| Tässä on kuva päämakuuhuoneesta. Olohuoneeseen piti jättää liikkumatilaa asennusta varten. Kiran huone oli myös täynnä kaappeja. |
| Olohuoneen sohvan paikalle on tullut aika kasa tarvikkeita. |
| Eikä ruokapöydän paikka paljoa paremmalta näytä. |
| Onneksi löysin suht nopeasti laatikoista kasausohjeet ja kasaustarvikkeet. |
| Kun jalkojen alustat on kiinnitetty, laitetaan jalat paikalleen. Jaloissa on valmiit urat ja vastaurat löytyvät jalaksista. Kun jalka on painettu pohjaan käsin, tehdään pieni kääntöliike kellon suuntaan. Kädellä tuntee hyvin kun jalka kiristyy alustaan, eikä heilumista enää pääse tapahtumaan. Ongelma näiden esiporattuihin reikiin tulevien jalasten kanssa on pystyynnosto vaihe, ÄLÄ IKINÄ nosta kaappia pystyyn sivusta! Eli siten, että vain kaksi jaloista osuisi maahan saman aikaan. Näin ne kyllä lentävät sivusuunnassa heti paikoiltaan ja voivat vahingoittaa kaapin pohjaa. (Jalat on suunniteltu kestämään painoa pystysuunnassa, eikä etenkään vääntöä sivusuunnassa!) Oikea tapa on nostaa kaappi ilmaan ja laskea se tasaisesti neljälle jalalle saman aikaisesti. Tämä ongelma on isojen kaappien kanssa, jossa itsekin tarvitsin niiden pystyyn laitossa kaverin. Kaikki muut kaapit onnistui kääntämään pystyyn helposti yksinkin. |
| Saarekkeen kaapinovet paikallaan. |
| Kävin hakemassa Savolta Bora Basic-lieden, jossa on aktiivihiilisuodatin. |
| Kun levyssä on reikä, asetetaan se paikalleen. Nyt saa helposti piirrettyä reiän kaapiston ylösaan ja tähän saadaan sahattua myös tarpeeksi iso aukko, jotta meidän liesi mahtuu paikalleen. |
| Tämän jälkeen mitoitin saarekkeen pistorasiat paikoilleen. Näihin en käyttänyt sabluunaa, koska käänsin tason ympäri ja tein ”sabluunan” piirtämällä suoraan pöytälevyyn. |
| Ensimmäinen tehty, toinen tekemättä. |
| Leikkaukset tehty. Nyt on saarekkeessa kaikki tarpeelliset reiät. |
| Ennen kuin unohtuu, hain saarekkeen pistorasiat samalla kun lieden, eli ne tulivat Savolta. Tässä linkki pistorasia VOLTTI:in. |
| Ja ihan kun asunnossa ei olisi ollut jo tarpeeksi tavaraa, saapui meille kaikki Samsungin kodinkoneet ja laitteet. Pesutorni mahtui onneksi Kiran huoneeseen, loput piti laittaa muualle. |
| Uuni ja tiskikone tuotiin saarekkeen viereen, koska tilaa asunnossa ei käytännössä ollut muualla… |
| Jääkaappi olikin mielekiintoinen nostaa sisälle, painoa sillä oli noin 120 kg. Onneksi sen nostamiseen sain naapurin timpureilta apua ja saimme jääkaapin ehjänä sisälle. |
| Uuni piti saada asennettua paikalleen, jotta saimme vapaata lattiatilaa edes hiukan enemmän. Laatikko avautui nätisti ja ”pohja” jäi paikalleen. Uunin sisällä oli tarvittavat asennustyökalut eli nosto/asennuskahvat, sekä tarvittavat ruuvit eli huimat kaksi kappaletta. Asennus- ja käyttöohjeet löytyivät myös usealla eri kielellä. Nostokahvojen avulla, jotka kiinnitettiin koukuilla uunin kylkien yläosaan, sai nostettua uunin tasaisesti. Tämä oli helppoa kun apuna oli kaveri nostamassa toiselta puolelta. |
| Uuni vain nostetaan valmiiseen aukkoon |
| Uuniksi valitsimme Samsungin ”tuplauunin”, jossa tuli mukana levy, jolla saa jaettua uunin kahteen. Näin pystyy valmistamaan ruokaa kahdella eri lämmöllä, esimerkiksi karjalanpaistin ja pannarin saa samaan aikaan uuniin. Lisäksi uunin koko oli tärkeä, eli isoin mahdollinen, jotta sinne mahtuu tarvittaessa isokin joulukinkku. Uunin molemmissa yläkulmissa on kiinnitysruuvien paikat. |
| Saareke rupeaa näyttämään aika hyvältä, vain korkeusäätämiset jäljellä ja sokkelilistat. |
| Kaikki kaapit on nyt asennettu paikalleen. Kuvassa näyttää kieltämättä siltä, kuin pommi olisi räjähtänyt. Seuraavaksi ovien asennus. |
| Sitten odotellaan, että putkimies käväisee jatkamassa vesijohdot, niin saamme jatkettua alakaappien parissa. |
| Putket jatkettu ja alakaapit asennettuna paikalleen. Nyt leikkaan pesualtaan reiän pöytälevyyn. |
| Aivan loistava sabluuna, joka tuli roskavaunun jalkavetimen mukana. (En tiedä mikä osan virallinen nimi on.) Blancolle kuitenkin pisteet hyvin suunnitellusta osasta. |
| Jalkavedin paikallaan, ulkonäkö täys kymppi. Blancon logo ei onneksi näy, kun tietystä kulmasta katsottuna. Olisi ollut mielestäni aika mautonta, jos logo olisi paistanut silmään. |
| Logoa ei havaitse ollenkaan ylhäältä katsoessa. |
| Roskavaunun viereen asetettiin laatikot paikalleen, samoin aamiaiskaapin sisään nostin kaikki laatikostot paikalleen. Laatikostot oli esikasattuja, niihin tarvitsi pelkästään kiinnittää ”kansi”. |
| Pöytälevy nostettu takaisin paikalleen. |
| Ennen altaan kiinnitystä kannattaa asentaa ylivuoto-osat paikalleen, nimittäin näitä on todella hankala asentaa paikalleen kun allas on kiinni pöytätasossa. |
| Kuvassa on vinyylilankkua, jota päätin asentaa kodinhoitohuoneen seinään laattojen sijasta. Sitä kuitenkin jäi juuri sopivasti yli… Joten keittiön takatila sai myös vinyylilankut välitilaan. |
| Viimeistä suikaletta viedään. |
| Välitila ”laatoitettu” vai pitäisikö sanoa vinyylitetty. Ulkonäkö mielestäni täysi kymppi ja sopii hyvin antamaan kontrastia mattavalkoisiin kaappeihin. |
| Aamiaiskaappi sai peräti kahdeksan pistokepaikkaa. ”Alatasolle” kuusi ja mikron luokse kaksi. |
| Kaapistojen yläpuolelle tuli oma tunnelma LED-valonauha, sekä työtilaan tuli oma LED-valaistus. |
| Viemärin alle asennettiin kiilat, jolla saatiin tehtyä tarvittavat kaadot. |
| Altaan viemäröinti ja vesijohdot olikin yksi operaatio… Kaikki pitää saada mahtumaan taakse, jotta roskavaunu kulkee ongelmitta. Sekä tietenkin mieluiten nätin näköisesti, jotta lopputarkastuksessa ei tulisi hirveää narinaa aiheesta. |
| Sirkkelillä sokkelilevyt oikeaan mittaan, jonka jälkeen sokkelilevy hollilleen. Piirsin jokaisen jalan kohdalle merkit, näin sain sokkelikiinnikkeet tarkasti oikeaan kohtaan. |
| Jääkaapin päälle jäi aivan liian iso aukko, tähän tilasin oman avohyllyn. Voitte kommenteissa kertoa olisitteko jättäneet hyllyn tilaamatta vai onko lopputulos parempi? |
| Tein vesijohdolle pienen reiän täytelevyn takareunaan, josta se pääsi kulkemaan sokkelitilassa vapaasti altaan alapuolelle olevaan suodattimeen. |
| Kirjaimellisesti pitkän mittausoperaation jälkeen sain vastakappaleet paikalleen. Nämä ruuvit ja vastakappaleet tulevat normaalisti astiapesukoneen mukana. |
| Lopputuloksesta tuli jopa parempi kun osasin itse toivoa. |