä käski meidän hakea kahvit, jotta jaksetaan painaa iltamyöhään töitä. Kiitos todella upeasta palvelusta!
|
|
|
| Tässä kuvassa näkyy kaikki vesiputket ja viemärit. Kuten kuvasta voi päätellä, suunnittelin kaikki talon vesipisteet ja viemärit talon päätyyn. Näin säästetään tarvikekustannuksissa ja rakentamisessa säästyy sitä tärkeintä, eli aikaa. Kuvasta puuttuu Unidrainin lattiakaivot ja kurakaivo. Näistä pitää myöhemmin piirtää päivitetty kuva. |
|
| Kvv-vastaava suositteli vähintäänkin kylmien vesiputkien kaivertamista styroksin sisään. Etenkin keittiön vesihanan kohdalla, jotta kylmä vesi tulisi keittiöön nopeammin. Mitä kauempana lattialämmityksestä vesiputket menevät, sitä vähemmän lattialämmityksen lämpö pääsee vaikuttamaan vesiputkien lämpötiloihin. Joten kaiversin siis jokaisen vesipisteen johdot styroksiin, jopa suihkujen. Saapahan joku halutessaan otettua kylmän suihkun nopeammin. Itse siitä ominaisuudesta en hyödy, koska en välitä yhtään kylmästä vedestä. En edes ui järvessä, ellei vesi ole lähempänä 25 astetta. Vaikka muuten tarkenen talvella hyvin, kylmä vesi on muita hulluja varten. Heh. |
|
| Kuoppaa kaivaessa totesin; ensi kerralla käsken maarakentajia asentamaan tämän kaivon. Tuntuu hölmöltä lapioida puhdasta sepeliä kuution verran sivuun kaivon kohdalta. Kun heittää kuopan pohjalta yhden lapion verran sepeliä pois, liukuu reunoja pitkin kaksi lapiollista takaisin… |
|
| Asensin kaivon paikalleen ja laitoin sen passiin. Mikalle jäi tehtäväksi vain kaivon kytkentä. On muuten eka kaivo tontillamme, joka on yhdistetty kaupungin viemäriverkkoon. |
|
|
Samalla kun Mika kytki kaivon paikalleen, kannoimme pikkuveljeni Samin kanssa verkot talon sisälle. Suojasin ikkunat muovilla valun ajaksi. Kiinnitin muovit nitomalla.
|
|
| Kantamisen jälkeen sidoimme verkot kiinni toisiinsa surrilangalla ja asensimme korkonappulat verkon alle. Kuvassa näkyy myös oikeassa reunassa takan perustuksen lisäraudoitus. Raudoitin sen ylijäämä 12mm raudoilla, jolla tein 10cm silmällä olevan verkon. Eipähän jäänyt enempää 12mm ylijäämärautaa tontille. |
|
|
Tasoitin sepelit ja rupesin asentamaan eristeitä paikoilleen.
|
|
| Lisää eristettä lattiaan. |
|
| Autotalli eristetty. Autotallin etuosaan jää maalämpökaivon tarkastuskaivo. |
|
| 1. Leikkaa kaulus poikki kapeimmasta kohdasta. 2. Nosta leikattu kaulus pois. 3. Eli tältä se näyttää tässä vaiheessa. 4. Laita korokeputki väliin. Kokeilimme tässä vaiheessa kannen istuvuutta. 5. Mittaa paljon korokeosasta tarvitsee leikata pois ja leikkaa putki oikean kokoiseksi. 6. Nyt sinulla on erikseen yläosa ja oikean kokoinen korokeputki. 7. Liimaa yläosa ja korokeputki toisiinsa liimamassalla. 8. Varmista suoruus vatupassilla ja liimaa se kiinni kaivon alaosaan. 9. Tältä se näyttää valmiina. Aseta vielä kaivon kansi paikalleen ja suojaa kansi muovilla valun ajaksi. |
|
| Moottoripyörälähettimme Toni. |
|
| Jukalla koukku pyöri myös vauhdikkaalla tavalla. Tietääpähän kenelle soitan, kun seuraavan kerran tarvitsen raudoituksessa apukäsiä. |
|
| Thermotechin lattialämmityssuunnitelma. Lattiaan tuli vain yksi ”haistelija” joka oli piirretty keskelle olohuoneen lattiaa. Muut termostaatit mittaa lämpötilan ilmasta ja säätää lattialämmitystä sen mukaan. Lattian sisällä oleva haistelija auttaa lattialämmitystä pitämään lämmön tasaisena ja oikean lämpöisenä. Ilman että lattia tuntuu jaloissa liian kuumalta tai kylmältä. |
|
| Lattialämmityksen kytkentä kävi nopeasti sidontakoneella. |
|
| Eipä aikaakaan, kun Mika oli sitonut koneella kaikki kuivien tilojen lattialämmityskaapelit. Kuvan oikeassa reunassa näkyy myös hyrrä, johon lattialämmitysputki-paketti laitetaan. |
|
| Montaa selvää kuvaa ei Mikasta saanut otettua, oli kundilla niin kova tahti päällä. Oli vain parasta pysytellä pois tieltä ja valmistella seuraavan jakotukin kytkentä. |
| Kuvassa näkyy kaikki osat mitä jakotukin kytkennöissä käytettiin. Mutteri irti. Mutteri lattialämmitysputken läpi. Helmi putken päälle. Vastakappale asetetaan jakotukkiin. Putki painetaan vastakappaleeseen. Kiristetään putkitongeilla ja samalla painetaan toisella kädellä putkea jakotukkiin päin. Helppoa kuin heinänteko. |
|
| Takan kohdalle ei saa asentaa lattialämmityskaapelia. Eli mikäli tähän jäisi pelkkä takan varaus, tuntuu lattia kylmemmältä tältä kohtaa. Meidän tilanteessa sitä tilanetta ei pääse huomaamaan, koska takka asennetaan ennen muuttoa. Rakennusvaiheessa takan asennus on huomattavasti pienempi ”riesa”, kuin jälkikäteen asennettuna. Varaus pitää kuitenkin molemmissa tapauksissa olla takan alapuolella, joka kantaa takan painon. |
|
| Perjantain hitsauspisteeni (lue karaokepaikkani). |
|
| Nostin kulman oikeaan korkoon ja kiinnitin sen muttereilla ja pulteilla muotin reunaan. |
|
| Kiinnitin kulmaraudan löytämilläni jatkomuttereilla ja pulteilla. |
|
| Koska jatkomuttereita ei ollut tarpeeksi, jouduin käyttämään perinteisiä muttereita. Kun niitä laittaa tarpeeksi monta peräkkäin, ei pultin kierre jää kiinni betoniin. Näin pultin saa nätisti irti valusta ja purettua vanerimuotin ilman, että tuhoaa huolella asetettua kulmarautaa. Mikäli betoni ei ole kunnolla kovettunut, voi betoni murtua helposti kulmaraudan kohdalta. |
|
| Laitoimme oven eteen 7,5 cm jaolla kaapelin ensimmäisen 60 cm oven paikasta mitattuna. Lopun autotallin laitoimme ohjeiden mukaan 15 cm jaolla. Oven eteen laitettiin tiukempi jako, koska ovi on kuitenkin autotallin huonoiten eristetty alue. Siitä karkaa eniten lämpöä pois, joten normaalilla tiheydellä lattia tuntuisi silti oven vieressä kylmältä. Näin toimitaan myös perinteisen vesikiertoisen lattialämmityksen kohdalla, mikäli talossa on isoja ikkuna-aukkoja kuten meillä. |
|
| Varaukset paikoillaan, mutta vielä kiinnitys puuttuu.
|
|
| Muistakaa tämä ennen varausten kiinnittämistä. Varmistakaa oikea sijainti ja se, ettei vesiputket osu kaivon kohdalle. Valun jälkeen vesiputkia ei liikutella enää montaa milliä, mikäli semmoinen sattuisi osumaan eteen. |
|
| Suihkutilan Unidrain-kaivon varaus ei suostunut pysymään valukorossa pelkillä harjateräksillä, joten jouduin asentamaan yhden tuen seinästä. |
|
| Molemmat varaukset on kiinnitetty uretaanilla. Seuraavana päivänä pääsee leikkaamaan ylimääräiset uretaanit varauksen ulkopuolelta. Ettei valun jälkeen uretaania tarvitse kaivaa betonin sisältä, vaan pelkästään kakkoskakkosten alapuolelta tarvitsee nyppiä ne pois. |
|
| Tässä on leikattu uretaanit pois varauksen ulkopuolelta. Tarkkasilmäinen huomaa, että varaus on irti seinästä. Tämä siitä syystä, että muuraan suihkun seinät Kahi-kivellä. Seinä kasvaa reilut 10 cm seinäkoolauksen pinnasta. Vasta tämän Kahi-seinän kylkeen tulee kaivot kiinni. |
|
| Kaikki lattialämmityspiirit valmiina. Jakotukki pitää vielä suojata betoniroiskeilta valun ajaksi. |
|
| Sunnuntaina kävin vain ottamassa viimeiset kuvat ja tarkastamassa paikat. Emäntäkin tuli imuroimaan vielä kerran pohjan, ettei betonin pintaan tule styroksin roskia tai muitakaan ylläreitä. |
|
| Autotallikin on täysin valuvalmis ja kaivot suojattu. Maalämmön tarkastuskaivo on nostettu valmiin lattiapinnan yläpuolelle noin sentin verram, jotta mahdollinen vesi ei valuisi kaivon aukosta. Tosin pohjalla on sepelipatja, joten kaikki sinne menevä vesi menee sepelipedin läpi aina kalliopinnalle asti, pois tontilta. Kaikki salaojat sijaitsee sepelipatjan sisässä. Meidän salaojissa ei ole vieläkään näkynyt tippaakaan vettä, eikä näy, koska talon pohja tulee aina olemaan kuiva. |
|
| Sunnuntaina Eemeli toi meille lainaan GoPro-kameransa, jotta saadaan tehtyä hyvä Timelapse-video. Videossa näkyy koko lattiavalu ensimmäisistä betonikuormista aina lattian suojaamiseen asti. |
”Sen yhden hemmon kotona,oli seinä vahvempi autoa.Se kai maksoi joka pennin takaisin”
BetonikuninkailleBetonikuninkaathinnastoLabko MiniPEK 0.2Kolmas NainenDevi DEViflex 18T 155m 2775Wtätä linkkiäBetonikuninkaiden selkeä heidän nettisivuilla