keskiviikko 26. lokakuuta 2016

Käynti Kastellilla

Käytiin tänään Tammistossa Kastellin toimistolla, jonne oli sovittu treffit Matti Heikinheimon kanssa. Hän oli tulostanut pohjakuvat etukäteen, johon sitten näppärästi saatiin merkattua ylös kaikki haluamamme muutokset. Heikinheimolla oli myös valmiina idea pulpettikaton toteutuksesta.

Päädyimme Kastellin Kaarna 116/134 talopakettiin. Sen pohjaratkaisu oli meidän tarpeisiin sekä tontille ylivoimaisesti paras. Aikaisemmin punnitsimme Kastellin Economy paketteja, mutta niistä yksikään ei istunut tontille hyvin. Talopaketti on precut osatoimitus, eli runkotolpat tulee valmiiksi sahattuna ja lovettuna tontille. Käytännössä aivan sama kuin pitkästä tavarasta rakentaminen, mutta peruspaketin avulla saadaan lähes kaikki tarvittava materiaali samasta paikasta sekä järkeistettyä omaa ajankäyttöä.

Mies osaa olla aika perfektionisti mitä tulee rakentamiseen ylipäänsä. Itseäni hämmensi kuinka paljon rakentamiseen liittyviä mahdollisuuksia ja vaihtoehtoja on. Omasta mielestäni esimerkiksi räystäiden umpinaisuudella tai avonaisuudella ei ole mitään merkitystä, miehellä taas ei ollut tähän kun yksi vaihtoehto:avo. Siispä muutoksia tuli pitkä liuta, joista rehellisesti sanottuna en henkilökohtaisesti ymmärtänyt puoliakaan.

Kuva Kastellin sivuilta. Malli Kaarna 116/134


Tässä muutamia muutoksia, joita muistan:
-Ensimmäiseksi rumat ulokkeet pois nurkista (!!?? :D)
-Koko talo peilikuvaksi harjan suuntaisesti, jotta saadaan ilta-aurinko paistamaan olohuoneeseen ja aamu-aurinko makuuhuoneisiin.
-Pulpettikatolla olohuoneen sisätilan korkeus 3m
-Olohuoneen ikkunoiden suurentaminen ja ylemmäs nostaminen
-Makuuhuone numero 3 ja pesutilat vaihtavat paikkaa (pukeutumistila pois)
-Kodinhoitohuoneen levennys, jotta huoneeseen saa penkin ja naulakon esim. pyyhkeitä varten
-Toisen vessan ovi aukeamaan kodinhoitohuoneeseen päin
-Vaatehuoneen ja eteisen välinen seinä ja ovi pois (siihen ehkä joskus paljeovi)
-Pukeutumistilan ulko-ovi pois, samoin saunan ikkuna (halutaan tunnelmallinen led-valo sauna, ei katuvaloilla valaistu)
-Konesaumakaton näköinen peltikatto
-Sälekaihtimet kaikkiin ikkunoihin (jälkeenpäin maksaa vähintään tuplahinnan +vaiva)

Nyt siis suunnittelija piirtää meidän suttupaperikuvat puhtaaksi. Tietokoneelle naputeltiin muutokset ja aina hinta muuttui. Jotain kun poistettiin hinta laski ja päinvastoin. Esimerkiksi yhden kalliin ulko-oven poistolla saatiin hintaa tippumaan useita satoja euroja. Eli kaikki ylimääräinen on turhaa ja kallista, miettikää siis tarkkaan mitä tarvitsette ja mitä ette! Suurin paketin hintaa nostattava muutos oli kattotyypin vaihto. Pulpettikatto on modernimpi ja saa isomman huonekorkeuden samalla vaivalla. Lisäksi rakennusvaiheessa pulpettikatto on nopeampi tehdä.

Kauttaaltaan paketin niputus oli todella nopeaa ja vinkkejä saatiin paljon. Ei Heikinheimo turhaan ole Kastellin yksi parhaista myyjistä, muun muassa viime vuonna hän myi eniten talopaketteja koko Suomessa. Tunnen myös muutaman häneltä talopaketin ostaneen, joten suosittelut menevät minultakin eteenpäin. 

Nyt viikonloppuna menemme fiilistelemään ja hakemaan ideoita Omakotimessuilta Myyrmäki-hallissa. Toivottavasti ei tule kallis reissu...



Mari


3 kommenttia:

  1. Moikka! Kiva löytää uusi blogi, jossa myös rakennetaan Kastelli-taloa. Me otimme myös peruspaketin, ja parhaillaan on runkopystytys käynnissä. Jään mielenkiinnolla seuraamaan teidän taivalta :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Moi. Kiva jos viihdeyt blogissamme :)
      PS. Teidän blogissa on kivan tarkasti rahamenekit ylhäällä, me päätimme ettei niin tarkaan niitä julkisteta. Kun oma työn hinta on niin eri kuin teetättäminen, ei tule muille väärää kuvaa rakentamisen oikeista kustannuksista...

      Poista
    2. Kiitos! Me ollaan budjetin julkistamista pohdittuamme omaksuttu se ajattelumalli, että rakennushankkeeseen lähtevän ja blogeja lukevan täytyy itse olla lähdekriittinen ja arvioida netistä löytämänsä tiedon soveltuvuutta omaan tilanteeseensa, eikä tiedon hyödyntämistavoista ole suinkaan vastuussa tiedon julkaisija. Tämä siis varsinkin, jos kirjoittaja kuvailee tarkkaan oman talonsa tiedot kuten neliömäärän ja tulee ilmi muut kustannuksiin olennaisesti vaikuttavat asiat kuten lämmitysmuoto, sekä se, mikä työ on tehty itse ja mikä tilattu tai jos on esim. saanut jotain erikoisalennuksia.
      Muistan rakennushanketta ja budjettia suunnitellessani lähes kironneeni kotona, että eikö nyt joku voisi vaan kertoa, mitä suurinpiirtein maksoi tarvikkeet maatöiden yhteydessä tehtyihin talon salaojituksiin ja viemäröinteihin :D
      Joka tapauksessa raha-asioiden (ja ihan kaiken muunkin) julkaiseminen on kunkin oma valinta. Hyvä, että olette asian keskenänne jutelleet - ja kiva kun pidätte blogia. Niistä on ilman budjettiakin aina hyötyä monelle muulle rakentajalle :)

      Poista