sunnuntai 26. maaliskuuta 2017

Rock, Rock, Rock

Kuluvalla viikolla tapahtui niin paljon, että päätimme käydä tapahtumat läpi päiväkohtaisesti.

Perjantai 17.3.2017

Tarkoituksenani oli käydä töiden jälkeen tontilla ottamassa viimeiset kuvat ennen kaivinkoneen saapumista. Tontilla odotti yllätys; kaivinkone oli tuotu valmiiksi. Seagerin porukan ripeä toiminta yllätti. Hyvä, että pääsivät heti maanantaiaamusta aloittamaan työt eikä aikaa mennyt silloin koneiden siirtelyyn.

Kuva otettu tontin länsipuolelta.

Kulmassa olevalta kalliolta otettu kuva.


Maanantai 20.3.2017

Aamulla klo. 7.00 tapasimme tontilla Seager Oy:n pomon sekä kaivinkonekuskin ja apumiehen kanssa. Itselläni oli mukana oma vastaava työnjohtaja Mikko Seppänen (työnantajani) ja käytiin karkeasti läpi suunnitelmat tulostamistani piirustuksista. Annoin kaivinkonekuskillekin oman kuvanipun, jotta heillä ei menisi vahingossakaan aikaa oikeiden mittojen/kuvien löytämiseen. Soitin heti aamusta myös rakennusvalvontaan ja varasin ajan perjantaiaamuksi aloituskokousta varten. Työmaalla ei saa aloittaa mitään pintamaan poistoa isompaa, ennen kuin se kokous on pidetty. Oman luuloni vastaisesti kokousta ei pidetty omalla tontilla vaan rakennusvalvonnan tiloissa. Mukana pitää olla vähintään luvan hakija, vastaava työnjohtaja (vastaava mestari) ja pääarkkitehti.

Monissa pientalokohteissa pääarkkitehti ja vastaava työnjohtaja on sama henkilö. Me kuitenkin käytännön syistä valitsimme vastaavaksi työnantajani, koska joudun todennäköisesti olemaan koko projektin ajan palkkatöissä. Näin ollen taloprojektista puhuminen ja suunnittelu onnistuu tarvittasessa päivittäin työmaalla muiden työtehtävien lomassa. Tämä säästää omaa sekä työnantajani aikaa.

Ehdin kävelemään autolle asti, kun ensimmäiset kannot lensivät jo kekoon. Hyvillä mielin pystyi lähteä jatkamaan palkkatöitä.

Työpäivän aikana sain myös puhelun Vantaan mittausosastolta. He kertoivat, että ovat tulossa merkkaamaan talon kulmapisteet kello kahden jälkeen. Täytyy myöntää, että mittausosastolla homma toimi hyvin. Soitin sinne edellisenä torstaina ja pyysin heiltä kulmapisteiden merkkausta nopealla aikataululla. Heidän normaali aikataulu on viiden arkipäivän sisällä, mutta meidän osalta homma toimi paljon rivakammin. Soitto tarkoitti siis sitä, että pääsin ensimmäistä kertaa itsekin tontille töihin oman työpäiväni jälkeen. Lainasin (lue varastin :D) työmaalta koolinkia ja lautaa. Nappasin myös omat työkalut matkaan, ne onneksi löytyvät omasta takaa. Onneksi sain apumieheni Mikan mukaan auttamaan linjapukkien teossa ja hänen lähdettyään meidän koulupoikamme Olli tuli auttamaan linjojen vedossa. Olli on Vantaan Ammattikoulu Variasta ja suorittaa työharjoittelua firmassamme. Pääsipähän opettamaan hänelle miten linjapukit tehdään ja talon pisteet otetaan kiinni. Koulussa ei kuulemma vielä ole sitä hänelle opetettu. No nyt pääsee opettajalle pätemään, miten ne työt oikeasti tehdään ;).


Koulupoikamme Olli harjottelemassa linjapukkijen tekoa.


Pitihän Ollille vähintään pizzat tarjota avusta :P



Lyhyesti linjapukkien perusteet. Pienemmillä tonteilla joutuu lähes aina menemään tontin rajoille, joskus jopa naapurin puolelle (tämä tosin onnistuu vain luvan kanssa). Mielestäni täydellinen etäisyys linjapukeille on  noin neljän metrin päähän talon reunoista.  Näin ollen ne pysyvät varmasti paikoillaan sokkelinostoihin asti, eikä kaivinkone vahingossakaan tuhoa niitä. Pukit lyödään tukevasti maahan ja tuetaan hyvin. Linjapukkien väliin viritetty linjalanka siirretään luodin avulla, jotta se olisi täsmälleen seinälinjan paikalla. Normaalisi linjapukkien ylälauta asennetaan sokkelin yläkorkoon, tämä on kuitenkin meidän tontilla mahdotonta suurten korkeuserojen takia. Linjapukit tuntuvat olevan katoava työtapa, kun GPS-mittausksen hintataso on tullut huomattavasti alaspäin. Linjapukkien ansiosta saamme määritettyä anturalle ja sokkelille paikat. Mikäli ottaisimme mittausostaston jokaiseen työvaiheeseen merkitsemään talon kulmapisteet, tulisi jokaiselle käynnille hintaa 190 euroa. Rakennusluvat pitää sisällään mittausosaston ensimmäisen käynnin eli jokaisen rakennuksen neljän pisteen merkitseminen. Ylimääräisistä talon kulmista tulee lisähintaa. Jos pukkeja ei pysty itse tekemään, suosittelen silloin käyttämään mittausosaston palveluja. Ne tulevat kuitenkin halvemmaksi kuin ammattikirvesmiesten palkat ja puutavarat.

Ensimmäisen kaivuupäivän jälkeen tuli selväksi se, että tontillamme on pakko louhia. Kalliota löytyi heti eteläpäädystä talon molemmista kulmista. Pieni riski louhimiseen oli tiedossa, koska maaperätutkimuksissa selvisi kovan pinnan olevan lähellä anturan kapilaarikatkon korkoa. (Kapilaarikatko on sepelikerros, jossa salaojat sijaitsevat. Se estää veden nousemisen ylöspäin kapilaarisesti eli rakenteita pitkin.) Maaperätutkimuksen jälkeen taloamme vielä siirrettiin muutama metri suunnitelmissa etelämmäksi, koska autotallin rakentaminen vaati enemmän tilaa pohjoiselle puolelle.


Talon lounas-kulmalta löytynyt kallio.
Tontilta vietiin ensimmäisenä kaivuupäivänä pois kolme kuormaa, joista kahdessa oli pintamaata ja yhdessä kantoja. Laitoin myös Facebookiin ja Tori.fi:hin ilmoitukset lähiseudulle ilmaisesta moreenimaasta joiden kuljetukset maksaisin itse. Näin sain säästettyä satoja, ellen tuhansia euroja "kaatopaikka"-maksuista.

Tiistai 21.3.2017

Maanantain linjapukkien asennusten jälkeen ei hämärässä saanut enää otettua kunnon kuvia. Tulin siis tontille ennen palkkatöiden alkua ottamaan pari kuvaa, hento lumipeite oli myös satanut yön aikana.

Aamun sarastaessa klo. 6.15 otettu kuva edellisen päivän aikaansaannista.

Aamulla tontilla alkoi todellinen kuorma-autojen kortteriralli. Seager Oy toi tontille kolme viisi akselista työjuhtia. Yhteen tällaiseen kuorma-autoon saa lastattua 21 tonnista 25 tonnia maata. Tonttimme maapohja on pintamaan alla moreenia ja kalliota. Päivän aikana tontilta lähti 15 kuormaa maata pois. Onneksemme ensimmäinen yhteydenotto moreenista tuli ja saimme Vierumäkeen kuljetettua kolme kuormaa. Loput 12 kuormaa oli pintamaata ja ne menivät Vantaan Petikkoon. Se oli meille lähin paikka, joka ottaa pintamaata vastaan.

Kuorma-autot tulivat tontille nätissä jonossa klo.6.45, jotta ralli pääsisi heti täyteen vauhtiin.


Löysin viimein iltapäivällä kymmenien puheluiden jälkeen järkevän jättöpaikan moreenimaallemme. Paikan järjesti Maanrakennus Wiik Oy. Joten keskiviikkona kuorma-autojen ajomatkat puolittuivat.

Keskiviikko 22.3.2017

Keskiviikkona töiden jälkeen tulin käymään tontilla. Käytännössä tontti oli räjäyttämistä vaille valmis. Todellinen laajuus louhinnan määrästä rupesi hahmottumaan.

Kallio koluttu näkyviin.

Tontin kulmassa olevan kallion päältä otettu kuva. Aika erinäköistä kun aloitustilanne toisessa kuvassa.

Tontin kallio on hyvin näkyvissä. Isoimmat louhinnat tulevat olemaan viemäri- ja vesikanaalin ampuminen.

Sain muutaman todella tärkeän yhteydenoton ilmoituksistani. Saimme 500 metrin päähän tontistamme kuljetettua viisi kuormaa moreenia ja lähistölle meni yksi kuorma omakotitalon pihaan. Loput kuormista ajettiin Sipoon puolelle, motocross-radan vieressä olevalle kippauspaikalle. Hinta oli suht inhimillinen, vain 50 euroa per kuorma hyväkuntoisesta moreenimaasta. Isot kivet he ottivat maksutta vastaan, näitä meni sinne kaksi kuormaa. Sipooseen ajettiin moreenia 20 kuormaa. Lyhyiden matkojen ansiosta tuli säästöä, saimme päivän aikana 28 kuormaa pois tontilta. Tämä tarkoittaa lähemmäksi 600 tonnia, eli melkein tuplamäärää eiliseen verrattuna.

Kuvat kertovat hyvin miten paljon maata on tontiltamme lähtenyt. Numeroina Seager:in miesten työnjälki on vakuuttavaa, kolmessa päivässä he poistivat tontiltamme 46 kuormaa, eli lähemmäksi 1000 tonnia maata. Harmi kun meidän tontilla ei ole mahdollisuutta maa-aineksen säilyttämiseen, tarvitsemme sitä kuitenkin jatkossa esimerkiksi täyttöjä varten.

Rossipohja-perustusten takia joudutaan kaivamaan syvemmälle kuin maanvaraisessa laatassa. Tosin rossipohjan ansiosta talon sisäpuolelle ei tule juuri täyttöjä, vain pieni sepelikerros. Rinteen takia maanvarainen laatta jäi heti pois vaihtoehdoista. Itse olen muutenkin rossipohjan puolestapuhuja. Kaikki mahdolliset putkiston huoltotyöt on todella helppo tehdä talon alapuolella olevassa tilassa. Lisäksi on helppo tarkailla talon perustusten kuntoa ja alapuolen kosteutta tarvittaessa. Myös Radonin kannalta tuulettuva rossipohja on erinomainen vaihtoehto. Tosin kallio- ja savipohjaisessa maastossa Radonia on merkittävästi vähemmän, verrattuna esimerkiksi sorapohjaisiin tontteihin.

Seager järjesti louhijan tontillemme, louhijaksi tulee Setpal OyRäjäytyskonsultit tulevat tekemään tarvittavan katselmuksen. Sain heiltä kuvan katselmoitavista asunnoista, niitä oli yhteensä kuusi. Katselmus alkaa maanantaina kello 8.00. Kaikki heidän määritelemänsä asunnot oli samassa taloyhtiössä. Itse soitin kaikki asiaan liittyvät henkilöt läpi, eli isännöitsijän, huoltomiehen ja taloyhtiön puheenjohtajan. Huoltomiehelle pitää vielä maanantaiaamuna näyttää lupalappu ennen ovien avaamista. Lähdin siis "pullo sulle, allekirjoitus mulle"-idealla ovelta ovella. Tämä oli resepti joka toimi. Myös katselmoinnin järjestävä yritys oli ihmeissään siitä mistä sain moisen idean. Totesin, että itse muistan jokaisen pullon, minkä olen työn puolesta saanut. Se on yksi suurin kiitos työntekijälle, minkä voi työmaalla antaa palkan lisäksi. Pistäkää tämä siis korvan taakse; timpurinne ja muut rakentajanne muistavat teidät vielä kymmenen vuoden päästäkin lämmöllä pienen pullon avulla. 


Tulevan talomme paikka on merkitty sinisellä. Piirrety vapaalla kädellä, joten talo ei ole mittakaavassa.




Tällainen paperi tarvitaan, että huoltomies tulee maanantaina aamulla avaamaan ovet.



Kympin pullolla saa uskomattoman paljon hymyä aikaseksi, sekä meille tärkeimmän, eli luvan katselmoinnin suorittamiseen.


Torstai 23.3.2017

Seager sai hommansa valmiiksi kolmessa päivässä. Kävin torstaina vielä kahdessa asunnossa kysymässä luvat katselmuksen suorittamiseen. Soitin vielä louhijalle, kun olin saanut kaikki luvat. Hän ilmotti käyvänsä tontilla seuraavana päivänä katsomassa paikat valmiiksi läpi oikean kaluston paikalle saamiseksi. 

Perjantai 24.3.2017

Aloituskokous pidettiin Vantaan rakennusvalvonnassa. Paikalla olin minä, Mikko Seppänen ja Mika Taskinen. Monesti eksyttiin aiheesta, keskustelut kolmen insinöörin välillä menivät minulta muutaman kerran yli hilseen. Joka tapauksessa kokous meni hyvin ja saimme valvonta- ja tarkastuskirjan. Täytimme myös tietokoneella loppuun aloituskokouspöytäkirjan, johon kirjattiin kaikki vastaavat ja suunnittelijat.

Kysyin samalla kokouksessa kaavan määräämästä pihakivetyksestä. Itse kun olen enemmän asfaltin kannattaja, ihan jo moottoripyörän ja autojen pesujen takia. Tarkastusinsinööri mainitsi että asfaltti voi olla mahdollista laittaa. Hulevesien kannalta ei ole merkitystä tuleeko kivetys vai asfaltti, molempien sadevedet ohjautuu pihakaivoomme. Lupakuvissa pihaamme oli piirretty sora. Tämä pitää vielä selvittää ja saada paperisena... Myös aurinkopaneeleista kysyin ja Vantaalla niiden asennus onnistuu kuulemma pelkällä ilmoituksella, mikäli siis paneelit tulevat katteen suuntaisesti eivätkä aiheuta suurta ulkonäöllistä haittaa.

Louhintayrityksen johtaja tuli käymää työmaalla ja katsomaan mestat valmiiksi. Hän myös mainitsi haluavansa läheisimmän omakotitalon katselmoitavaksi. Ihan kaikkien yhteiseksi turvaksi, jotta jälkeenpäin ei tulisi kenellekkään vaateita. Kyseessä on kuitenkin rakenteilla oleva omakotitalo, jossa on esimerkiksi lattiavalut vasta muutaman kuukauden ikäiset. Katselmus ei todellakaan ole tässä tapauksessa huono idea. Onneksi Räjäytyskonsultittien antama lisähinta ylimääräisestä asunnosta ei ollut paha.

Puhuin perjantaina myös kaivinkonekuskimme (Janne Palho) kanssa. Pyysimme maanantaina häntä jättämään tontille muutaman isomman kiven koristekiviksi. Hän jätti kuusi kiveä tontin itäpäätyyn. Puhelimessa hän antoi myös todella hyvän idean niiden sijoitteluun. Janne ehdotti, että kivet asetetaan tontin etelärajalle riviin ja niihin porataan paikat lenkeille. Lenkkien läpi pujotettaisiin paksu merimiesköysi. Näin pieni pihamme ei olisi niin "aidattu" ja näyttäisi isommalle mitä oikeasti on. Kivetys kuitenkin rajaisi pihan hyvin ja antaisi sille ilmettä. Länsirajalle kaava vaatii tukimuurin, jonka päälle tulee lauta-aita. Kivi ja merimiesköysi-idea toteutetaan varmasti! Köyden ensimmäisen lenkin voisi laittaa lounaspuolen kallion päälle ja siitä köysi koko etelärajaa pitkin. Pitää tosin varmistaa idea naapuritaloyhtiöltä, kivet tulisi nimittäin puoliksi heidän tontilleen. Kysyin samalla mistä hän sai moisen idean ja hän kertoi olleensa useamman vuoden mukana Huvila ja Huussi ohjelmassa. Tästä innostuneina katsottiin muutama jakso, jotka oli katsottavissa Ruudusta, ja siellä näkyi tuttu kaveri kaikissa pätkissä.



Sunnuntai 26.3.2017

Kävin tontilla siirtämässä muutamaa linjapukkia pois louhinnan tieltä. Maa oli todella kovaa, onneksi parin tunnin rautakangen kanssa taistelun voittaja olin minä eikä routainen maa. Linjapukkeja maanantaina tehdessäni en tiennyt kanaalin louhinnasta vielä mitään. No toivotavasti louhinnassa ei tule lisää yllätyksiä. Tunnetusti kaikki yllätykset työmaalla maksaa ja rahayksikkö on aina tonnin/tonnien luokkaa. Esimerkiksi meidän louhinta maksaa useita tonneja mukaan laskettuna katselmukset.


Mikko

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti