Tämä postaus on tehty yhteistyssä Dimexin kanssa. Sain reilu kuukausi sitten heiltä työvaatteita testattavaksi. Nyt kun vaatteet ovat olleet jonkun aikaa jatkuvassa käytössä, ajattelin kertoa teille kokemuksia niistä.
Aluksi kuitenkin vähän yrityksestä. Dimex on suomalainen perheyritys, joka on tehnyt laadukkaita ja kestäviä työvaatteita jo yli 30 vuotta. Heiltä saa työvaatteiden lisäksi myös vapaa-ajanvaatteita sekä ulkovaatteita lapsille. Törmäsin netissä blogiin, jossa kerrottiin juurikin heidän lasten talvitakkien käyttökokemuksista. Pääset lukemaan postauksen tästä. Olisi kiva itsekin testata noita lasten ulkovaatteita Kiralla. Näyttäisi olevan hyvät heijastimet ja muksu näkyy niiden ansiosta pitkälle iltahämärissä.
Sain testiin stretch slimfit työtakin, turvafleecen, Biisonimafian softshelltakin, strectch työhousut, kolme teknistä t-paitaa, vyön, henkselit ja lippiksen. He lähettivät lisäksi teidän lukijoiden kesken arvottavaksi kaksi tuubihuivia ja vyön, joka näkyy päälläni kuvissa. Arvonta ja ohjeet löytyy postauksen lopusta.
Sain testiin stretch slimfit työtakin, turvafleecen, Biisonimafian softshelltakin, strectch työhousut, kolme teknistä t-paitaa, vyön, henkselit ja lippiksen. He lähettivät lisäksi teidän lukijoiden kesken arvottavaksi kaksi tuubihuivia ja vyön, joka näkyy päälläni kuvissa. Arvonta ja ohjeet löytyy postauksen lopusta.
Kuten sanoin yläpuolen videossa, työmaalla videon kaltaisia kirkkaita, puhtaita ja kiiltäviä vaatteita näkee lähinnä vain vuokratyömiehillä ja työharjoittelijoilla. Likaiset ja käytetyn näköiset työvaatteet tuntuu olevan vanhemmille ammattimiehille ammattiylpeys kysymys. Itse en kanna siitä huolta, ei ne vuorokauden käytön jälkeen enää puhtailta näytä kuitenkaan.
Aloitetaan teknisistä t-paidoista. Sain niitä kolmessa eri värissä; keltaisen, mustan ja oranssin. Ne hengittivät oikeasti hyvin, jopa niin hyvin että pystyi tarvittaessa pitää kaksikin päivää samaa paitaa töissä. Olen joutunut heittämään aina yhden työpäivän jälkeen pesuun työpaidat joita olen aikasemmin käyttänyt. On kuulemma haisseet niin pahalle, että on tullut kotona valitusta. Ja mikä parasta, näissä paidoissa ei ole erikseen huomio heijastimia. Huomio heijastinnauhojen ongelmana on niiden hiertäminen ihoa vasten. Vaikka paita hengittäisi kuinka hyvin tahansa, tuntuu jokainen heijastinnauha teipiltä kyljessä. Paita ei kuitenkaan hengitä heijastimen kohdalta ja ne on paidan kovimmat kohdat. Eli ei todellakaan mukavia pitää aluspaitana. Ja kyllä, jotkut työmaat vaativat erikseen heijastin nauhan paitoihin. Onneksi joillain työmailla on sen verran maalaisjärkeä, että huomioväreissä olevat paidat kelpaa kesän helteisiin. Silloin kun Suomessa pystyy tekemään töitä muutaman päivän vuodessa t-paidassa, yleensä aurinko paistaa ja heijastimet ovat todellakin turhat.
Käyn tässä kuvina läpi vähän muita käyttökokemuksia. Alla olevassa kuvassa on päällä juuri tuo mainitsemani tekninen T-paita.
Kuvassa näkyy Dimexin henkselit. Ja Dimexin vyö, jonka lukitus pysyy hyvin kiinni. Epäilys oli kyllä aluksi kova, kun katselin lukitustekniikkaa. Olen käyttänyt lähes kymmenen vuotta kilpailevaa vyömallia. Tosin sen vyön lukko luisti ja sitä joutui päivän aikana kiristämään monesti. Ainakaan vielä ei Dimexsin vyötä ole joutunut kiristämään kertaakaan löystymisen takia. Vyökin on joustavaa materiaalia, eikä täten haittaa eri työasennoissa liikkuessa. Ainoa mikä harmittaa on se, että Dimex julkaisi juuri uudet vyömallit, joita saa huomioväreillä (keltainen ja oranssi). Pitää varmaan kaupasta käydä hakemassa itselleen sellaiset. |
Ja sitten Dimexin henkselit. Normaalit neljä kiinnikkäiset henkselit ei sovi hartioilleni ollenkaan, ne nimittäin valuvat itsekseen. Nämä kolmella kiinnikkeellä olevat pitivät housut ryhdissään ja henskeleissä oli mukavasti joustoa, vaikka työskenteleekin eri asennoissa. Koska henkselien risti tuli niin ylhäälle selkään, ne pysyivät hyvin olkapäillä eivätkä ole lähteneet valumaan kertaakaan. Katsotaan jos näitäkin saisi joskus eri värisinä. Pitänee varmaan lähettää sinne toivetta siihen suuntaan. Ei siinä että mustassa mitään vikaa olisi, mutta vaihteluhan virkistää. |
Stretch RT-Työhousut . Sanotaanko lyhesti, että täydelliset työhousut näistä saisi yhdellä vetoketjulla. Eli ainoa havaitsevani puute oli lompakolle tarkoitettu vetoketjutasku. Ei nimittäin ollut kivaa kaivella lounaspaikoilla reisitaskusta sahanpurut ja betonipölyt lompakon välistä... Riipputaskut on housuissa tukevasti kiinni ommeltuna, joten ne eivät lähde irti kuin leikkaamalla. Tämä sopii itselleni erityisen hyvin, koska taskuissa on aina tavaraa reilusti. Mikäli puen tetsarit (työkaluvyön) päälle, siirrän tavarat niihin. Näin ollen tyhjät riipputaskut eivät haittaa tetsarien alla. Tunnen tosin ihmisiä, joiden mielestä riipputaskut on saatava halutessaan irti. En vaan ole törmännyt vielä semmoisiin irroitettaviin taskuihin, jotka pysyisivät oikeasti paikallaan käytössä. Näitä housuja saa myös pidennettyä 4 cm lahkeista, mikäli pituus lahkeissa ei riitä. Itselleni istuu hyvin nämä 54 koon housut, eikä lahkeiden pituutta ole tarvinnut lisätä. Housuissa on myös riittävästi vyösolkia, eikä näin vyö päässyt painamaan ikävästi housun reunan yli. Ei edes ääriasennoissa työskenneltäessä. |
Puukolle on perinteinen paikka oikean reiden kohdalla. Kun tähän tottuu työmaalla, tulee siviilissäkin haettua puukkoa samasta kohtaa. Aina kun pitää esimerkiksi avata joku pahvilaatikko. Työkalut on aina ollut itselleäni samoissa paikoissa viimeiset kymmenen vuotta. Voisi olla ainakin aluksi hankalaa kokeilla laittaa puukkoa vasemmalle puolelle, muistaisikohan sitä edes ottaa siltä puolelta. Puukkopaikka perustuu nappiin, johon puukontuppi tulee kiinni ja lenkkiin, jonka läpi tuppi asetetaan. Näin puukko pysyy paikallaan kovemmassakin menossa. |
Dimexin lippis, en tajunnut ottaa kunnollista kuvaa uutena. No kuitenkin jotain päähinettä on hyvä pitää aina työmaalla, olipa sitten kyseessä kypärä tai lippis. Päähine kuitenkin estää kaiken pölyn ja lian pääsyn hiuksiin. Meinaan ei ole mukava leikata hiuksia pois uretaanin takia, se kun ei lähde hiuksista muuten kuin pois leikkaamalla. Nimimerkillä kokemusta on. |
Dimexin Turvafleece on ainakin lämmin. Käytän nimittäin pelkkää teknistä t-paitaa, fleeceä ja ohutta kesätakkia. Hyvin pärjäsi muutaman asteen pakkasessakin koko päivän. Pehmeä sisäosa on mukava päällä ja saumat ja muut osat oli hyvin viimeistelty. Eikä takin pitämiseen tarvitse pitkähihtaista aluspaitaa, joidenkin kokeilemieni fleecien kanssa tarvitsee. |
Paras Dimexiltä kokeiluun tulleista vaatekappaleista on ylivoimaisesti takki. Olen tämmöinen hoikka 193 cm kaveri. Kaikki takit joiden hihat ja helmat ovat oikean mittaiset, ovat päälläni "purjeita", eli todella leveitä. Slimfit paitoja löytyy siviilivaatepuolelta kohtalaisen hyvin, työvaatepuolella näitä löytyy vielä luvattoman vähän. En edes tiennyt näitä olevan, ennen kun sain Dimexiltä takin kokeiluun. Kokeilun huono puoli on se, että kun hyvään tottuu, ei huonoa halua enää päällensä... Pitää siis vastaisuudessakin käydä ostamassa Dimexin vaatteita. Onhan se mukavaa kun tietää ostavansa vaatteita suomalaiselta perheyritykseltä. Kuten taloni, kaikki tarvikkeet on ostettu Suomesta. Alapuolten kuvan takki on siis tämä stretch slimfit työtakki. Taskuja on myös reilusti takissa. Vetoketjulliset taskut on tärkeitä, jos pölyä ja likaa on paljon työkohteessa. Taskut on riittävän isoja, sinne mahtui helposti työpiirustukset (siististi taiteltuna tietenkin). On meinaan ainoa paikka, jossa piirustukset voivat pysyä suht ehjinä, eli siis rintatasku. Takissa on irroitettava henkilökorttitasku, joten sitä ei tarvitse pitää esillä, ellei itse halua (tällöin kortin voi pitää esimerkiksi housun korttitaskussa). Lisäksi korttitaskun voi irroittaa pesun ajaksi ilman, että korttia tarvitsee kaivaa ulos taskusta.
Housut ja takki on molemmat sen verran venyviä materiaaleja, joten ne eivät hiertäneet missään työasennoissa. |
Takki istui hyvin päälle eikä ollut ollenkaan liian leveä. Se pitää paremmin lämpöäkin, kun tuuli ei päässyt takin alta sisälle. |
Ainakin vaatteet näkyvät hyvin ja heijastin pinta-alaa on tarpeeksi turvalliseen työskentelyyn pimeässäkin. |
Dimex ja Biisonmafia teki yheistyössä vapaa-ajan takin, jonka sain myös kokeiluun. Tosin tälle on tullut vähemmän käyttötunteja, koska kaikki aika kuluu taloa rakentaessa. Tässä kuitenkin muutamia mainintoja takista.
Takki istuu ja näyttää hyvältä. |
Monissa vapaa-ajan takeissani ongelmana on ollut hihojen pituuden riittämättömyys. Sitä ongelmaa ei tässä takissa ole. Itselläni on koko XL ja hihoissa riittää hyvin mittaa, ilman että takki on muualta liian iso. |
Huppu on riittävän iso, mahtuu olla vaikka lippis päässä hupun alla. Siitä pisteet 👍 Ja tästäkin takista löytyy heijastimia, mutta mukavan hillitysti kuitenkin. |
Takin taskuissa on magneettinepparit. Taskut pysyvät tiiviisti kiinni, tosi hyvä keksintö! |
Taskut menevät kiinni itsestään, eikä taskuihin pääse likaa. Tavarat eivät myöskään pääse tippumaan tilavista taskuista. |
Tähän loppuun on sanottava, ettei työvaatteiden tärkein ominaisuus ole ulkonäkö. Vaikka onkin mukavaa, että ne näyttävät hyvältä. Dimex on kuitenkin mielestäni onnistunut näissä molemmissa. Ylivoimaisesti tärkein ominaisuus on kuitenkin vaatteiden käyttömukavuus. Jos esimerkiksi kesätakkia pidetään vähintään puoli vuotta työkäytössä, tulee takille käyttötunteja vähintään 960 työtuntia (40h x 20 työpäivää kuukaudessa x kuusi kuukautta). Takin pitää siis istua täydellisesti. Työvaatteet kuuluvat samaan luokkaan kun työkengät, vain paras on kyllin hyvä. Harva pitää siviilitakkiakaan yhtä paljon ajallisesti päällä kuin työtakkia...
Eli tämän postauksen kommentoijien kesken arvotaan kaksi Dimex-pakettia. Muista laittaa sähköpostiosoitteesi kommenttiin. Arvonta päättyy sunnuntaina 11.11.2017. Arvonta päättyi tänään klo. 17.30. Kiitos kaikille osallistuneille! Voittajat arvontakoneella. Voittajien kommentteihin on vastattu ja heille on laitettu sähköpostia.
1. paketti sisältää tuubihuivin ja vyön.
2. paketti sisältää tuubihuivin.
Palkinnot toimitetaan Postin kautta voittajan haluamaan osoitteeseen (Suomen sisällä).
Mikko
Kävin ekaa kertaa asioimassa Dimexin myymälässä Kpossa noin viikko sitten. Menin ummikkona hankkimaan lahjaa veljelleni,ja epäluulot oli suuret kun naisihminen astuu miesten valtakuntaan. Vaan aivan turhaan! Palvelu oli priimaa ja taisivatpa vähän ylitöihin joutua takiani,vaan se ei naamasta näkynyt ��
VastaaPoistaKiitos kilpailuun osallistumisesta.Ihana kuulla saamastasi hyvästä palvelusta :)
PoistaDimexin vaatteet onkin itellä vielä testaamatta. Blåkläder ollut tähän asti oma suosikki. Mikakivela89@gmail.com
VastaaPoistaMiehellä duunissa käytössä. Hyvin kestävät.
VastaaPoistatanja.dahlstrom@kolumbus.fi
Kiitos kilpailuun osallistumisesta.
PoistaTöissä on käytössä takkia ja housuja :)
VastaaPoistaellijapii@gmail.com
Kiitos kilpailuun osallistumisesta.
PoistaTyömaala dimexin talvityöhousut ja talvityötakki joonas.ukuraa@gmail.com
VastaaPoistaDimexin työvaatteet on itsellä vielä testaamatta, mutta mieheni ylistää niitä aina! :)
VastaaPoistaxevex82(at)gmail.com
Ei ole vielä käytössä, mutta on hienot �� mmaijaa@hotmail.com
VastaaPoistaUus vyö tulisikin tarpeeseen 👍 nurminentuukka@gmail.com
VastaaPoistaKiitos kilpailuun osallistumisesta. Arpaonni suosi sinua ja voitit vyön ja tuubihuivin. Onneksi olkoon :) Laitan sinulle sähköpostia.
PoistaHyviä tuotteita, mukana arvonnassa.
VastaaPoistaPostin.tuomaa@gmail.com
Kiitos kilpailuun osallistumisesta.
PoistaMahtavia tuotteita! wernopas@gmail.com
VastaaPoistaMukana :)
VastaaPoistamariaheinonen1@hotmail.com
Mukana arvonnassa, tulisi tarpeeseen :)
VastaaPoistasusanna1989@suomi24.fi
Kiitos kilpailuun osallistumisesta.
PoistaMukana arvonnassa :)
VastaaPoistasirkkulitm@gmail.com
Kiitos kilpailuun osallistumisesta.
PoistaHyvää huivia ja vyötä tarvii aina!
VastaaPoistakassu.klemettila@windowslive.com
Kiitos kilpailuun osallistumisesta.
PoistaMukana arvonnassa ja dimexit löytyy osittain omasta työvarustelusta:) kari.rantakaulio@luukku.com
VastaaPoistaKiitos kilpailuun osallistumisesta.
PoistaOlisi hyödylliset keväällä alkavaan taloprojektiin!
VastaaPoistalauri.kurki (ät) hotmail.com
Kiitos kilpailuun osallistumisesta.
PoistaNäitä käytetään kyllä paljon! perttihyt(at)gmail.com
VastaaPoistaKiitos kilpailuun osallistumisesta.
PoistaOlen raksaopiskelija, nainen 42 v. Kyllästyin toimistotöihin ja eikun aikuiskoulutukseen raksalle. Omia työvaatteita ei vielä ole joten arvonta ihan loistava!
VastaaPoistaeveliina.ik@gmail.com
Kiitos kilpailuun osallistumisesta ja onnea uudelle uralle :)
PoistaMeille tulee talopaketin ulkoseinät ja katto viikon päästä! Kiitos blogista, mukana arvonnassa kati.jokinen@hukassa.com
VastaaPoistaKiitos kilpailuun osallistumisesta. Onnea taloprojektiin :)
PoistaDimexin softcell käytössä, ihan jepa tuote �� danvideman@gmail.com
VastaaPoistaKiitos kilpailuun osallistumisesta.
PoistaMukana. Naurajatar@suomi24.fi
VastaaPoistaKiitos kilpailuun osallistumisesta.
PoistaPoika 11v nikkaroi autotallissa ja on pyytänyt työvaatteita että tarkenee talvella. Hää teki vanhasta suksiparista jousipyssyn😂
VastaaPoistabikkenpilttuu@hotmail.com
Kiitos kilpailuun osallistumisesta. Ihania puuhia pojallasi! :)
PoistaMukana arvonnassa. jarkko.karppinen@live.com
VastaaPoistaMukana arvonnassa :)
VastaaPoistanannaliini10@gmail.com
Luistava vyö kaipailis seuraajaa..
VastaaPoistaKiitos loistavasta blogista!
Joonas@slelectric.fi
Kiitos kilpailuun osallistumisesta. Kiitos ihanasta palautteesta, kyllä lämmittää mieltä :)
Poistaliia puhtaat työvaatteet.enemmä.töitä vähemmä kuvia. lol.
VastaaPoistaTäytyypä varmaan laittaa uudet työvaatteet tilaukseen. Ps. Hyvä blogi!
VastaaPoistaKiitos kilpailuun osallistumisesta. Kiitos kommentista, lämmittää mieltä :)
PoistaMukaan kivaan arvontaan.
VastaaPoista-minttu47-
minttu47@gmail.com
Kiitos kilpailuun osallistumisesta.
PoistaMukana arvonnassa
VastaaPoistajulie.puusti@gmail.com
kohta valmistun lattianpäällystäjäksi ja kunnolliset työkamppeet pittäis saaha duunia varten :) jukka90@msn.com
VastaaPoistaKiitos kilpailuun osallistumisesta. Onneksi olkoon, arpaonni suosi sinua. Voitit tuubihuivin. Laitan sinulle sähköpostia. :)
PoistaPikku vinkki kaikille rakentajille. Minä sain pikkuveljeltä ammattilaisten käyttämät takin ja housut. Sain monessa liikkeessä suoraan ammaatilaisten asennuksen :)
VastaaPoistaKiitos kilpailuun osallistumisesta.
PoistaMukana arvonnassa jos vaikka onni olisi mukana. Muksut ainakin tykkää tuubeista. sune.latvala@gmail.com
VastaaPoistaOsallistun arvontaan!
VastaaPoistaHiisukas (hiisukas(at)gmail.com)
Kiitos kilpailuun osallistumisesta.
PoistaMukana arvonnassa :)
VastaaPoistamatsalikka@gmail.com