perjantai 23. maaliskuuta 2018

Unidrain MatLinen asennus ja arvostelu


Käsittelen nyt kurasyöpön asennuksen kuvia apuna käyttäen. Kertokaa ihmeessä mielipiteenne kommentteihin. Kelpaisiko kyseinen Unidrain MatLine kaivo teille? Nämä kuvat on otettu kalusteiden jo ollessa paikallaan. Asensin kannen suosiolla vasta loppusiivouksen kohdalla, jotta se pysyisi mahdollisimman hyvänä. Se säilyi laatikossa paljon paremmin kuin kaivon päällä, johon kaadettiin muun muassa kaikki likavedet. Tässä kuitenkin katsaus "tulevaisuuteen", eli kannen asentamisesta paikalleen.

Aluksi kiinnikkeet avataan molemmilta puolilta, ne aukesivat nätisti torx-päätyisellä avaimella.

Kansi nostettiin paikalleen, se pysyi ilman kiinnikkeitä pystyssä. Kiinnikkeet ovat lattialla molemmilla puolilla kurasyöppöä.

Varmistetaan, että kansi on kolossaan ja kiinnikkeet takaisin kiinni.

Siinä se nyt on. Giljotiini on valmis, ei aivan nimensä mukaisesti. Kuitenkin pesutilanteessa tulee olla varovainen kannen kanssa, kansi kun ei ole ihan kevyt, ONNEKSI. Kaivo ei kaadu itsekseen, vaan se pysyy kyllä tukevasti pystyssä. Kaivon saa laskettua alas avaamalla lukon, eli nostamalla kantta ylöspäin jolloin sen saa käännettyä alaspäin. Näppärä keksintö sinänsä, että kaivon kannen saa nostettua ylös. Näin kansi ei ole tiellä ja kaukalon saa tarvittaessa imuroitua helposti. Giljotiini nimen annoin itse lähinnä painon ja "mekanismin" takia, onneksi kansi on niin painava, ettei lapsi jaksa nostaa sitä ylös. Nostamiseen tarvitaan mukana tullut "koukkumainen" työkalu, mutta mikäli se häviää, saa kannen nostettua vaikka naulalla johon on taivutettu 90 asteen kulma.

Laskin kannen varovasti alas ja tässä siis lopputulos.

Lähikuva harjaksista, nämä saa vaihdettua kumisiksi helposti. Irroittaa vain päädystä ruuvin ja vaihtaa toisenlaisen osan paikalle. Kumisia osia en ole itse nähnyt ikinä livenä, tarkoitus olisi jossain vaiheessa varmaan laittaa ne tilaukseen. Pääsisi antamaan mielipiteen niistäkin. Nämä harjakset ovat kovia, eli kenkien pohjat on helppo pyyhkiä, mutta kuitenkin sen verran "pehmeät", jotta siinä on suht mukavaa kävellä paljain jaloin.

Ulkonäkö on kyllä omaan silmään täysi kymppi!

Kuva kurakaivosta kodinhoitohuoneen oveltapäin otettuna.

Kuva kaivosta suihkun ovelta otettuna.


Lopuksi oliko Unidain MatLine kaivo koko rahansa arvoinen? Lyhyesti sanottuna ehdottomasti kyllä! Pakko kuitenkin myöntää, että alussa mietin kahteen ellen kolmeenkin kertaan kovaa hintaa. Sillä olisi saanut helposti niin sanotun normaalin mallin, jopa joissain tilanteessa kaksi perinteisen mallista kurasyöppöä. Kuitenkaan en ole ikinä pitänyt kurasyöppöjen ulkonäöstä sekä niiden rosterinen pinta on aina tuntunut kylmältä paljaita jalkoja vasten. (Perinteisesti kurakaivon alle ei mahdu lattialämmitus kaapeleita). Eli perinteistä kurakaivoa en olisi ottanut tähän taloon, vaikka joku olisi tarjonnut sitä ilmaiseksi. Kyllä se on käytännöllinen, mutta ulkonäönkin pitää istua talon tyyliin. Jos koko talo on viimeisen päälle suunniteltu ja toteutettu, ei siihen vain sovi mikää rosterinen kylmä "perus" kaukalo.

Unidrain MatLinen plussat:

  • Ulkonäkö
  • "Lämmin" pinta
  • Käytännölliset harjakset, esimerkiksi kenkien pyyhkimistä varten
  • Helppo asentaa
  • Harjasten vaihto kumisiin onnistuu helposti

Unidrain MatLinen miinukset:

  • Hinta
  • Nukka jää helposti kiinni harjaksiin
  • Kannen paino


Kommentit ja muut huomiot:
  • Kansi saisi olla vähän kevyempi ja sen nostamiseen voisi olla integroituna "kahva" suoraan kannessa. 
  • Toivoisin hinnan laskevan hiukan alemmaksi tai tuotteesta voisi tulla hiukan halvempi versio.
  • Harjaksia pitää imuroida vähän turhan tiuhaan ja nukkaa ei tahdo saada kunnolla irti siitä huolimatta. Toivottavasti pääsen jossain vaiheessa kokeilemaan tasaisia, kumipintaisia "harjaksia".


Timpuri
Mikko Merelä

4 kommenttia:

  1. Miten noi kaadot menee lattiassa? Jos kunnolla suuhkuttelee tuossa, niin minne vesi valuu? Onko tilan ainoa kaivo?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kaadot on kaivon läheisyydessä kurasyöppöön päin, näin isolla laatalla kaadon tekeminen on kuitenkin rajallista. Lisäksi kaapiston alla on yksi perinteinen kaivo lisäksi ja koko alue on vedeneristetty kauttaaltaan.

      Suihkuna on pideesuihku khh käsienpesupisteestä. Meillä toiseksi käyttö on lähinnä omien työsaappaiden pesu, mutta onhan se tulevaisuuden varalle valmiina jos vaikka koiran hommaa tjs. :)

      Mikko

      Poista
  2. Ulkonäöltään Vähän futuristisen näköinen kurakaivo. Kätevämmän ja laadukkaamman oloinen kuin perus kurakaivot ja ulkonäöltäänkin kieltämättä asiallisempi, vaikkakin itse kaipaisin ehkä vielä huomaamattomampaa ratkaisua. Koitin etsiä hintaa, mutta ei löytynyt äkkiseltään mistään. Unidrain on kuitenkin yleisesti ottaen kuningas lattiakaivoissa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Omaan silmään ei ole ikinä perintein kurakaivo istunut, kuitenkin mietittiin että kurakaivo on hyvin monen ihmisen "pakko olla" listalla kun asuntoa ostaa. Sekä olisi ainakin hiukan varaudettu jos joskus koira hommataan, niiden kanssa kurakaivosta on huomattavasti hyötyä. Rakentamis vaiheessa itselle kun maksoi pelkät materiaalit, käytännössä työ oli ilmaista ja kavereille joutui lähinnä vain olutta/pizzaa tarjoamaan. ;) Hinta pyörii siinä 1000€ paikkeilla. Unidraini on kyllä pohjoismaissa lyönyt itsensä läpi totaalisesti, vielä toistaiseksi yksikään kilpaileva malli ole pystynyt pistämään Unidrainille kunnolla hanttiin. Se kun on ollut pitkän aikaa markkina ykkönen linjakaivoissa ja siksi ihmiset luottaa Unidrainin brändiin, kuten se oli itselläni yksi vaikuttava tekijä.

      Mikko

      Poista