keskiviikko 26. lokakuuta 2016

Raksablogin aloitus

Täällä kirjoittelee 25-vuotiaat Mikko ja Mari Vantaalta. Olemme yhdessä etsineet jo vuoden päivät unelmatonttia ja "se oikea" vihdoin löytyi pari viikkoa sitten. Blogi kertoo meidän perheen yhteisestä taloprojektista aina tontin ostamisesta valmistukseen asti, ja tietenkin kaikesta siltä väliltä. Mukana menossa vilahtelee myös tällä hetkellä 1,5-vuotias esikoisemme Kira, jota myös "Kirpuksi" kutsutaan. Koska Mikko on ammatiltaan kirvesmies, talo rakennetaan kokonaan omalla sekä toivottavasti ystävien työpanoksella.

Mutta siis takaisin asiaan. Teimme tontista heti tarjouksen ja varattiin se meille. Tänään pankinjohtajalta napsahti sähköpostiin viesti, jossa luki: "Hanke vaikuttaa hyvältä ja vakuus saadaan riittämään. Voimme edetä hankkeessa siten, että annan alustavan lainalupauksen. Lopullista lainaa varten tarvitsee sitten kustannusarvion ja piirrustukset rakennettavasta talosta." Hyviä uutisia siis.

Olemme punninneet eri vaihtoehtoja jo pitkään. Karkeat suunnitelmamme tällä hetkellä on Kastellin Kaarna 116/134 talopaketti peruspakettina, lämmitysmuotona maalampö, rapattu talo ja mahdollisesti pulpettikatto. Vastaava mestari projektille saatiinkin jo järkättyä. Hänen avulla varmistamme, että kaikki asiat tulee huomioitua ja saamme apua sekä tukea tarvittaessa. Vaikka Mikolle talon rakentaminen on tuttua, niin onhan se eri asia rakentaa työn ohessa omalle perheelle ja vastata itse suunnittelusta ja koko paletista. 

Projektin edetessä kirjoitamme tarkemmin valintojen ja ratkaisujen syistä. Toivottavasti ollaan kohta taas kuulolla :). 



Mikko ja Mari





3 kommenttia:

  1. Jee, onpa hauskaa seurata saman talomallin rakentumista ja myös hartiapankilla, kuten meilläkin! Meillä ei taito eikä tieto riittänyt runkopystytystä tekemään itse, mutta ihan huippua että teiltä onnistuu :) Hirveästi tsemppiä, oman kodin rakentaminen on mielettömän upea projekti! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos tsempeistä. Itse olisin jo halunnut päästä rakentaman 20-vuotiaana, se kaatu kun pankki ei suostunut antamaan lainaa. Sitä sai siis muille rakentaa, mutta ei itelle ;) Nyt kun viimein pankki on ymmärtänyt tosiasiat pääsee toteuttamaan unelmataloa.
      -Mikko

      Poista
    2. Niinpä tietysti :D Luulisi tosiaan, että ammattilainen olisi vahvoilla lainaneuvotteluissa... Mekin saimme hieman vakuutella, että rakentaminen onnistuu kyllä vaikka emme ammattilaisia olekaan. Ihmeen helposti laina sitten kuitenkin myönnettiin.

      Poista