perjantai 8. syyskuuta 2017

Sähköä ilmassa


Sovin Proveko Oy:n Vesa Niskasen kanssa, että asennamme piuhat yhdessä. Alkuun kun päästiin, laittelin johdot melkein joka huoneen kattoon sillä aikaa kun Vesa kytki piuhoja keskukseen. Vaikka en olekaan hirveästi vedellyt sähköjä työmailla, syntyi tästä silti monien satasien säästö. Sähkökaapelia vedettiin taloomme noin 1500 metriä, joka on keskivertoa omakotitaloa nähden reilusti enemmän. Samankokoiseen "normaaliin" sähköjärjestelmällä varustettuun taloon tulee vain noin 1000 metriä kaapelia. Näiden lisäksi asensin vielä kaiutinpiuhaa 123 metriä, eli tämän talon elektroniikassa ei ole ainakaan säästelty. Yksi asia mikä lisää kaapelin menekkiä on se, kun kaikki valot on kattoon upotettavia LED-alasvaloja. Lamppujen perinteiset varaukset jätettiin silti jokaiseen huoneeseen.

Ensimmäisen päivän kaapelit. Vesa toi seuraavalle päivälle vähän lisää, ettei vaan lopu kesken.

Linjavedot


Aluksi vedimme taloon kaikki linjavedot, eli päävirran syötöt. Niiden lähtö tapahtui sähkökaapin yläpuolelta ja kulkivat putkihyllyn kautta huoneistoon. Putkihylly oli mukavan tilava ja sitä kautta sai kuljetettua isotkin niput kerralla. Yleensä ryhmäjohdotuksissa useampi johto teipataan yhteen (mikäli johdot menevät samaan paikkaan) ja ne kuljetetaan nipussa keskukselta vaikka olohuoneen television paikalle. Näin säästyy turhalta juoksemiselta ja saa kerralla kaapeloitua useamman sähköpisteen.

Kun ryhmien syötöt on saatu vedettyä paikalleen, kaapeloidaan ryhmän muut johdotukset kuten valaisimet, kytkimet ja rasioiden välit. Kaapeloinnin jälkeen asennetaan kojerasiat kytkimiä ja pistorasioita varten ja kytketään katon jakorasiat valmiiksi.


Aina kun tietty johto oli asennettu, merkattiin se piirustukseen yliviivaustussilla. Näin varmistetaan kaikkien kaapelien paikallaan olo. Kuvasta huomaa että kaikki valaistukseen liittyvät ja suurin osa rasioista on asentamatta.
Kaapeleita alettiin nykiä paikalleen eteisestä. Kun pääty oli paikallaan, piuhat katkaistiin siten, että ne yltää pujottaa sähkökeskuksen päälle.

Kulkureitit


Putkihylly on talon tärkein kulkureitti. Sitä hyödynnettiin niin paljon kuin mahdollista. Sitä pitkin oli nopeaa viedä isojakin kaapelinippuja. Ja helpottaahan se tulevaisuudessa (jos haluaa jotain muokata), kun tietää 90 % talon sähköjohdoista kulkevan putkihyllyllä. Hylly on lisäksi myös "ilmava" ja sähkökaapelit pääsevät "hengittämään" vapaasti. Eivät siis pääse kuumenemaan niin herkästi.

Putkihyllyltä puuttui vielä asennusvaiheessa putkien kannattimet. Tämä tosin oli taktinen veto, koska nyt riitti johdon heittäminen seinän yli. Jos kannattimet olisivat olleet paikallaan, olisi työskentely ollut paljon hitaampaa. Ja siten myös kalliimpaa, koska maksoin Provekolle töistä tuntilaskutuksella.

Kaikki tarpeelliset piuhat on hyllyllä.

Kuitenkaan ihan jokaiseen kohtaan ei pystynyt viemään johtoja putkihyllyn kautta. Ne jouduttiin pujottamaan perinteisesti katossa kakkoskakkosen (47mmx47mm) ja muovin välistä. Kaiversin seinän kakkoskakkosiin urat käsisirkkelillä, josta tarvittavat sähköjohdot sai pujotettua. Laitoin naulan "stoppariksi" alapuolella olevan kuvan mukaisesti. Näin kaapelit eivät jää villan sisälle, eivätkä täten pääse lämpenemään liikaa. Nämä samanlaiset kolot voisi tehdä poranterälläkin, se ei vaan ole yhtä nopeaa kuin käsisirkkeli ja vasara. Sähköjohtojen läpivientireiälle on olemasa nyrkkisääntö. Se on aina kolme kertaa isompi reikä kuin kaapeli on paksu. Näin sähköjohto pääsee väistymään pois mahdollisen ruuvin tieltä, eli on täten turvallisempi ratkaisu. Otetaan esimerkki vaikka taulun kiinnityksestä. Mikäli satut lyömään naulaa juuri sähköjohdon kohdalle, pääsee sähköjohto liikkumaan sivuun pois naulan edestä, eikä täten aiheuta vaaraa. Johtoja ei saa kuljettaa eristeen sisällä lämpenemisestä johtuen. Eristeen läpimenoissa käytetään suojaputkea, jolloin seinävillat eivät paina kaapeliaja kaapeli jäähtyy hieman paremmin. Tyypillisesti eristeen läpi viedään ulosmenevät johdot ulkovaloille ja pistorasioille.

Aluksi sirkkelillä noin 25 mm urat kakkoskakkoseen.

Sitten vasaran naulannyppijällä lyödään ura pois. Yleensä lähtee yhdellä tai kahdella napautuksella.
Tässä näkyy tyyli miten olen laittanut sähköjohdot ilman että ne kulkevat villan sisällä. Nyt jokaiseen kakkoskakkoseen on tehty ura ja ura on lyöty "umpeen" 90mm naulalla. Näin johto pääsee liikkumaan urassa tarpeeksi, eikä kulje ollenkaan villan sisällä. Ja mikä parasta levytyksessä johto ei jää kakkoskakkosen päälle, sekä jokaisen johdon paikan saadaan mitoitettua ettei kiinnitetä gyproc levyä juuri sähköjohtojen kohdalta.

Johdotukset ja LED-valot


Tämä on pienempi kodinhoitohuoneen vessamme. En ole ikinä nähnyt näin paljon piuhaa näin pienen huoneen katossa. Oikeanpuoleiset johdot (teipattu oranssilla teipillä) on kaiutinkaapeleita.
Suihkutilan katto muistuttaa myös enemmän viidakkoa kuin pesutiloja. Tännekkin tuli kaiutinkaapelia, upotettuja LED-valaisimia ja suihkuseinän kattoon LED-nauha.
Olohuoneen LED-valojen johdotuksia. Lenkkien kohdalle tulee integroitu LED-valo. Datakaapeli ja pistorasioiden piuhat menee kuvan vasemmassa reunassa talon nurkalle.
Tyttäremme Kiran huone. Kuten kuvasta näkyy, jokaiseen makuuhuoneeseen tulee perinteisen lampun varaus keskelle huonetta. Kuvassa näkyy myös LED-valojen johdot, niitä tulee jokaiseen makuuhuoneeseen neljä. Sekä tietenkin jokaisessa asuintilassa on palohälyytin. Nykyyän se pitää olla verkkovirtaan kytketty ja lisäksi sisällä pitää olla paristot. Ei tarvitse montaa vuotta mennä taaksepäin, kun pelkkä patteritoiminen palohälytin kelpasi.
Autostudiolta sain matkaani 200 metrin kaiutinpiuharullan, sitä jäi yli 77 metriä. Eli kaiuttimiin minulla meni kaapelia 123 metriä. Olisi voinut mennä hiukan vähemmänkin. Kiersin tarkoituksella kaikki isoimmat sähköjohtopesäkkeet kaiutinpiuhalla , ettei äänenlaatuun tulisi vahingossakaan häiriöitä. Vedin kaiutinkaapeleita 10 kappaletta, pikku vessaan kaksi piuhaa (oikea ja vasen), jotta sinne saa asennettua stereoääni-kaiuttimen. Muihin riitti yksi kaiutinkaapeli per kaiutin, koska niillä luodaan stereoääni kahdella eri kaiuttimella.
Tässä kohtaa sähköjohtoja kytkiessä tuli huomattua se, ettei vaatteiden vaihto syvennykseen ole tulossa yhtään pistorasiaa!  Se olis ollu iso kämmi, kuitenkin aika moni nainen haluaa käyttää hiustenkuivaajaa tai suoristusrautaa suihkun jälkeen. Täten paras paikka sille olisi juuri tuossa syvennyksessä. Kun kuvaa katsoo tarkkaan, siinä näkyy kaksi suihkun kaiutinpiuhaa ja yksi kodinhoitohuoneen kaiutin piuha. Jokaiseen kaiutinkaapeliin on merkitty molempiin päihin mikä kaiutin on kyseessä, jotta kytkeminen olisi huomattavasti helpompaa.


Sähkökeskus


Tämä on osa-alue johon en itse koske pitkällä tikullakaan. Vasta kun Vesa sanoo, että kaikki toimii, voin mennä tarvittaessa kytkemään automaattisulakkeen takaisin päälle. Tässä kuitenkin muutama kuva sähkökeskuksen kytkemisestä, niitä johtoja meinaan oli paljon.

Vesa asentamassa johtoja keskukseen.
Kytkennät menossa. Sen verran ymmärrän sähkötöistä, että keltavihreä on maajohto. Tuohon sähkökeskusken alaosaan tulee Elisan valokuituboxi, eli taloomme tulee ainakin riittävän nopea netti.

Läpiviennit ja niiden teippaus


Jouduttiin viemään muutamia läpivientejä seinän läpi. Sinänsä näissä ei ongelmaa ole, kunhan muistaa tiivistää jokaisen läpiviennin reilusti teipillä. Ja nyt kun mennään villatilan läpi, jokaisessa läpiviennissä pitää olla suojaputki. Jokainen reikä porataan "vinoon" siten, että mahdollinen putkeen päässyt vesi pääsisi valumaan pois. Halusin teipata huolella kaikki läpiteippaukset, koska jokainen vuotopaikka on huomattava kustannus sähkölaskussa. Olisimpa tajunnut vetää kurttuputket rappauslevyn ja tuulensuojalevyn välissä tarpeeksi ajoissa. No kaikkea ei voi aina muistaa. Nyt vain teipataan enemmän ja astetta tarkemmin.

Reikä mitoitettiin ulkopuolelta kohdalleen ja porattiin loivasti yläviistoon.
Kurttuputki (taipuisa sähköjohdon suojaputki) teipattiin sisäpuolelta poranterään.
Terää vedettiin varovasti takaisin päin ja sisältä autettiin työntämällä kurttuputkea. Näin putki menee suoraan. Se katkaistaan oikesta kohdasta sisältä siten, että kurttuputki alkaa juuri muovin kohdalta.  Ennen teippausta uretaania laitetaan reiästä, joka turpoaa ja pitä huolta, ettei kylmäsiltoja synny vahingossakaan. Sähköjohto saadaan teipattua tiiviisti höyrynsulkumuoviin, teippi on halpaa sitä ei kannata ruveta säästelemään. Niin kun Mikan kanssa aina puhutaan siitä, että: "Omaan taloon saa ampua niin monta naulaa kun haluaa!". Sama pätee teippaamiseen. Mitä huolellisemmin teippaa, sitä parempi. Säästöt kuitenkin "ei niin hyvin teipattuun taloon" verrattuna on helposti yhden etelänmatkan verran vuodessa.
Aluksi leikkasin neljä noin 5 cm pätkää, neljä reilu 10 cm pätkää ja yhden noin 7 cm pitkän teipin. Sitko teippi on oikeasti todella hyvää teippiä, liimaa jää asennuksessa sormiinkin ja ei muuten lähe ihan helpolla pois.

Jokainen läpivienti tiivistettiin vielä uretaanilla. Mutta vain sisäpuolelta! Mikäli tavalla tai toisella suojaputken sisään pääsisi vettä, se valuisi näin ollen talon ulkopuolelle.

Lyhyimmät teipit neliön muodostelmassa tiiviisti johdon ympärille siten, että jokainen nousee hiukan sähkojohdon päälle.

Sen jälkeen samalla tyylillä pidemmät teipit. Nyt liitos on jo tiiviimpi kuin mikään ohje käskee. Se ei tosin vielä riitä minulle...

...Vaan laitoin vielä yhden teipin johdon päälle. Jokainen teippi nousi noin 5-10 mm johdon päälle. Tällä teipillä saadaan kiristettyä se pysyvästi tiiviiksi, eikä johto lähde liikkeelle vaikka johdosta nykäisisi kovempaakin.


Tässä yläpuolella video valmiista teippauksesta. Vaikka johtoa nykii kovastikin, ei se liikahda mihinkään. Tämä ei ole tietenkään ainoa oikea tapa. Kukaan ei kuitenkaan jälkikäteen arvostele sitä kuinka tiiviys on saavutettu. Pääasia on, että on tiivis ja teippaus kestää.


Poppikaapelit


Autostudiolta saatu kaapelikela meni hyvin sähkömiehen alustan päälle, joten ei tarvinnut käsin pyöritellä, vaan vetämällä johtosta tuli niin paljon kuin sitä tarvitsi.

Kaikki kaiutinkaapelit tulevat teknisen tilan nurkkaan. Sinne sijoitetaan tarvittavat vahvistimet.

Ulos tulee kaksi kaiutinta, niille tuotiin siis johdot seinän läpi. Toisen paikka on kodinhoitohuoneen oven yläpuolella ja toinen sijaitsee olohuoneen ison ikkunan ja olohuoneen oven välissä. Molemmat ovat tietenkin samalla korkeudella, 

Rasioiden asennus


Ulkoseinän rasioiden taakse piti asentaa vanerinpalanen, johon rasiat saa kinnitettyä. Rasiat asennettiin lattiasta rasian keskelle 20 cm. Valojen kytkin on yleensä 100 cm lattiasta, kytkimien korkeutta voi halutessaan muuttaa. Meidän kytkimet tulivat 110 cm lattiasta. Alin on aina juuri sen huoneen/tilan katkaisin. Mikäli katkasimia tulee enemmän, tulee loput katkasimet tämän yläpuolelle. Termostaatit asennettiin 160 cm lattiapinnasta.

Meille tulee pääoven luokse eteiseen kotona/poissa-kytkin. Kotonta lähtiessä on helppo painaa yhtä kytkintä ja saa valot sammuksiin. Kotiin tultaessa saa puolestaa yhtä nappia painamalla samat valot päälle, jotka kytkimellä sulkeutuivat lähtiessä.


Kuvan kojerasia ruuvattiin kevyesti vaneriin, ilman että ruuvi menee läpi vanerista. Tarkoitus on vain pitää rasioita paikallaan Gyproc levyn asennuksen ajan. Gyproc pitää huolen, ettei se enää lähde siitä mihinkään, koska rasia tulee gyproc levyn pintaan, ja levyyn porataan reiät  73 mm terällä (oikea koko 70 mm). Tykkään tehdä muutaman millin isomman, jotta rasian saa käännettyä varmasti suoraan seinässä. Kuitenkin, vaikka rako olisi reilun sentin isompi, rasioiden peitelevyt peittävät ne.

Sähkömies kytki kaikki kojerasiat, itselleni jäi vielä aikamoinen rasioiden asennus. Mutta hyvä niin, mieluummin kiinnittelen itse rasiat seiniin. Myöhemmin kerron lisää niiden kiinnityksestä.

Valaisimet


Laitan tähän kuvia LED-valoista, jotka valitsimme kotiimme. Jokainen valo on värisävyltään 4000K. Emme halua missään nimessä seinien näyttävän kellertäviltä, vaan valon pitää olla mahdollisimman luonnollinen. Meille tulee valot viiteen eri tilaan liiketunnistimella. Nämä tilat ovat arkieteinen, vaatehuone, tekninen tila ja tietenkin molemmat vessat. Arkieteisen liikkeentunnistin on ehkä tärkein, mikäli tulee myöhään kotiin tai lähtee aikaisin. Eipähän herää esimerkiksi olohuoneessa nukkuvat vieraat. Vessoihin se ratkaisu tehtiin ihan käytännön syistä. Sinne tosin syttyy liikkeentunnistimella "perusvalo" ja napista painamalla saa "meikkivalon päälle. Vaatehuoneeseen ajateltiin liiketunnistin siitä syystä, ettei katkaisimet veisi hyllytilaa. Jos katkaisimen olisi laittanut tyttären huoneen puolelle, saattaisi valo olla päällä koko ajan. Nyt vaatehuoneen valo syttyy automaattisesti, kun sinne menee. Samalla tavalla toimii myös teknisen tilan valo. 

Kilpailutimme valoja muutamasta paikasta. Tulimme kuitenkin siihen lopputulokseen, että päästään helpommalla, jos saadaan sähkömiehen kautta kaikki valaistukset. Hän kytkee valot, valot saadaan taloon oikeana päivänä ja takuujutut sujuvat helposti.

Näitä upotettuja LED-alasvaloja tulee kahta eri kokoa, isommat oloketittiöön ja käytävään ja pienemmät makuuhuoneisiin.
Alasvalot saarekkeen päälle.
Kylpyhuoneen spotit.

LED-profiili keittiön ja kodinhoitohuoneen välitilaan, sekä keittiön kaapiston päälle.
Teknisen tilan ja vaatehuoneen valaisin.

Ulkovalaisimet pääoven molemmin puolin ja muihin oviin vain yksi.
Numerovalo kyltti talon kulmaan.





Yhteenveto


Sähkösuunnitelma näytti tältä, kun kaikki johdot ja kojerasiat oli asennettu. Kaikki kuvassa olevat tehty ja muutama ylimääräinenkin...


Laitoin molempiin vessoihin varauksen peilivalolle. Eli mikäli jossain vaiheessa haluaa erikseen peilivalon, se onnistuu, koska yksi kojerasia laitettiin peilin paikan taakse. Siihen vietiin katossa olevalta LED-lampulta kulkureitti kurttuputkella. Eli mikäli peiliin haluaa valon, sähkömies saa asennettua sen kuntoon vartissa. Sähkörasioita tuli taloon vielä asennusvaiheessa useampi lisää, keittiöön tuli muutama ylimääräinen. Sekä yksi merkittävä unohdus meinasi käydä vaatteiden vaihtotilassa (tila mistä mennään suihkuun), koska sieltä puuttui pistorasia täysin. Se on kuitenkin vessan lisäksi ainut paikka, missä naiset käyttää hiustenkuivainta. Olisin saannut kuulla siitä unohduksesta emännältäni varmasti joka päivä, joten hyvä että muistin.

Vielä on jäljellä paljon kojerasioiden asennusta, mutta ne kerkeää IV-putkien asennuksen ja tiiveysmittauksen jälkeen. En nimittäin levytä mitään seinää umpeen ennen kuin saan tarpeeksi hyvät paperit tiiveysmittauksesta. Niin kauan, kun rakenteet on esillä, niitä on helppo parannella. Mikäli siis jostain havaitaan lämpövuotoa tai muuta vastaavaa.


Mikko

11 kommenttia:

  1. Tuliko ethernet kaapelia yhtään? Itse jos taloa tekisin vetäisin keskuksesta joka huoneeseen ja lisäksi keskukseen sen verran tilaa että saa modeemin kylkeen jonkun switchin.

    VastaaPoista
  2. Joo jokaisessa huoneessa on ethernet ja lisäksi Elisan valokuitu modeemi, tulee sähkökeskuksen alapuolella olevaan tyhjään tilaan.

    VastaaPoista
  3. Siivouksen ja laitteiden käyttöönottomukavuuden kannalta suosittelen, että timpuri asentaa sähköpistokkeet samalle korkeudelle kuin ne valokatkaisijatkin. Vaikka laitteet olisivatkin matalalla, niitä johtoja ei ole lattioilla metrikaupalla. Ikkunaverhojen taakse sijoitettuna ovat ja pysyvät piilossa. Jokusen kerran konttaillut milloin sängyn tai kirjahyllyn alla etsimässä huoneen ainoaa vapaata pistokepaikkaa...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Näillä näkymin verhoja on tulossa asuntoomme vain ehkä makuuhuoneeseen. Meillä on huomattavasti enemmän pistokepaikkoja asunnossa kuin "normaalissa" talossa. Joten niitä ei tarvitse etsiä lähes muutaman metrin välein on tuplapistorasia paikka. Pelkästään makuuhuoneissa on keskimäärin 10 pistoke paikkaa per huone.
      Mikko

      Poista
  4. Ei kannattais ehkä kirjoittaa, että maallikko kytkee rasiat, voi tehä tiukkaa vakuutuksessa jos mökki palaa :D
    Ja rohkee on sähkäri joka laittaa tarkastuspöytäkirjaan nimen alle kun toinen on tehny kytkennät.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jokaisen rasian kytki sähkömies kuten tekstistä tulee ilmi. Itse pääsin tekemään vain johtojen asennusta ja läpivientejä. Ja jokaisen sähkövedon sähkäri tarkisti ennen kuin asensi rasiat. Ei rohkeutta paljon silloin tarvita kun kaikki on suunnitelmien mukaiset, sekä sähkömies tehnyt itse jokaisen kytkennän ja tarkistuksen.
      Mikko

      Poista
  5. "Sähköistysindeksiä" kuvaa hyvin pistorasioiden määrä keittiössä. Meillä 18kpl. Tuo piuhan määrä riippuu reiteistäkin paljonja toiset tekee putkituksella ja toiset mmj:llä. Pääsia että saa mitä haluaa ja pistorasioita riittää. Yhtään jatkojohtoa ei saa tarvita kuin korkeintaan tilapäisesti. Pistarasioita kannattaa varata ohjattavaksi eli johdottaa 1x3x2.5 sijaan vaikka 2x3x2,5 tai 1x5x2.5. Mä en tajunnut miksi johdot pitää loveta 2x2" eikä vetää sieltä takaa ?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Siis monessa kohteessa kohteessa näkee että johdot vedetään sieltä 2x2 takaa, se ei kuitenkan ole aivan "oikeaoppinen" tapa. Kun perjaatteessa johtoja ei saisi villan taakse, jos sen laittaisi 2x2 takaa se pitäisi putkittaa (ainakin teoriassa). Olisin tietenkin voinut porata reijät 2x2, mutta sekin olisi hillojen sisällä. Loveaminen oli helppoa ja johto ei varmasti kulje villojen sisällä. Meillä nyt keittiöön tulee 16kpl pistorasioita, joten pitäisi riittää.

      Mikko

      Poista
  6. Millaiset himmentimet teille tuli? Kuvassa piirretty pari himmennettävää käytäväkytkintä samalle valaisin ryhmälle. Normi toteutus yleensä yksi himmennin ja sille käytäväkytkin sammuttamista/sytyttämistä varten huoneen toisessa reunassa. Himmennys mahdollisuus useammasta paikasta olis mukava, mutta hankala toteuttaa yksinkertaisesti. Itsellä sähkösuunnittelu nyt ajankohtaista joten nämä mietityttää.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Valonsäädin Exxact, löytyy tämän linkin takaa:
      http://sahkonumerot.fi/2609111

      Käsittääkseni yhdelle ryhmälle riitti yksi himmennin, vaikka katkaisimia olisi useampia niin yksi himmennin riittää. Lisäksi himmentimet on "naamioitu" normaalin näkösten valokytkimien alle. Normaalilla kytkimen painolla valo menee päälle ja pois, pohjassa pitäminen säätää valojen tehoa. Aivan huippu tuote :)

      Käytännössä kaikki valot halusimme saada säädettyä, tosin valotehoa on lampuissamme jopa hiukan "liikaa". Tosin mukavaa että näitä saa säädettyä ja iltaisin saa himmeän valaistuksen, eipähän yö unet mene kun ei tarvitse "auringonvalossa" istuiskella.

      Jos sähkösuunnitelmaa nyt tekee, suosittelen kotona/poissa kytkimen hankintaa. Se on omassa talossani ehkä mahtavin "huipputekninen" apu. Se helppous kun lähtee onnituu yhdestä napista sammuttamaan kaikki valot ja palauttamaan ne samalla valoteholla millä ne oli viimeksi päällä. Tulevaisuudessani tämä ominaisuus tulee jokaiseen taloon minkä itselleni rakennan.

      Toivottavasti vastauksestani oli apua :)

      Mikko

      Poista