tiistai 18. heinäkuuta 2017

Mikkelin Asuntomessut 2017

Lähdimme käymään Mikkelin asuntomessuilla avajaispäivänä. Lähdimme reissuun jo torstaina ja yövyimme setäni ja hänen vaimonsa luona. Menimme messuille heti porttien auettua. Onneksi siihen aikaan ei ollut vielä ruuhkaa ja saatiin kierrellä rauhassa. Taktikoimme ja aloitimme messualueen kiertämisen "väärään suuntaan", koska ajattelimme monien aloittavan kierroksen juuri toisesta suunnasta. No päästiin kiertämään melkein puolet messualueesta ilman suurempia jonotuksia. Tämä oli hyvä ratkaisu, koska loppuvaiheessa jouduimme jonottamaan useampaan taloon.



Vaikka ei tauluihmisiä ollakaan, tälläisen voisi laittaa omallekin seinälle. Taulu on Konton akustiikkalevyä ja löytyy Wave -talosta.

Emäntä katseli sillä silmälla lastenhuoneiden ja makuuhuoneiden ratkaisuja. Tässä seinähyllyt on todella kauniista aseteltu ja yöpöytä on ilmavan oloinen. Yöpöydän valaisin myös kiinnitti huomion. 


Harmoninen värimaailma miellyttää tässä olohuoneessa.

Tässä makuuhuoneessa pikkutaulut oli kivasti sommiteltu ja värimaailma loi rauhallisuuden tunnetta.

Keltainen ihanana väripilkkuna. Myöskin nämä yöpöydät ja valaisimet miellyttivät silmää.


Tässä kohteessa miellytti luonnonläheiset värit sekä sängyn yläpuolella oleva valaistus.


Tämä lastenhuone oli oikea herkku, niin värien kuin puolapuiden ja renkaidenkin ansiosta. Vaikka kyseessä oli pienehkö huone, oli sinne saatu mahtumaan hyvin kaikki oleellinen.

GoPro-kamera oli myös mukana messuilla. Ensimmäistä kertaa kokeilin käyttää kyseistä kameraa valokuvaukseen liikkuvana yksikkönä. Säädin kameran ottamaan kuvat kahden sekunnin välein, jotta muistikortille mahtuisi tarpeeksi tavaraa eikä akku loppuisi ihan heti kesken. Ja loppuihan se tietenkin kesken. Loppuvaiheessa kuvasin suosiolla vain talojen sisätiloja, jotta akku kestäisi pidempään. Lopputulos kuitenkin harmitti. Puolet sisällä otetuista kuvista epäonnistuivat töysin, koska olivat tärähtäneitä. Onneksi ulkokuvat olivat erinomaisia. Liitin kuvat yhteen ja lisäsin musiikin taustalle. En poistanut epäonnistuneita kuvia, vaan laitoin kaikki kuvat putkeen videolle. Ettei aivan hirveitä hyppyjä tapahtuisi videolla. Videosta saa kuitenkin vähän esimakua siitä, mitä asuntomessuilla on oikeasti tarjolla. Ja vielä kerran pahoittelut kuvanlaadusta, ensi kerralla onnistuu jo varmasti paremmin.



Pahoittelut videon laadusta, tästä kuitenkin makupaloja asuntomessuilta.

Wave-talo ansaitsee kyllä erikseen oman maininnan. Odotukseni talosta olivat todella suuret. Siitä talosta on nimittäin puhuttu pitkään, niin netissä kuin lehtien palstoillakin. Tietenkin arkkitehtuuri oli talossa aivan viimeisen päälle. Kun katsoin etukäteen joitain tietokoneella tehtyjä kuvia asunnosta, se näytti todella maskuliiniselta ja silmiinpistävältä rakennukselta. Kuitenkin se oli joko suunniteltu maastonmuotojen mukaan, tai sitten on ollut tuuria matkassa ja paljon! Talo nimittäin ei edes pistä tieltä juuri silmiin. Kauempaa ei edes erota missä talo sijaitsee. Kuitenkaan rakennusta ei ole piiloitettu täysin maastonmuotojen mukaan, vaan rakennus sulautuu "luontoon" täydellisesti. Nerokasta. Ei perinteistä neliskanttista muotoilua, joka tietenkin erottuu eri tavalla luonnon keskeltä.

Sisätilat oli tehty hirrestä ja lasista. Mikä voisi mennä siinä yhdistelmässä pieleen, etenkin kun talosta aukeaa näkymät saimaalle. No vastaus on; ei mikään. Talo oli todella upea ja hyvin viimeistelty. Tosin odotin itse jopa hiukan enemmän. Varmaan se hehkutuksen määrä nostatti odotuksia "liikaa". En sillä, kyseessä on yksi hienoimmista taloista, missä olen ikinä käynyt ja ihan heti en noin upeaan asuntoon pääsekään käymään. Väenpaljous häiritsi todella paljon talossa käyntiä. Koko talon kiertämiseen meni meillä yli 30 minuuttia... Ilman älytöntä yleisötungosta talon olisi kiertänyt helposti lyhyemmässä ajassa ja saanut hyvät kuvatkin talosta. Sekä pystynyt paremmin katsomaan ratkaisuja. Nyt kuvaaminen talossa oli lähes mahdotonta, ainakaan minkään hyvän kuvan saamiseen, koska puolet talon ja terassin pinta-alasta oli täynnä ihmisiä. Terassista vielä muutamalla lauseella. Titanic-mainen parveke terassin päädyssä oli upea yksityiskohta. Ainoa asia mitä jäin miettimään oli talon toisen puolen terassi. Miksi terassia ei oltu tehty isommaksi. Nyt siellä kulkee "turhaan" metallirunko, jossa menee päädyssä puupalkki ja terassin katteessa oli isot reiät. Niihin olisi sopinut hyvin lasi tai vastaava läpinäkyvä kate, jolloin sadesäällä terassilla viihtyisi paremmin. Itse kuitenkin arvostan käytännöllisyyttä enemmän kuin hienoja yksityiskohtia. Nämä ovat mielestäni rahan tuhlausta, mikäli niillä ei ole muuta arvoa kuin ulkonäkö. Sivuteterassin aukoista tulee kasvamaan kuuset läpi, tuoden makean yksityiskohdan. Itse olisin laittanut terassin koko sille alueelle. Sitä kun ei koskaan ole liikaa.





Tämä on Honkatalon virallinen Wave-talon esittelyvideo, jonka kuvauksen ja muokkauksen ovat ammattilaiset hoitaneet. Ehkä sitä joskus itsekin osaa tehdä vastaavia. No harjoitus tekee mestarin.


Yhden talon terassilla oli aivan upea betonista tehty pöytäryhmä. Nämä kestää hyvin käyttöä ja isommankin kaverin painon. Betoni materiaalina on kestävää ja käytännöllistä, siksi sitä pitäisi käyttää enemmän myös huonekaluissa. Emäntä ihastui myös noihin taustalla oleviin, betonista valettuihin "kynttilänjalkoihin". Taisin mennä lupaamaan hänellekin vastaavat. Eivätpähän kaadu kovemmassakaan tuulessa ja ovat näyttävän näköiset. 

Oli mukava nähdä, että meidän suunnittelemaan taloon on tulossa paljon samankaltaisia ratkaisuja kuin messuilla useassa talossa. Muutamina esimerkkeinä aamiaiskaappi on listallamme "pakko saada"-ruudussa. Se meinaan löytyi lähes jokaisesta talosta. Muutamia pointteja tuli tästä aamiaiskaapista huomattua taloja kierrellessä. Kaappi pitää toimia siten, että sen ovet saa pois tieltä, jotta sitä pystyy halutessaan pitämään vaikka koko päivän auki. Mutta leivät ja kahvinkeittimet ynnä muun elektroniikan saa nopeasti piiloon tarpeen vaatiessa. Näin koko keittiöön saa modernin ja siistin ilmeen. Lisäksi harvassa asunnossa oli katosta roikkuvia liesituulettimia, joka on mielestämme aivan mahtava suunta keittiöiden ulkonäössä. Sanotaanko karkea arvio, että yli 80 % asunnoista liesituuletin oli intregroituna joko pöytätasoon tai lieteen itsessään kiinteäksi. Messuilla oli myös muutamassa kohteessa käytetty sama Dora Basic integroitu liesituuletinyhdistelmä, joka on tulossa myös meidän kotiimme. Kunttaa oli käytetty paljon talojen pihoilla. Sitä tulee meillekin kahdelle seinustalle.


Tässä esimerkki siitä, miksi arvostan avoräystäitä. Niissä virheet näkyvät heti ja niiden rakentaminen on haastavampaa kuin umpiräystään. Tämä kuva on erään rakennuksen avoräystäästä ja oli siis samannäköinen koko matkalta. Ohi naulauksia tulee joka kattoon lähes aina. Naulat tosin katkaistaan alapuolelta ja maalataan yli. Näin virhe saadaan korjattua huomaamattomaksi. Pienet asiat ne häiritsevät timpurin silmää... 

Messuilla oli havaittavissa todella rohkeita sisustusratkaisuja, etenkin laatoitusten osalta. Kiiltävää ja värillistä laattaa löytyi useammastakin asunnosta. Tämä tarkoittaa selvästi sitä, että kyseisten asuntojen laatoituksen ovat päättäneet tulevat asujat itse. Nimittäin myyntiin ei ole kauhean kannattavaa laittaa räikeitä laatoituksia, koska ne jakavat varmasti mielipiteet. Toisaalta hienoa, että ihmiset rakentavat juuri sellaisen talon, mitä itse haluavat. Ja niin se kuuluu mennäkin, iso peukku rohkeille valinnoille. 

Tässä esimerkki rohkeasta laatta valinnasta. Vasemalla puolella kuvaa on peilipintaiset laatat. Ei kyllä kyseinen kylpyhuone itseä miellytä, mutta varmasti on omistajille mieleinen, kun on rohkeutta valita tälläiset laatat.

Jokaisessa talossa taisi olla isot sadetinsuihkut, toiset katosta tulevina ja toiset seinästä. Ammeita oli myös kylpyhuoneissa paljon, joka on meille ehdoton no-no. Ne ovat omasta mielestäni todella epäkäytännöllisiä ja vievät sisältä ison tilan. Pesu tapahtuu suihkussa ja paljuun tai ammeeseen mennään rentoutumaan. Mikäli mahdollista, allas sijoitetaan ulos terassin yhteyteen, johon on helppo kulku pesutiloista. Tosin lähes jokaisessa talossa oli pihalla palju tai poreallas, Drop altaat oli suosituimpia messuilla käytettyjä altaita. Mahdollisesti meillekin semmoinen tulee, sitten kun terassia ruetaan rakentamaan. Heti kun budjetti antaa periksi. Siihen pystyy onneksi jälkikäteen lisäämään "varustetasoa". Eli jos aluksi ostaa pelkän paljun, jossa on puukamina, voi jälkeenpäin lisätä  esimerkiksi sähkölämmitysyksikön tai suodatinjärjestelmän.

Kuvassa Drop allas kaikilla "herkuilla". Kaminaa tässä ei ollut, vaan tämä yksilö lämpiää sähkövastuksella. Grillin kulmassa juomatelineiden takana on nappi, josta allas muuttuu porealtaaksi. Lisäksi pohjassa oli nätti ledivalo-yksikkö, jolla saa pimeässä valaistua altaan nätisti ilman, että valo häikäsee.

Näissä maisemissa kyllä mieli lepää.

Myös näissä kohteissa Saimaa ja maisemat näkyivät ihanasti.
Loppuun pitää vielä kehua alueella olevaa leikkipaikkaa. Kira olisi viihtynyt siellä varmasti koko päivän. Ja uskaltipa rohkea pikkuneiti laskea myös tästä (äidin mielestä hurjasta) liukumäestä. Vähän puolessa välissä hirvitti tyttöäkin, mutta alhaalla kuitenkin irtosi isot naurut.

Lähdimme messuilta vasta juuri ennen sulkemisaikaa. Tyttäremmekin viihtyi messuilla yllättävän hyvin ja nukkui jopa päiväunet messuhälinässä rattaissaan. Yhteenvetona messut olivat hienosti järjestetty ja ne maisemat, voi että!. Lähes jokaisesta asunnosta avautui maisema Saimaaseen, sitä parempaa näköalaa en tiedä. Ehkä vielä joskus rakennamme itsekin omakotitalon järven rannalle. Asuntojen viimeistely vaihteli aika lailla. Muutama asunto oli oikein pohjanoteeraus omasta mielestäni. Ymmärrän toki ne, jotka ovat kiireen vuoksi jääneet kesken. En halua tarkemmin talojen nimiä sanoa, mutta amatöörikin huomaa niissä useammankin rakennusvirheen ja todella huonon suunnittelun... Toisaalta messuilla suurinosa asunnoista oli kompakteja, hukkaneliöitä oli vähän ja suunnitteluun ja toiteutukseen oli selvästi käytetty aikaa. Rohkeat värivalinnat ja laattavalinnat yllättivät posiviivisesti, koska talo pitää tottakai olla asukkaalle mieluinen. Tummia sävyjä oli käytetty taloissa paljon ja puupintaa oli näkyvällä kivasti. 


Mikko ja Mari

2 kommenttia:

  1. Hyviä huomioita. Mekin kävimme eilen asuntomessuilla, ja pitkälti samanlaisia asioita olimme panneet merkille, mm. Wave-talon terassista ja liesituulettimista.

    Sen sijaan laatoista olen täysin eri mieltä - mielikuvitus oli mielestäni kaukana messutalojen laattavalinnoista. Olin jopa pettynyt, kun valinnat olivat pääosin sitä harmaata, beigeä tai valkoista. Joissakin taloissa oli valittu hiukan kiiltäviä laattoja, mutta hyvin vähän oli käytetty mosaiikkia, blingiä tai oikeasti värikkäitä laattoja. Ironista on se, että mainitsemasi rohkea turkoosi laattavalinta oli Fortum Kodista, joka oli kuin olikin messujen ainoita myyntiin tehdyistä taloista! Juurikin siellä ihastelin kylpyhuoneen rohkeutta ja saunan mosaiikkeja.

    Mietin myös, missä olivat valokatot, kattojen tehosteupotukset, räikeät timanttiset tehostetapetit tai värikkäät seinämaalit, joita kaikkia näkyi Seinäjoen ja Vantaan messuilla.. Trendit ovat kai muuttuneet jo niistä pois - mielestäni kyllä tylsempään suuntaan. Tai sitten minulla vain alkaa olla asuntomessuähky, kun on jo käynyt niin monta kertaa peräkanaa ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ainakin vessojen laatoituksissa oli käytetty enemmän erikoisuuksia, muutamassa taisi olla erillaisia kuviollisia tapetteja. Ei tullu niin paljon keskitettyä niihin kun ei osunut omiin mielenkiinnon aiheisiin. Kuviollista ja "3D" valkoisia ja harmaita laattoja oli myös muutamassa kylpyhuoneessa. Laatoitukset on kuitenkin makuasioita itse pitän enemmän vaaleista ja harmaista sävyistä pesutiloissa. Nään sen kuitenkin sillä että siellä on tarkoitus rentoutua ja karistaa arhen huolet saunan nämmössä. Itselleni häiritsisi hirveästi jos pesuhuoneessa olisi jotain räikeää väriä. :)

      Juu Fortumin kodista oli tuo räikee kuva otettu, en siitä myynnistä tiedä ainakin kun totesin äänen. "Saunotaanko täällä ilman kiuaskiviä". Vastaus oli että asukas on ostanut jo kivet, mutta ei ollut kerennyt asentamaan paikalleen niitä vielä. Jäin siihen käsitykseen esittelijän kanssa jutellessa, että joku sen on ostanut ja ollut mukana päättämässä materiaaleista. Tästä en kuitenkaan tajunnut kysyä, joten varmuutta ei tästä ole. :)

      Valokatteiden vähyyttä myös ite mietin jossain vaiheessa messuja, onkohan ne jäänyt pois muodista... Liian käytönnöllistä ja valoisaako? xD Tummia taloja tosin oli jonkin verran, joka ainakin itseni yllätti. Yksikin kuningaspaneelilla verhoiltu talo oli aivan pikimusta.

      Ja se messu ähky on paha, itselläni muutama viiminen talo tuntui menevän ihan silmät ristissä. Jotenkin oli "väsynyt" katselemaan ja ettimään hienouksia taloissa. Lopussa ne lähinnä käveltiin läpi ja todettiin samalta näytti kun muutkin, johtuu varmaan siitä kun ne hienoudet kun näkee ekassa 10 talossa ei niihin osaa enää kiinnittää huomiota. Pitäisi seuraavilla messuilla jakaa kahdelle päivälle talojen läpikäynti, ja varustautuu paremmin kameroilla. Kun kotiin pääsi ei tietenkään muistanut puoliakaan asunnoista ja kuvat loppuivat kun GoProsta loppui akku... Mukavat messut olivat silti. :)

      Poista