Tein suojaamisen tällä kertaa Armaflex eristeillä. Kun valmiin putkieristeen leikkaa keskeltä poikki, sen saa laitettua nätisti aukon reunalle.
Suojat olisivat pysyneet paikallaan ilman teippejäkin, laitoin teippiä kuitenkin varmuuden vuoksi.
Puhallusvillan laittoon tarvitaan aina kaksi kaveria. Puhaltaja ohjailee konetta kauko-ohjaimella puhallustilasta. Toinen on autossa lisäämässä villaa koneeseen sitä mukaa mitä asentaja sitä käyttää.
Pahoittelut erittäin huonosta kuvasta, mutta tästä kuitenkin näkee ”kaiken oleellisen”. Nimittäin asentajalla oli mukanaan sähköputken pätkä, johon oli teipattu merkki 60 cm kohdalle. Kyseinen putki näkyy kuvassa asentajan vieressä. Joku saattaa kysyä miksi 60 cm, kun minulle on myyty 50 cm puhallusvillaa. Syy on se, että puhallusvilla painuu aina hiukan ja ostajalle toimitetaan vähintään ostettu määrä. Eli periaatteessa todellinen puhalluvillan määrä on yleensä hiukan yli sen, mitä kuvissa on mainittu, siis vaikka puhallusvillan painuminen otetaan huomioon. Lisäksi villapölyä oli katossa niin paljon ilmassa ettei siellä voinut ottaa kameralla kuvia salaman kanssa. Jotta sai edes ok-kuvia puhalluksesta, piti laittaa oma raksakypärä päähän ja käyttää sen otsalamppua kameran ”valona”.
Äkkiseltään puhaltajan työasento voi näyttää rennolta. Mutta kun miettii, ettei tilassa mahdu suoristamaan itseäään kertaakaan 2-3 tunnin työskentelyn aikana, niin ei käy kateeksi. Kyseisessä kuvassa hänellä oli koko vasen jalka puhalluvillan sisällä, mahtaa olla putsaamista housuissa ja kengissä…
Hiukan kerkesi ilta hämärtämään ennen työn loppumista, tässä oltiin jo ihan loppusuoralla. Puhaltaja kun on työntänyt suurimman osan letkusta jo pois puhallusaukosta.
Villapalanen ulkopintaan, suojat pois ja luukku kiinni. Tähän sopii hyvä letkautus; ”Kansi kiinni. Omaiset ovat nähneet jo.” Eli omistaja on päässyt tarkastamaan työn jäljen ja hyväksynyt sen (sekä dokumentoinut työn usealla eri videolla ja kuvalla).
EkovillaPS. Kiitos kaikille näytössä kävijöille, oli todella mukava jutella teidän tulevista projekteistanne. Lisäksi pääsi konkreettisesti tutustumaan lukijakuntaamme ja oli kiva huomata, että sieltä löytyy paljon eri ikäistä porukkaa. Ei sitä tiedä jos joskus tulevaisuudessa pitäisi blogin lukijoille jonkinlaista kahvitustilaisuuden tai jotain muuta mukavaa.