sunnuntai 21. tammikuuta 2018

Teknisen tilan polyuretaanilattia


En halunnut laattalattiaa teknikseen tilaan. Yksinkertaisesti puhtaanapidon takia, laattasaumat kun on hankala pitää puhtaan näköisinä. Etenkään tilassa, jossa ollaan aina kengät jalassa... Eli lattia toteutettiin polyuretaanipinnoitteella. Sen paras puoli on vedeneristävyys (sama ominaisuus on myös epoksi ja akryylipinnoitetuissa lattioissa). Muita vedeneristystarvikkeita ei tarvitse käyttää. Ja onhan polyureteenilattian ulkonäkö ainakin omaa silmää miellyttävä. Tätä käytettäisiin varmasti enemmän huoneistotiloissa, mikäli UV-säteily ei muokkaisi sen väriä. Se rupeaa kellertämään ajan myötä säteilyn vaikutuksessa. Tätä ongelmaa ei tietenkään tule olemaan tilassa, jossa ei ole ikkunoita. Uudenmaan Laatupinnoitus toteutti meidän teknisen tilan lattian, eli sama mies kuka oli mukana betonilattian käsittelyssä.

Betonilattia saatiin niin hyvännäköiseksi, joten päätin tilata myös teknisen tilan lattian käsittelyn samalta yritykseltä.

Aluksi polyuretaanilattialle tehdään praimeri käsittely, jolla saadaan pinnoite tarttumaan kunnolla lattiaan. Aluksi käsitellään huolellisesti pohjusteella kaikki nurkat ja hankalat paikat. Samalla pohjusteella käsitellään myös reunojen ylösnostot ja jakotukkien korotusosat.

Lopuksi pohjuste levitetään tasaisesti koko lattian pintaan ja pintaan heitetään "hienoa hiekkaa." Tämän asiosta kuivuttuaan pinta on kun hiekkapaperin pinta, täten polyuretaani tarttuu varmasti kiinni.

Seuraavana päivänä pinnoite on täysin kuivunut ja sen voi käsitellä polyuretaanilla.

Ja kuten sanoin, pinta on kuin hiekkapaperia.

Uudenmaan laatupinnoitus toi mukanaan polyuretaanipinnoitteen haluamassani värisävyssä. 

Pinnoite oli isommassa purkissa, josta sitä kaadettiin erikseen pienempään purkkiin, jotta koko astia ei menisi piloille pienen lattian takia. Eihän käsiteltävää lattiapinta-alaa ollut kuin noin 2,5m², todellinen menekki oli muutamia litroja.

Pinnoite levitettiin ihan normaalilla pienellä telalla ja pensselillä. Pinnoite on itsestään tasaava, joten sitä ei tarvitse tasoittaa erikseen. Ja tietenkin aluksi käsitellään huolella nurkat ja putkien ympärykset, jonka jälkeen polyuretaanipinnoitteen pääsee levittämään koko lattiaan.

Lattiakaivon ympärille laitettin käsittelyn ajaksi pieni P-profiilin silikoninen tiiviste. Samaa tiivisettä käytetään myös ikkunoissa, joten se on varmasti tuttu vanhoissa talossa asuville. Kun vanhoihin ikkunoihin vetämisen takia vaihdellaan uusia tiivistelistoja. Kuva on otettu heti polyuretaanipinnoiteen levittämisen jälkeen, eli pinta on märkä. Siksi kiiltoaste on kovempi kuin kuivuneena.

Silikonitiiviste laitettiin kaivon sisäpuolelle, jotta kaikki vedet valuvat kaivoon. Lisäksi pahvista leikattin rinkula kaivoin sisälle, jotta vahingossa valuva pinnoite ei värjää koko kaivon pohjaa. Vaikka sinänsä sillä ei ole kuin ulkonäöllinen merkitys.

Silikonitiiviste lähti helposti pois kaivon ympäriltä, ihan ilman väkivaltaa.

Seuraavana päivänä otin pahvin kaivon sisältä ja leikkasin mattoveitsellä kaivon ympäristön siistiksi. Lopputulos on erittäin siisti ja vedenpitävä sellainen.

Pinnoite kestää kävelyn ja vettä jo vuorokauden kuluttua asennuksesta. Painavien koneiden, esimerkiksi maalämpökoneen asennuksen saa kuitenkin suorittaa vasta 7 vuorokauden kuluttua. Näin pinnoite pääsee todelliseen "kovuuteen", eikä täten irtoa pohjasta eikä siihen jää naarmuja painavan koneen raahaamisesta. Kovuuteen oli heittomerkeissä sen takia, koska kyseessä on elastinen pinnoite, joka "elää" talon mukana. Maalämpökone painaa kuitenkin 200 kilon luokkaa ja paino jakaantuu neljälle pienelle tassu-jalalle. Ne saavat pahimmassa tapauksessa saavat revittyä pinnoitteeen lattiasta irti, jos maalämmön asennus on seuraavana päivänä pinnoituksesta. Joten taas kerran kuivumisajat pitää ottaa tosissaan!


Mikko

2 kommenttia:

  1. Moro

    Oliko minkä hintainen tuo polyuretaanilattia tehdä?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Moi

      Kokonaisuudessaan tämän tilan (160cm X 160cm) polyuretaanipinnoitteminen töineen ja tarvikkeineen
      on noin 500€ luokkaa. Hintaan vaikuttaa sijainti ja mahdolliset muut työt, mitä enemmän töitä on kohteessa neljöhinta tippuu merkittävästi. Polyuretaanipinnoitteen voi myös itse asentaa, mikä laskee hintaa merkittävästi...

      Mikko

      Poista