|
| Kuvassa näkyy Dimexin henkselit. Ja Dimexin vyö, jonka lukitus pysyy hyvin kiinni. Epäilys oli kyllä aluksi kova, kun katselin lukitustekniikkaa. Olen käyttänyt lähes kymmenen vuotta kilpailevaa vyömallia. Tosin sen vyön lukko luisti ja sitä joutui päivän aikana kiristämään monesti. Ainakaan vielä ei Dimexsin vyötä ole joutunut kiristämään kertaakaan löystymisen takia. Vyökin on joustavaa materiaalia, eikä täten haittaa eri työasennoissa liikkuessa. Ainoa mikä harmittaa on se, että Dimex julkaisi juuri uudet vyömallit, joita saa huomioväreillä (keltainen ja oranssi). Pitää varmaan kaupasta käydä hakemassa itselleen sellaiset. |
|
| Ja sitten Dimexin henkselit. Normaalit neljä kiinnikkäiset henkselit ei sovi hartioilleni ollenkaan, ne nimittäin valuvat itsekseen. Nämä kolmella kiinnikkeellä olevat pitivät housut ryhdissään ja henskeleissä oli mukavasti joustoa, vaikka työskenteleekin eri asennoissa. Koska henkselien risti tuli niin ylhäälle selkään, ne pysyivät hyvin olkapäillä eivätkä ole lähteneet valumaan kertaakaan. Katsotaan jos näitäkin saisi joskus eri värisinä. Pitänee varmaan lähettää sinne toivetta siihen suuntaan. Ei siinä että mustassa mitään vikaa olisi, mutta vaihteluhan virkistää. |
|
| Stretch RT-Työhousut . Sanotaanko lyhesti, että täydelliset työhousut näistä saisi yhdellä vetoketjulla. Eli ainoa havaitsevani puute oli lompakolle tarkoitettu vetoketjutasku. Ei nimittäin ollut kivaa kaivella lounaspaikoilla reisitaskusta sahanpurut ja betonipölyt lompakon välistä… Riipputaskut on housuissa tukevasti kiinni ommeltuna, joten ne eivät lähde irti kuin leikkaamalla. Tämä sopii itselleni erityisen hyvin, koska taskuissa on aina tavaraa reilusti. Mikäli puen tetsarit (työkaluvyön) päälle, siirrän tavarat niihin. Näin ollen tyhjät riipputaskut eivät haittaa tetsarien alla. Tunnen tosin ihmisiä, joiden mielestä riipputaskut on saatava halutessaan irti. En vaan ole törmännyt vielä semmoisiin irroitettaviin taskuihin, jotka pysyisivät oikeasti paikallaan käytössä. Näitä housuja saa myös pidennettyä 4 cm lahkeista, mikäli pituus lahkeissa ei riitä. Itselleni istuu hyvin nämä 54 koon housut, eikä lahkeiden pituutta ole tarvinnut lisätä. Housuissa on myös riittävästi vyösolkia, eikä näin vyö päässyt painamaan ikävästi housun reunan yli. Ei edes ääriasennoissa työskenneltäessä. |
|
| Tässä kuvassa näkyy vasen reisitasku, joka on lompakon paikkana vähintään joka toisella rakennusmiehellä. Näin lompakko kulkee aina mukana, vaikka yläpuolen vaatetusta joutuisikin vähentämään lämpimän kelin takia. Taskun ulkopuolella on myös valttikortin, henkilökortin tai kulkuluvan paikka. |
|
| Riipputaskuissa mahtuu säilyttämään hyvin pienet työkalut ja kynät. Taskut on paksua kangasta, eli ruuvit ja naulat eivät tulleet kankaan läpi. Puhelin ja kotiavaimet kulkivat hyvin riipputaskujen alapuolella. Eivät pääse helposti tippumaan kun riipputaskun paino pitää tavarat paikallaan.
|
|
| Puukolle on perinteinen paikka oikean reiden kohdalla. Kun tähän tottuu työmaalla, tulee siviilissäkin haettua puukkoa samasta kohtaa. Aina kun pitää esimerkiksi avata joku pahvilaatikko. Työkalut on aina ollut itselleäni samoissa paikoissa viimeiset kymmenen vuotta. Voisi olla ainakin aluksi hankalaa kokeilla laittaa puukkoa vasemmalle puolelle, muistaisikohan sitä edes ottaa siltä puolelta. Puukkopaikka perustuu nappiin, johon puukontuppi tulee kiinni ja lenkkiin, jonka läpi tuppi asetetaan. Näin puukko pysyy paikallaan kovemmassakin menossa. |
|
| Dimexin lippis, en tajunnut ottaa kunnollista kuvaa uutena. No kuitenkin jotain päähinettä on hyvä pitää aina työmaalla, olipa sitten kyseessä kypärä tai lippis. Päähine kuitenkin estää kaiken pölyn ja lian pääsyn hiuksiin. Meinaan ei ole mukava leikata hiuksia pois uretaanin takia, se kun ei lähde hiuksista muuten kuin pois leikkaamalla. Nimimerkillä kokemusta on. |
|
| Dimexin Turvafleece on ainakin lämmin. Käytän nimittäin pelkkää teknistä t-paitaa, fleeceä ja ohutta kesätakkia. Hyvin pärjäsi muutaman asteen pakkasessakin koko päivän. Pehmeä sisäosa on mukava päällä ja saumat ja muut osat oli hyvin viimeistelty. Eikä takin pitämiseen tarvitse pitkähihtaista aluspaitaa, joidenkin kokeilemieni fleecien kanssa tarvitsee. |
|
| Housut ja takki on molemmat sen verran venyviä materiaaleja, joten ne eivät hiertäneet missään työasennoissa. |
|
| Takki istui hyvin päälle eikä ollut ollenkaan liian leveä. Se pitää paremmin lämpöäkin, kun tuuli ei päässyt takin alta sisälle. |
|
| Ainakin vaatteet näkyvät hyvin ja heijastin pinta-alaa on tarpeeksi turvalliseen työskentelyyn pimeässäkin. |
|
| Takki istuu ja näyttää hyvältä. |
|
| Monissa vapaa-ajan takeissani ongelmana on ollut hihojen pituuden riittämättömyys. Sitä ongelmaa ei tässä takissa ole. Itselläni on koko XL ja hihoissa riittää hyvin mittaa, ilman että takki on muualta liian iso. |
|
| Huppu on riittävän iso, mahtuu olla vaikka lippis päässä hupun alla. Siitä pisteet 👍 Ja tästäkin takista löytyy heijastimia, mutta mukavan hillitysti kuitenkin. |
|
| Takin taskuissa on magneettinepparit. Taskut pysyvät tiiviisti kiinni, tosi hyvä keksintö! |
|
| Taskut menevät kiinni itsestään, eikä taskuihin pääse likaa. Tavarat eivät myöskään pääse tippumaan tilavista taskuista. |
LOPUKSI LUPAAMANI ARVONTA!
Eli tämän postauksen kommentoijien kesken arvotaan kaksi Dimex-pakettia. Muista laittaa sähköpostiosoitteesi kommenttiin. Arvonta päättyy sunnuntaina 11.11.2017. Arvonta päättyi tänään klo. 17.30. Kiitos kaikille osallistuneille! Voittajat arvontakoneella. Voittajien kommentteihin on vastattu ja heille on laitettu sähköpostia.
1. paketti sisältää tuubihuivin ja vyön.
2. paketti sisältää tuubihuivin.
Palkinnot toimitetaan Postin kautta voittajan haluamaan osoitteeseen (Suomen sisällä).DimexinDimextästästretch slimfit työtakinturvafleecensoftshelltakinstrectch työhousutteknistä t-paitaavyönhenkselitlippiksenstretch slimfit työtakki.