lauantai 14. huhtikuuta 2018

KEITTIÖN ASENNUS, ALUSTA LOPPUUN

(Postaus on tehty yhteistyössä Domus keittiöiden kanssa)

Nyt se alkaa, nimittäin lupaamani super iso päivitys keittiöstä. Päivityksessä on yli 90 kuvaa, joiden avulla pyrin käymään läpi koko keittiön rakentamisen siihen liittyvät asiat. Lopussa keittiöstä vielä kaksi videota. Toisessa käyn läpi keittiön mitat sekä karkean esittelyn suunnittelusta, toisessa esittelen kaikki tärkeimmät yksityiskohdat. Videoupotukset löydät päivityksen lopusta.

Eli käydään tämä päivitys läpi vain kuvien muodossa ja kirjoitan aina kuvateksteihin mitä kuvassa tehdään ja mikä vaihe on menossa.

Lopusta löytyy kuva valmiista keittiöstä, mikäli et jaksa selata kaikkia kuvia läpi. Toivottavasti nautitte päivityksestä, tätä varten kävin läpi yli 3 000 kuvaa, joista valitsin sopivimmat tähän päivitykseen.

 Homma alkoi tietenkin Domuksen tavaroiden toimituksella. Kuorma-autossa näytti vielä siltä ettei tavaraa olisi edes tarpeeksi taloomme. Pakko antaa kiitokset kuskille, joka auttoi kaapistojen purkamisessa. Kumpa olisi työmaalla ollut vaikka joku pullo valmiiksi, millä olisi voinut kiittää avusta. Jos vaikka Domuksen kaverit eksyy lukemaan päivityksen, voitte kiittää kuskianne puolestani vielä kerran. PS. Käykää ostamassa kaverille pullo hyvästä asenteesta ja asiakaspalvelusta. Kaappien purku-urakkaan kannattaa järjestää kantoapua, omassa tilanteessa olisi kaapistojen sisäänkanto maksanut muistaakseni 400 euroa. Kaapistojen sisäänkanto hinnat vaihtelevat liikkeissä paljonkin. Jollain on kiinteät hinnat, jollain tavaran määrän mukaan. Jollain sisäänkanto kuuluu keittiön hintaan...Ehkä joskus pitää tehdä asiasta päivitys. Laskin nopeasti että sillä saa niin monta lavaa talkoo-olutta, että varmaan muutaman apurin saa avuksi. Heh. 😎

Pakko tässä kohtaa mainita pieni muotoinen tarina/yksi syy, miksi rakennusalalla olen tänäkin päivänä. 13-vuotiaana menin isolle työmaalle ensimmäisen kerran, juurikin kantamaan kaapistoja kerrotaloasuntoihin. Ensimmäinen keikkani kesti kolme tuntia ja sain siitä kouraan päivän päätteeksi 100 euroa. En ollut nähnyt ikinä niin isoa rahaa kerralla, pyöräilinhän aina lähikioskille ostamaan karkkia muutamien kolikkojen takia. Mietin mielessäni, että tällä summalla saan karkit loppuelämäkseni. Kun pääsin kotiin, kaikki muuttui. Jouduin nimittäin siitä summasta maksamaan omat puhelinlaskuni ja muut juuri vanhemmiltani pyytämäni rahat elokuviin ynnä muut. Jäljelle jäi 20 euroa. Harmittiko minua? No ei. Mietin silti, että tällä summalla syön karkkia monta kuukautta. Siitä lähtien jouduin/sain maksaa kaikki kuluni itse, kun töitä on riittänyt raksalla tähän päivään asti.

Ja kyllä, olin katkera ja todella kateellinen ystävilleni nuorena, jotka (osa vielä tänäkin päivänä) saavat vanhemmiltaan rahaa elämiseen. Itse kun olen jokaisen vaatteen, polkupyörän, mopot, autot, asunnot itse maksanut tuosta ekasta työpäivästä lähtien. Tänä päivänä olen todella kiitollinen vanhemmilleni, harva sitä on 26-vuotiaana rakentanut itselleen omakotitalon. Ja onhan sitä rahaa oppinut arvostamaan ihan eri tavalla. Säästää tähän tilanteeseen on pitänyt paljon, eikä penniäkään ole tullut muualta kuin omasta lompakostani (ja tietysti pankin). No yksi unelmista on nyt totetutettu, onneksi niitä on paljon jäljellä. Mutta ehkä niistä joskus lisää. Päästän teidät jatkamaan lukemista.

Yllätätyin kun olin suunnitellut ja tilannut muutaman ylimääräisen keittiökaapin, joista rakennan tyttärelleni Kiralle sängyn. Jokaisessa Kiran huoneeseen suunnittelemassani kaapissa luki "Kiran huone". Tämä helpotti siis merkittävästi oikeiden kaappien metsästämissä. Painotan vielä sanaa metsästämisessä, koska niitä oli paljon...

Tässä on kuva päämakuuhuoneesta. Olohuoneeseen piti jättää liikkumatilaa asennusta varten. Kiran huone oli myös täynnä kaappeja.

Tässä kuva olokeittiöstä, joka on otettu päämakuuhuoneen oven vierestä. Jokainen kaappi on niin sanotusti "esikasattu", eli ei tarvitse lähteä yhtä nollista kasaamaan kuten Ikean kaapeissa. Käytännössä rungot ja laatikot on kasattu. Niistä puuttuu vain ovet ja laatikoiden kannet, lisäksi kaikki saranat ja jalat pitää asentaa paikalleen. Kuitenkin kun puhutaan näin isosta kaappimäärästä, jota kasaisi pelkästään tähän pisteeseen (Ikea tavaroilla) äkkiä yli viikon iltatöinä, halusin kuitenkin käyttää oman aikani paremmin ja keskittyä itse keittiön tekoon.

Olohuoneen sohvan paikalle on tullut aika kasa tarvikkeita.

Eikä ruokapöydän paikka paljoa paremmalta näytä.

Onneksi löysin suht nopeasti laatikoista kasausohjeet ja kasaustarvikkeet.



Eli jokainen kaappi ja lipasto käännetään selälleen, ei kyljelleen jotta naarmuja ei tulisi runkoihin. Pohjasta ostetaan suojat irti, kuvassa suojat näkyvät kaapin oikealla puolella. Jalkojen kiinnikkeet napautetaan aluksi vasaralla esiporattuihin reikiin, ihan pieni napautus riittää. Periaatteessa nyrkillä/kädelläkin saa napautettua jalustan pohjaan, mutta se voisi tuntua ikävältä hommalta 50 jalan jälkeen... Kaapistojen määrästä kertoo jotain se, että jalkoja tuli yksi jätesäkillinen. Ne riitti käytännössä juuri ja juuri olohuoneeseen ja kodinhoitohuoneeseen.

Kun jalkojen alustat on kiinnitetty, laitetaan jalat paikalleen. Jaloissa on valmiit urat ja vastaurat löytyvät jalaksista. Kun jalka on painettu pohjaan käsin, tehdään pieni kääntöliike kellon suuntaan. Kädellä tuntee hyvin kun jalka kiristyy alustaan, eikä heilumista enää pääse tapahtumaan. Ongelma näiden esiporattuihin reikiin tulevien jalasten kanssa on pystyynnosto vaihe, ÄLÄ IKINÄ nosta kaappia pystyyn sivusta! Eli siten, että vain kaksi jaloista osuisi maahan saman aikaan. Näin ne kyllä lentävät sivusuunnassa heti paikoiltaan ja voivat vahingoittaa kaapin pohjaa. (Jalat on suunniteltu kestämään painoa pystysuunnassa, eikä etenkään vääntöä sivusuunnassa!) Oikea tapa on nostaa kaappi ilmaan ja laskea se tasaisesti neljälle jalalle saman aikaisesti. Tämä ongelma on isojen kaappien kanssa, jossa itsekin tarvitsin niiden pystyyn laitossa kaverin. Kaikki muut kaapit onnistui kääntämään pystyyn helposti yksinkin.


Aluksi kasasin aamiaiskaapin, josta kerroinkin edellisessä blogipäivityksessä tarkemmin. En palaa siihen vaikka aika rupeaakin pikkuhiljaa kuultamaan muistot. Kuitenkin keittiön työskentelyalue pitää saada vapaaksi, vain tarvittavat kaapit on jätettävä paikalleen.
Muistakaa tämä on minun tapani/tekniikkani kasata keittiötä. Tapoja/tyylejä asennukseen on yhtä paljon kun tekijöitä. Mutta ei nyt keskitytä siihen enempää, vaan siihen miten minä rakennan keittiön.

Aloitin kaapistojen kasaamisen saarekkeesta, koska odotin aamiaiskaapin porauskaaviota. Normaalisti suosittelen aloittamaan keittiön asennuksen isoimmasta kaapista ja mieluiten seinän vierestä. Jos isoja kaappeja on toisella puolella paljon, kannattaa kasaus aloittaa sieltä päästä.

Puristimia ei voi olla ikinä liikaa keittiön kasauksessa! Aina ennen ruuvausta kaapit kiinnitetään toisiinsa puristimilla, näin varmistetaan niiden sijainti ja oikeanlainen kiinnitys. Eikä kaapit näin voi hammastaa käytännössä ollenkaan.

Ruuvasin jokaisen kaapin toisiinsa kiinni neljästä kohdasta per puoli, ohjeissa muistaakseni riitti toispuoleinen kiinnitys. Ylimääräiset ruuvit ei kuitenkaan vie montaa sekuntia aikaa. Etenkin kun saarekkeen olen suunnitellut "siirrettäväksi", joten sen pitää pysyä hyvin kasassa mikäli sitä liikutetaan. Saarekkeen sisäpuolelle tulevat kaapit on kaikki laatikostoja.

Saarekkeen ulkopuolelle tulevat normaalit kaapit, niissä säilytetään  esimerkiksi astiastot, joita tulee käytettyä harvemmin. Jos ihmettelette vatupassien määrää, usealla sain samanaikaisesti katsottaua suoruuden joka suuntaan. Eli laitoin passit  kaappien päälle ja pyörittelin säädettäviä jalkoja kunnes kaapit oli suorassa joka suuntaan. Nämä saarekkeen ulkopuolen kaapit ovat periaatteessa normaaleja keittiön yläkaapistoja, joten erikoisleikkauksia ei tarvinnut tehdä. Ja näin säästimme huomattavan summan kaappien hinnassa. Aina kun kaapit tilataan standardi mitoilla, se näkyy hinnoissa. Jokainen erikoistyöstö kaappeihin maksaa suomeksi maltaita (tämä on yksi syy kalliisiin aamiaiskaappeihin).

Pöytälevyn testailua. Saarekkeen koko alkaa jo hahmottumaan. Tuli jopa mietittyä onko 2,4mX1m saarekkeen koko liian iso, mutta projektin edetessä koko tuntui aina vain paremmalta. Eihän pöytätilaa ole koskaan liikaa.

Saarekkeen kaapinovet paikallaan.

Kävin hakemassa Savolta Bora Basic-lieden, jossa on aktiivihiilisuodatin.

Tässä syy miksi hain Boran. Piti saada tarkat mitat ja sijoittelu katsottua, ennen kun tekee pöytälevyyn reiän. Reikien tekoon kannattaa tehdä sabluuna, se ainakin helpottaa mitoitusta ja hahmottelua. Helpoin materiaali sabluunan tekemiseen on pahvi, jota keittiöiden suojauksessa tulee paljonkin mukana. Mitat löytyvät ohjeista, jotka tulevat paketin mukana. Kuitenkin jos rohkeutta riittää voi mitat kattoa netistäkin ja tehdä reikä valmiiksi. Kuitenkin kun itselleni rakennan, halusin nähdä konkreettisesti mihin kohtaan liesi tulee. Siinä kun oli kuitenkin jonkin verran liikkumavaraa 900 mm leveän kaapin sisällä.

HUOM! Sahauksessa tulee aina huomioida terän liikkumissuunta! Pistosahalla sahauksessa terän suunta pitää aina olla valmiista levypinnasta poispäin! Sahaussuuntaan vaikuttaa terän liikkumissuunta, tarvittaessa porataan myös levyn alapuolelta. Sabluuna on paikallaan, teipillä nurkat ja lyijykynällä nätit merkinnät. Tällä kertaa poraan ylhäältä päin kun pistosahassani sahakuvio oli toiseen suuntaan. Ennen sahausta nurkkiin porataan apureiät, jonka paksuus on hiukan isompi kun terän halkaisija.

Kun levyssä on reikä, asetetaan se paikalleen. Nyt saa helposti piirrettyä reiän kaapiston ylösaan ja tähän saadaan sahattua myös tarpeeksi iso aukko, jotta meidän liesi mahtuu paikalleen.

Tämän jälkeen mitoitin saarekkeen pistorasiat paikoilleen. Näihin en käyttänyt sabluunaa, koska käänsin tason ympäri ja tein "sabluunan" piirtämällä suoraan pöytälevyyn.

Kun sahausmerkit on piirretty pöytään, porataan puuporan terällä reikä sahausreunan sisäpuolelle. Terän pitää aina olla hiukan isompi kuin pistosahan terän koko, oikeaoppisesti pistosahalla pitäisi sahata vain reiän reunasta reiän reunaan, eli suorat viivat. Jos nurkasta tarvitsee terävän, saa sen pistosahan terällä nopeasti tehtyä. Muistakaa pitää leikatessa osasta kiinni, mikäli leikattava osa tipahtaa viime hetkellä voi se repiä mennessään isomman aukon tai vahingoittaa pintaa. Tämä vaara kasvaa mitä isompaa aukkoa pitää pöytätasoon leikata, eli tähän voi tarvita kaveria apuun. Mikäli kaveria ei ole paikalla, onnituu sama homma laittamalla puristimilla leikattavan osan alle laudat tai rimat, näin leikattava osa pysyy paikallaan sahauksen loppuun asti.

Ensimmäinen tehty, toinen tekemättä.

Leikkaukset tehty. Nyt on saarekkeessa kaikki tarpeelliset reiät.

Ennen kuin unohtuu, hain saarekkeen pistorasiat samalla kun lieden, eli ne tulivat Savolta. Tässä linkki pistorasia VOLTTI:in.

Pakko oli kokeilla miltä tämä näyttää "valmiina". Näin alussa ei kuitenkaan kannata asentaa liettä paikalleen, ettei se naarmuunnu työskentelyn lomassa. Pistorasioissa oli käytännölliset kalvot päällä, joten ne sai jäädä paikoilleen.

Ja ihan kun asunnossa ei olisi ollut jo tarpeeksi tavaraa, saapui meille kaikki Samsungin kodinkoneet ja laitteet. Pesutorni mahtui onneksi Kiran huoneeseen, loput piti laittaa muualle.

Uuni ja tiskikone tuotiin saarekkeen viereen, koska tilaa asunnossa ei käytännössä ollut muualla...

Jääkaappi olikin mielekiintoinen nostaa sisälle, painoa sillä oli noin 120 kg. Onneksi sen nostamiseen sain naapurin timpureilta apua ja saimme jääkaapin ehjänä sisälle.

Domuksen ohjeet oli kyllä yllättävän tarkat. (Aamiaiskaapista ei tosin tässä ollut mukana suomenkielistä selko-ohjetta, valitettavasti.)  Pöytätasot kiinnitettiin siis kulmaraudoilla alakautta kaapiston kylkeen ja pöytälevyyn.

Uuni piti saada asennettua paikalleen, jotta saimme vapaata lattiatilaa edes hiukan enemmän. Laatikko avautui nätisti ja "pohja" jäi paikalleen. Uunin sisällä oli tarvittavat asennustyökalut eli nosto/asennuskahvat, sekä tarvittavat ruuvit eli huimat kaksi kappaletta. Asennus- ja käyttöohjeet löytyivät myös usealla eri kielellä. Nostokahvojen avulla, jotka kiinnitettiin koukuilla uunin kylkien yläosaan, sai nostettua uunin tasaisesti. Tämä oli helppoa kun apuna oli kaveri nostamassa toiselta puolelta. 



Uuni vain nostetaan valmiiseen aukkoon

Uuniksi valitsimme Samsungin "tuplauunin", jossa tuli mukana levy, jolla saa jaettua uunin kahteen. Näin pystyy valmistamaan ruokaa kahdella eri lämmöllä, esimerkiksi karjalanpaistin ja pannarin saa samaan aikaan uuniin. Lisäksi uunin koko oli tärkeä, eli isoin mahdollinen, jotta sinne mahtuu tarvittaessa isokin joulukinkku. Uunin molemmissa yläkulmissa on kiinnitysruuvien paikat.

Uunin mukana tulleet kaksi ruuvia kiinnitetään valmiisiin reikiin, näillä uuni saadaan tukevasti kiinni saarekkeen runkoon. Vaikka ruuvein määrä saattaa hämätä, uuni painaa sen verran ettei se liiku helposti vetämällä. 

Saareke rupeaa näyttämään aika hyvältä, vain korkeusäätämiset jäljellä ja sokkelilistat.

Sitten alkaa varsinaisen keittiön kasaus. Aloittakaa aina keittiön korkeimmista kaapeista ja asettakaa ne aivan suoraan, näin teillä lähtee automaattisesti muut kaapistot suoraan, eikä passia tarvitse juuri käyttää. Keittiön voi kasata ylä- tai alakautta, eli jompi kumpi kasataan ensin. Suurinosa asentaa alakaapit ensimmäiseksi ja laittaa alakaappien päälle sabluunat, joilla saa ylähyllyt oikeaan korkoon. Kuitenkin aamiaiskaapin yläreuna määrää minun keittiöni yläreunan korkeuden ja yläkaappeja tulee vain kolme, joten ne on kevyt nostaa paikalleen yksinkin. Lisäksi minulla piti jatkaa alakaapiston alapuolella muutamaa vesijohtoa, joka olisi ollut huomattavasti hankalempaa jos kaapit olisi ollut edessä. Näin sai putkimies tulla tekemään liitokset seuraavana päivänä. Aloitin täten keittiön kasauksen korkeimmasta kaapista, eli aamiaiskaapista, joka on valmiiksi paikalleen kiinnitetty. Sen yläpuolelle laitoin kaksi normaalia pikkukaappia.

Blogini tuttuun tapaan kaikki kuvat ovat tilannekuvia, eikä kuvia varten ole mitään aseteltu/siivottu. Seuraavan kaapin sain oikealle korkeudelle helposti laittamalla puristimilla pienet lastulevyn palaset kiinni kaapin pohjaan. 

Kuivauskaappi paikalleen. Se oli meillä ehdoton hankinta. Kaikkia astioita ja kuppeja kun ei voi pestä pesukoneessa. On jotenkin älytöntä kun olen törmännyt työmailla keittiöihin, joissa kuivauskaappi on jätetty kokonaan pois! Ainakin minä pitäisin asiaa isona miinuksena, joka varmasti näkyy jälleenmyyntiarvossa, joten älkää yrittäkö "säästää" kuivauskaapissa.

Yläkaapistojen nurkkiin tulee kulmapistorasiat. Näin rasiat eivät ole vedelle vaarallisessa paikassa eikä ne likaannu niin helposti. Sekä tietenkin tärkeää, ulkonäöllistä sijoittelua unohtamatta. Lisäksi kaapistojen alle tulee LED-nauha valaisemaan tason. Johtoja varten jouduin muokkaamaan kaapistoja hiukan, jotta sain ne kiinni seinää vasten. Sahasin normaalilla käsisahalla johtojen kokoisen kolon, jota kautta sain tarvittavat johdot kulkemaan.

Tässä kuva miten EI kuulu tehdä! Kuten kuvasta näkyy, asennusajankohta on yön puolella (muistaakseni pe-la välisenä yönä klo. 01-02 aikaan otettu kuva). Eli apukäsiä ei saanut mistään, enkä löytänyt linjaariani ulkoa kännykän valossa. Olisin laittanut sen passin paikalle, puusta tehty linjaari ei olisi ollut tarpeeksi suora. Ongelmana oli että kuivauskaapin pohjassa ei ollut levyä johon olisi saanut kiinnitettyä pienemmät puuohjurit. Passin päälle ei tule ikinä laskea painoa, kuten en tässäkään työvaiheessa tehnyt, vaan käytin passia ohjurina. Onneksi kyseessä oli kevyt kaappi ja pikapurisimilla sai kaapin kiinni edellisiin kaappeihin. Näin oli helppo ruuvata kaappi kiinni edelliseen ja tietenkin myös seinään. Kiinnitin jokaisen kaapin runkotolppien kohdalta seinään, sekä ruuveilla viereisiin kaappeihin.

Pikapuristimet ovat kyllä keittiön asennuksessa aivan huippuja, tosin kuvassa näkyviä "halppis"puristimia en suosittele kenellekkään! (Merkkiä en mainitse, mutta sanotaan että K-Raudasta saa ostettua näitä alle viiden euron kappalehintaan. Hinnan halpuuden takia oli pakko kokeilla voiko näillä työskennellä.) Näistä neljästä hajosi keittiötä kasatessa kaksi, käyttöikää kun kerkesi puristimille tulemaan vain muutama tunti. Ainoat kestävät puristimet ovat omassa työkalupakissa Irwinin pikapuristimet, jotka ovat aikoinaan maksaneet (noin viisi vuotta sitten) tupla pakkaus 20 euroa, nykyään hinta samoilla on lähes tuplat. 

Jääkaapin päälle tulevaan kaappiin piti tehdä pistorasioille omat reiät. Sekä johtoreikä LED-muuntajien johdoille. Kaikki LED-muuntajat keittiössä ja kodinhoitohuoneessa sijoitettiin jääkaapin yläpuolelle. 

Kaikki kaapit on nyt asennettu paikalleen. Kuvassa näyttää kieltämättä siltä, kuin pommi olisi räjähtänyt. Seuraavaksi ovien asennus.

Kaikki ovet paikallaan, ovien asennus oli todella nopeaa. Suurin aika meni oikeiden ovien etsimiseen oikeisiin kaappeihin. Saranoille oli esiporatut reiät ja niiden asennus oli nopeaa, vastakappaleet laitettiin kaapin kylkeen samalla tekniikalla. (Eli tapit esiporattuihin reikiin ja ruuveilla kiristettiin osa kiinni reikään.) Tämän jälkeen ovet nostettin kiinni toisiinsa ja saranat meni kiinni vastakappaleisiin pikaliittimellä. Nyt alkaa se vittumaisin työvaihe... Kaappien ovien säätämiset. Kuten kuvasta tarkkasilmäiset näkee, ei yksikään kaapin rako ole "tasainen". Voisin muuten ammatikseni varmaankin asentaa keittiöitä, mutta tästä työvaiheesta en pidä sitten yhtään. Varmaan siksi aiheesta ei ole yhtään kuvaa puhelimessa... Halusi työvaiheen vaan nopeasti alta pois.

Sitten odotellaan, että putkimies käväisee jatkamassa vesijohdot, niin saamme jatkettua alakaappien parissa.

Putket jatkettu ja alakaapit asennettuna paikalleen. Nyt leikkaan pesualtaan reiän pöytälevyyn.

Allas on käytännössä niin iso kuin 60cm kaapiston sisälle vaan saa asetettua. Pesukone on myös nostettu hollilleen, se kuitenkin kiinnitetään runkoon vasta aivan loppupuolella, koska nyt pystyy vielä helposti liikuttelemaan sitä ja kytkemään johtoja paremmin.

Ei jää montaa senttiä tilaa kaapin reunoille... Altaaksi tuli Blancon kivikomposiittiallas, koska en ole ikinä pitänyt rosterialtaiden ulkonäöstä. Kivikomposiittialtaita saa monella eri värillä, eli jokaiselle löytyy varmasti mieluinen.

Aivan loistava sabluuna, joka tuli roskavaunun jalkavetimen mukana. (En tiedä mikä osan virallinen nimi on.) Blancolle kuitenkin pisteet hyvin suunnitellusta osasta.

Sabluuna laitettiin keskelle roskavaunun ovea. Näin oli esiporausreiät valmiiksi mitoitettu ja kaikki varmasti osuvat paikalleen. Kun näin päin kiinnitetään kaappiin ruuveja, tulee esiporaus muistaa, koska jos ruuvi menee hiukankin vinoon tai on liian paksu se halkaisee helposti ohuen levyn. Kaapistojen ovet ja rungot ovat kuitenkin vain 16 mm paksuja.

Ohjeet asennukseen oli erittäin selkeät, eikä niiden ymmärtämiseen tarvita minkäänalan insinööritutkintoa tai lukion pitkän kielen kursseja. Joten siitä iso plussa. Kun sabluunalla oli tehty reiät, asennettiin paketissa tulleilla ruuveilla muovikisko paikalleen. Kiskon päälle tuli rosterinen suojus, joka oli vähän tiukka työntää paikalleen. Eipähän ainakaan helposti lähde irti, veikkaan että irroittamisen jälkeen joutuisi ostaa uuden rosteriostan. 

Jalkavedin paikallaan, ulkonäkö täys kymppi. Blancon logo ei onneksi näy, kun tietystä kulmasta katsottuna. Olisi ollut mielestäni aika mautonta, jos logo olisi paistanut silmään.

Logoa ei havaitse ollenkaan ylhäältä katsoessa.

Roskavaunun viereen asetettiin laatikot paikalleen, samoin aamiaiskaapin sisään nostin kaikki laatikostot paikalleen. Laatikostot oli esikasattuja, niihin tarvitsi pelkästään kiinnittää "kansi".

Keittiötason käsittely. Koska altaan ympäriltä on leikattu pinta "auki" se pitää suojata jollain, pienikin vesimäärä saa laminaattitason kupruilemaan helposti. Ja sitä ei tietenkään haluta! Normaalisti leikattu reuna lakataan/maalataan, näin saadaan levypinnan huokoset kiinni. Siten ettei vesi niin helposti pääsisi levyrakenteen sisälle.

Tämänkin asian vedin itse tietenkin vähän "överiksi"... Koska vedeneristysmassaa oli ylimääräisenä hiukan jäänyt purkin pohjalle, päätin vedeneristää koko tason alapuolen. Altaan kohdalta ja astiapesukoneen alta. Astianpesukone on kuitenkin varmaan suurin pöytätasojen hajottaja, siitä tuleva kostea vesihöyry kun porautuu normaalisti levyn läpi ennemmin tai myöhemmin. Tätä yritetään estää folio/muovi teipeillä, joita monesti tulee astiapesukoneen mukana. Samsungin koneen mukana tuli "teippi"mallinen suoja, jonka tietenkin asensin lisäksi paikalleen. Jos tällä vedeneristeellä saisi "ostettua" pöytätasolle muutaman vuoden lisää, olisi kuitenkin sääli heittää vedeneristeaine roskiin. Kun sille löytyy oikeastikin parempia käyttökohteita.

Vedeneristetty pöytätaso, erityistä huomiota pitää kiinnittää aina leikatun pinnan maalaamiseen. Siihen taidettiin laittaa kolmekin kerrosta vedeneristettä. Timpurin keittö kun pitää kestää pidempään kun kenenkään muun keittiöt, vai mitä?

Välissä siivotaan keittiötä. Tässä vaiheessa tilasin jääkaapin yläpuolelle yhden ylimääräisen avohyllyn. En nimittäin halunnut jättää jääkaapin päälle näin isoa ja rumaa aukkoa... Mitoitin kaapin koon ja soitin suoraan Domukselle, ja he ryhtyivät askartelemaan tilaamaani avohyllyä.

Pöytälevy nostettu takaisin paikalleen.

Ennen altaan kiinnitystä kannattaa asentaa ylivuoto-osat paikalleen, nimittäin näitä on todella hankala asentaa paikalleen kun allas on kiinni pöytätasossa.

Hana kannattaa myös asentaa altaaseen ennen sen paikalleen asentamista. Vesijohtojen kytkeminen tulisi kuitenkin jättää oikeasti putkimiehelle, jotta vahingon sattuessa vakuutus korvaisi koko lystin ilman kyseenalaistamista. Todellisuudessa nykyaikaiset hanojen liittimet on naurettavan helppo kytkeä paikalleen, en sano että olisin itse näitä asentanut... Hanojen vesijohdot ovat nykyään joustavaa materiaalia, toista se oli ennen kun kuparilla tehtiin jokainen hana. Silloin monella amatöörillä olisi mennyt sormi suuhun.

Kuvassa on vinyylilankkua, jota päätin asentaa kodinhoitohuoneen seinään laattojen sijasta. Sitä kuitenkin jäi juuri sopivasti yli... Joten keittiön takatila sai myös vinyylilankut välitilaan. 

Nopea vilkaisu miltä vinyyli näyttäisi keittiön välitilassa ja kyllä olin myyty. En ole IKINÄ pitänyt laatoista välitiloissa, suurin syy tähän on laastisaumat. Ne kun tykkää imeä kaiken lian mitä keittiössä on, ketsuppi ja kaikki kastikkeet suorastaan hyppää saumoihin. Lisäksi keittiössä kokatessa ja pestäessä astioita rasva myös tykkää imeytyä huokoiseen laastiin. Onneksi laatoitus on mennyt muodista ja moni asentaa välitilaan lasia/pleksiä. Moni keittiöliike myy myös välitilalevyjä, jotka on tehty laminaatista. Halusin kuitenkin oikeasti vettä tarvittaessa kestävän pinnan, jota voi pyyhkiä ja pestä rauhassa märällä rätilläkin. Vinyylin ponttisaumat kun tekevät siitä lähes vesitiiviin, ei se silti vesisuihkua välttämättä täysin kestä. Kuitenkin vettä pääsee vähemmän läpi kun laattojen kautta imeytyessä.

Jouduin poistamaan hanan kiinnityksen ajaksi... Olisi pitänyt tehdä välitila ennen altaan asennusta. Tuli nimittäin "hiukan" kirottua hanan takaisin asennuksessa, altaan takana kun tilaa ei ole käytännössä juuri mitään... Kiinnityksen tein ihan normaalilla elastisella liimamassalla, jos tämä joskus pitää irroittaa se ei tule olemaan varmasti helppoa... Olisi kuitenkin ikävempää, jos välitilan materiaalit tippuisivat syliin jossain vaiheessa.

Viimeistä suikaletta viedään.

Välitila "laatoitettu" vai pitäisikö sanoa vinyylitetty. Ulkonäkö mielestäni täysi kymppi ja sopii hyvin antamaan kontrastia mattavalkoisiin kaappeihin.

Sitten soitin taas Provekon Vesan paikalle asentamaan keittiöön sähköt ja valot. Välitilan valo asennettiin profiilin sisään, jotta kosteus/rasva ei pääse kosketuksiin LED-nauhan kanssa. Kuvassa Vesa asentaa LED-nauhaa profiilin sisään.

Aamiaiskaappi sai peräti kahdeksan pistokepaikkaa. "Alatasolle" kuusi ja mikron luokse kaksi.

Kaapistojen yläpuolelle tuli oma tunnelma LED-valonauha, sekä työtilaan tuli oma LED-valaistus. 

Aamiaiskaappi valmis. Tosin huomasin heti mikron paikalleen nostamisen jälkeen virheen aamiaiskaapin suunnittelussa. Hyllytasot on samaa 16 mm levyä kun koko keittiö. Ongelma on mikron paino ja hyllyn leveys.... Lopputulos kuten kuvasta näkyy, hylly roikkuu. Ongelmaa ei syntyisi, jos tilalla olisi 20 mm levy. Nykyään käsitääkseni Domus toimittaa hyllytasot 20 mm levyllä, muistakaa kuitenkint tarkistaa hyllylevyjen paksuus. Meillekin on tulossa juuri tämän ongelman takia paksumpi levy, ainakin omaan silmään on todella häiritsevää, että hylly notkuu. Aamiaiskaapin leveys on 100 cm, todellinen sisämitta kaapille on 85 cm. Eli saksimekanismi vie kaapista 7,5 cm per puoli. 

Viemärin alle asennettiin kiilat, jolla saatiin tehtyä tarvittavat kaadot.

Altaan viemäröinti ja vesijohdot olikin yksi operaatio... Kaikki pitää saada mahtumaan taakse, jotta roskavaunu kulkee ongelmitta. Sekä tietenkin mieluiten nätin näköisesti, jotta lopputarkastuksessa ei tulisi hirveää narinaa aiheesta.


Lopputulos olikin ihan siisti, kaikki tarvittavat johdot saatiin kytkettyä. Kylmästä vesilinjasta lähtee suoraan jääkaapille oma vesi, joka kulkee erillisen suodattimen kautta. Suodatin on kaapin oikeassa yläkulmassa ja se tuli Samsungin Side-By-Side kaapin mukana. En tiedä vaikuttaako se veden makuun mitenkään, en ainakaan ole huomannut mitään muutosta. Kuitenkin kun se jääkaapin ohjeissa oli ja se mukana toimitettiin, asensin sen kiinni. Tarvittaessa suodatinpatruunan saa vaihdettua muutamassa minuttissa, kunhan vaihdon ajaksi muistaa sulkea sulun vesijohdosta.

Nyt rupeaa olla keittiö niin pitkällä, että päästään asentamaan sokkelilevyjä. Levyt olivat valmiiksi oikean korkuisia, vain pituus piti mitata oikeaksi. Sokkelilevyt kiinnitettiin klipseillä suoraan kaapistojen jalkoihin.

Sirkkelillä sokkelilevyt oikeaan mittaan, jonka jälkeen sokkelilevy hollilleen. Piirsin jokaisen jalan kohdalle merkit, näin sain sokkelikiinnikkeet tarkasti oikeaan kohtaan.

Aamiaiskaapin kulmista, ovien kohdalta joutui leikkaamaan pienet siivut pois sokkelilevystä. Koska aamiaiskaapin sivulevyjen kiinnitys tuli eteen, näitä leikkauksia ei tosin havaitse ilman että menisi lattialle makaamaan.

Jääkaapin päälle jäi aivan liian iso aukko, tähän tilasin oman avohyllyn. Voitte kommenteissa kertoa olisitteko jättäneet hyllyn tilaamatta vai onko lopputulos parempi?

Ei maailman kaunein ratkaisu, mutta omasta mielestäni yksi käytännöllisimmistä. Nimittän lapsiperheessä talouspaperia menee monta arkkia ja kun sitä tarvitaan, sitä pitää saada nopeasti. Näin on mukavaa että se ei sijaitse kaapin sisällä ja on aina varmasti samassa paikassa.

Aamiaiskaapin sisään vedettiin paketissa tullut vesijohdon pää. Liittimet oli valmiiksi kiinni jääkaapissa, joten letkun kiinnitys oli muutaman minuutin homma. Kuitenkin takalevyn joutui irroittamaan kiinnityksen ajaksi ja luin kyllä ohjeet kunnolla. Veden kanssa kun ei sovi leikkiä asunnoissa, ei vaikka olisi betonilattiat. 

Vesijohdon kiinnitin muutamalla kiinnikkeellä jääkaapin takalevyyn. Sekä asensin oman rautalankaviritelmän, jolla sain jääkaapin asennettua paikalleen, ilman että vesijohto jää jääkaapin ja kalusteseinien väliin.

Tein vesijohdolle pienen reiän täytelevyn takareunaan, josta se pääsi kulkemaan sokkelitilassa vapaasti altaan alapuolelle olevaan suodattimeen.

Domukselta tuli avohylly paikalleen, mitoitus osui juuri täydellisesti. Samsungin jääkaapin saa vedettyä pois ja takaisin ilman, että se osuu hyllyyn. Tilaakin jää huimat 1-2 cm, eli riittävästi. Yleensä Side-by-Side jääkaapeissa on alla renkaat kuten tässä mallissamme, näin jääkaapin liikuttaminen on helppoa jopa yksin. (Koskee vain jääkaapin aukosta ulos ottoa ja takaisin laittoa.) Tosin renkaat on vain yhteen suuntaan kulkevat, eli niistä ei juuri apua ole jääkaapin paikalleen kuljetuksessa.

Saman hyllyn tilauksen yhteydessä tilasin uuden levyn astiapesukoneen eteen, koska olin epäonnekseni saanut jotenkin aikaiseksi alkuperäiseen levyyn naarmun. Joten sitä ei voinut enää käyttää... Kuitenkin nämä integroitujen astianpesukoneiden levyjen asennus on varsin mielenkiintoista, koska levyyn kiinnitettävät vastakappaleet pitää olla millilleen kohdallaan, jotta lopputulos näyttäisi hyvältä.

Kirjaimellisesti pitkän mittausoperaation jälkeen sain vastakappaleet paikalleen. Nämä ruuvit ja vastakappaleet tulevat normaalisti astiapesukoneen mukana.

Sitten vielä varmistetaan että astianperukone on suorassa ja koska kyseessä on vettä käsittelevä laite joka ei ole sijoitettu kosteisiin tiloihin (missä on vedeneriste) on laitteen alle laitettava vakuutusteknisistä syistä aina kaukalo. Kaukalot eivät aina tule laitteiden mukana, joten nämä pitää ostaa/tilata erikseen. 

Lopputuloksesta tuli jopa parempi kun osasin itse toivoa.

Pikkuhiljaa alkaa olemaan valmista, seuraavaksi alkaa uskomaton siivoaminen. Kuvassa näkyy myös keittiön yläpuolelle asentamani akustiikkalevyt, nämä levyt sain entiseltä työkaveriltani ilmaiseksi. Heillä oli työmaalla menossa ylimääräiset levyt roskiin, onneksi kirosin hänelle asuntoni kaikumista. Asensin keittiön yläpuolelle kolme levyä ja television yläpuolelle kaksi, jo näin pieni määrä vaikutti tilan kaikumiseen reilusti. Tosin kyllä omaan korvaan vielä kaikumisen huomasi, koska huonekaluja ei ollut tuotu sisään, isot sohvat kun toimivat myös kaiun syöjänä.

Siivotessani avasin mielenkiinnostani Bora Basicin mukana tulleet kolmiopaketit. Kun ohjeissa ei ollut mitään mainintaa niistä, luulin niissä olevan jotain laitteiden varaosia. Toisin kuitenkin kävi, niiden sisältä löytyi nallekarkkeja asentajalle. Oli mukava yllätys kieltämättä, harmi kun en asentaessa näitä huomannut. No karkit kuitekin antoivat sopivaa potkua siivousurakkaan, joka oli suuri...

Tässä viimeinen kuva keittiöstä valmiina, kuva otettu muistaakseni vuorokausi ennen virallista Kastellin näyttötilaisuutta. Muutamia kohtia on tosin tullut, jotka tekisin toisin. Muun muassa olisin ottanut ehkä leveämmän aamiaiskaapin. Näin olisi saanut kaapin sisään enemmän kodinkoneita, nyt säilytämme osat kodinkoneista saarekkeen tällä puolen. Tosin niitä tuleekin  kyllä käytettyä vähemmän...

Aika kertoo kuinka hyvä keittiöstä loppujen lopuksi tuli, tällä hetkellä olen lopputulokseen erittäin tyytyväinen. Joitain kohtia on tullut jo vastaan, joissa olisi mahdollisesti "parannettavaa" seuraavaan keittiöön, ei kuitenkaan mitään suurempaa toistaiseksi. Ehkä suurimpana mietin olisiko isompi aamiaiskaappi toiminut paremmin, tosin se olisi vienyt myös pöytätasoa pois ja pienentänyt yhtä lipastoa merkittävästi. Varmasti tulevaisuudessa tulen tekemään päivityksen keittiöstä, miten eri laitteet ja tekniikka on toiminut! Sekä Youtuben puolelta löytyy myös video keittiöstä, jossa käyn kaikki mitat läpi. Tässä alapuolella upotus kyseiseen videoon:




Tein myös keittiön yksityiskohdista oman videon, jossa esittelen muun muassa aamiaiskaapin ja Bora Basic-lieden toiminnan ja paljon muuta. Videolla on pituutta 17 minuuttia, mutta ehkä siitä on apua teidän keittiön suunnitteluun ja yksityiskohtien hiontaan. Sekä puhumattakaan mahdollisista hankinnoista, joita olen omaan keittiöön tehnyt sekä yksityiskohdista. Tässä upotus videoon, jossa esittelen keittiöni erikoisuudet:




Toivottavasti jaksoitte lukea päivityksen loppuun asti. Kertokaa toki mielipiteenne keittiöstä kommenteissa ja olisi mukava kuulla, jos saitte päivityksestäni apua tai ideoita omaan keittiöönne.


Timpuri
Mikko Merelä

6 kommenttia:

  1. Onko tuo 1-2cm jääkaapin tuuletusraoksi tosiaan varmasti "riittävästi"? Pikaisella vilkaisulla yhden satunnaisen Samsungin side-by-side -kaapin käyttöohje vaatii ylös 25mm rakoa ja yleisesti miniminä pidetään vähintään viittä senttiä jotta ilma pääsee kunnolla kiertämään, huono tuuletus aiheuttaa enemmän kuormitusta kompressorille ja selkeästi lyhyempää elinikää koko jääkaapille - puhumattakaan selkeästi kasvavasta energiankulutuksesta.

    "Yleinen virhe on, että ilmankierto estetään peittämällä laitteen alareuna sokkelilla ja asentamalla yläkomero tiiviisti laitteen päälle. Työtehoseuran tutkimusten mukaan puutteellinen ilmankierto lisää jääkaapin sähkönkulutusta jopa 60 %."
    https://www.rakentaja.fi/artikkelit/496/ennen_kuin_asennat.htm

    "Kylmäkalusteiden sijoittelulla ja asennuksella on suuri merkitys niiden toiminnalle. Pakastimen ja jääkaapin energiankulutus saattavat yli kaksinkertaistua, jos niiden ympärillä ei ole tehokkaan toiminnan vaatimaa tuuletustilaa."
    http://www.tts.fi/uutishuone/asumisen_uutiset/ekologinen_keittioremontti.2070.news

    Olen samaa mieltä siitä että ei se rako kylmäkaappien päällä mikään silmänilo ole, mutta en em. syistä siltikään laittaisi sitä noin tiiviisti umpeen.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hyvä pointti, pitänee kirjoitukseen tarkentaa tuota kohtaa. Edestä katsottuna rako on 1-2cm, jotta jääkaappi liikkuu hyvin edestakasin. Kuitenkin jääkaapin ovet yli kaapin rungosta useita senttejä, ilma pääsee täten kiertämäänjääkaapin yläpuolelta. Pitää varmaan ottaa tarkempi kuva ja lisätä sen päivitykseen. Kun jääkaapin ovet tulevat joku 5cm jääkaapin yläreunan yli. Hyllym takana on tyhjää ja jääkaapin yläpuolella oleva kaapin takana on 5cm irti seinästä, juuri tuon ilmankierron takia.

      Ilmankierto kun on näissä laitteissa erittäin tärkeä asia, pitää yrittää tänään lisätä aiheesta vielä tuonne kuva ja tarkentaa tekstiä.

      Kiitos hyvästä huomiosta 👍

      Mikko

      Poista
  2. Onko paljonkin tullut kasailtua ikean keittiöitä, jos tuo määrä kaappeja ja laatikoita vie viikon verran? Ammattiasentajalle tuo on yhden illan homma.

    Tietysti se vaatii kokemusta ikean keittiöistä. Juurikin sentakia kun ne tulevat osissa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. On tullut Ikea kaappeja jonkin verran kaattua, ei tosin koko keittiötä. Ja viikon aika arvio oli heitto, mikä olisi varmaan ollut aika lähellä todellisuutta kun työpäivien jälkeen tekee, tai ei sitä tiedä vaikka homma olisi mennyt nopeamminkin. Kuitenkin laatikoita ja kaappeja kun tuli paljon, ei pelkästään keittiöön vaan koko asuntoon. Niistä kun eri kaappeja on pelkästään keittiössä 10-11 eri kokoista/mallista. Ei kasaus olisi ollut mikään parin tunnin juttu. Siihen kun lisätään koko talon muut kalusteet, TV-taso, molemmat vessat, tyttären maja, parisänkyyn kaapistot. Pelkästään etsiminen olisi oman aikansa vienyt, nyt onnekseni rungot oli esikasattu ja hyvin merkattu. Näin säästyi aikaa itse keittiön rakentamiseen.

      Tietenkin ammmatikseen vain keittiöitä tekevä kasaa keittiöt huomattavasti nopeammin kuin minä. :) Normaali kokoisen keittiön ammattiasentaja asentaa päivässä/kahdessa, mikäli kaapistot ovat esikasattuja. Tämä on ainakin tahti mihin olen itse omakotitalo kohteissa törmännyt. Kerrostaloissa identtisiä keittiöitä ammattilaiset saa tehtyä jopa kaksi päivässä, jolloin pitää tulla jo selkäytimestä työ.

      Mikko

      Poista
  3. Pitää erikseen kehua varmasti tosi paljon vaivaa vaatinutta ja laajaa päivitystä. Meillä päädyttiin ottamaan keittiöasennus ammattilaisilta kalusteissa käytetyn raamijärjestelmän vuoksi, mutta jos oltaisiin itse tehty, olisi tästä ollut iso apu. Kodinhoitohuoneessa pääsee muutaman kalusteen kanssa vähän hyödyntämään vinkkejä.

    Muutenkin pitää kiittää tosi paljon hyvää tietoa sisältävästä blogista. Tykkään tyylistäsi selostaa asiat yksityiskohtaisesti ja pyrkimyksestä joka tilanteessa varmasti kestävään lopputulokseen.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Erittäin mukava kuulla, että blogista on ollut teille hyötyä ja iloa. :) Pyrin ainakin parhaani auttamaan ihmisiä ja kertomaan asioista joita itse katson merkittäviksi rakentamiseen liittyen, tosin vaikka aiheesta välillä hiukan eksynkin kertomaan tarinoitani. xD

      On myös hyvä välillä turvautua ammattilaisten apuun, vaikka paljon asioita voi talossa itse tehdä. En suosittele kenellekkään näin laajaa taloprojektia yksin, rehellisesti sanottuna meinasi välillä usko loppua kesken... Seuraavaan projektiin palkkaan vähintään apumiehen, koska yksin työskentely pidemmän päälle on todella tylsää. Seuraavaa projektia odotan kyllä kun kuuta nousevaa, ideoita kun ei päästäni lopu kesken ;P

      Mikko

      Poista